On aika sanoa kiitokset ihanalle kesälle. Vielä on lämmintä, mutta ilmassa on jo syksyn tuoksu ja ilta tummuu niin, että on sytytettävä valot. Palasin reilu viikko sitten lomalta Kreikasta, ja jäin kyllä kaipaamaan sitä valoa ja Egeanmeren turkoosia hohdetta sekä varsinkin päivittäisiä joogatunteja, patikkaretkiä ja aaah – aivan huikean ihanaa ruokaa.

Joogamatka kreikkaan on ollut toteutumaton haaveeni. Ajatus rauhasta, auringosta, pitkistä venytyksistä ja zen olotilasta on houkutellut ja olen nähnyt itseni valkoisissa joogatrikoissa, hipiä auringosta hehkuen taipumassa toinen toistaan hienompiin asanoihin. Sitten sain syntymäpäivälahjaksi tämän matkan. Jooga ja patikkamatkan Lesvoksen saarelle yhdessä ystäväni Lotan kanssa. Lesvos vai Lesbos? Oikea muoto on Lesvos, näin minulle opetettiin.

Jo nyt alkaa naurattaa tämä unelmieni zen-osuus. Tulee mieleen se iltapäivän joogatunti, jonne tajusimme lähteä varttia ennen tunnin alkua. Minä istuin hotellihuoneen sängyllä vääntämässä jotain tekstiä tietokoneelle, kun Lotta sanoi ottavansa powernapit. Päätti kuitenkin laittaa kellon soimaan varuiksi, että varmasti ehdimme tunnille. No siinähän se totuus valkeni – vartti aikaa.

Alkoivat siinä sitten treenikuteet lennellä ilmassa, kun pengoimme sopivia settejä niskaamme ja sitten ryntäys ulos hotellista maantielle. Joogakoululle oli matkaa vajaa kilometri ja alku oli pirullista jyrkkää ylämäkeä. Ja lämpötila hillui siinä +30 asteessa. Kipitimme mäkeä ylös mitään puhumatta niin nopeasti kuin ikinä kykenimme. Myöhästyminen oli päivänselvää. Ja siis tunnille olisi kivaa mennä hyvissä ajoin rauhoittumaan. Mutta Lotta ja minä vedettiin alkulämmittelyjä ylämäessä ihan tosissamme. Pelastus tuli peukalon ja auton muodossa. Takaa tuli pieni musta auto ja minä nosti peukun pystyyn. Pääsimme perille kyydillä ja olimme rimaa hipoen ajoissa paikalla. Kyllä taas nauratti. No siihen sitten risti-istuntaan matolle, johon alkoi valua nätti lätäkkö, sillä voin sanoa, että kun ryntää ilmastoidun hotellihuoneen viileydestä päätä pahkaa siihen kolmen kympin lämpöön, niin kroppa saa sellaisen soman shokin. Hiki ei ainoastaan virtaa, se lentää ihosta.

Matkaohjelmamme sisälsi yhtä lepopäivää lukuun ottamatta joogaa ja patikointia joka päivä. Se oli loistava yhdistelmä. Olen miettinyt paljon mikä voisi olla intohimolajini liikunnassa ja vasta hiljattain tajusin, että se todellakin on patikointi. Rakastan luontoa (siksi rakastan myös moottoripyörällä ajoa, siinä on lähellä luontoa) Kävely vaan ei kuulosta kovin intohimoiselta ylipäätään. Mutta ehkä on niin, että kun kaikki mitä oikeastaan teen, teen jotenkin satasella, vahvasti ja voimakkaasti, on kävely juuri se vastapaino, jota tarvitsen. Se ei satu, sitä en suorita, se on silkkaa nautintoa. Havainnoin luontoa, tutkin kiviä, kasveja ja ihmettelen mitä mikin on ja miksi. Sitä paitsi metsä antaa mielenrauhaa ja iloa.

Joogaa tarvitsen, ja olen pikkuhiljaa oppinut olemaan suorittamatta sitä ja keskittymään vain siihen mitä omassa kehossani ja omalla matollani joogassa tapahtuu. Tämän loputtoman istumisen vastapainona se on hirvittävän tärkeää haastaa kehoa.

Matkan keskushenkilö oli joogan opettajamme Marjaana Mäkelä, joka veti myös patikkaretket. Marjaana on ihana, rakastettava, taitava, kokenut, hauska, herkkä. Joogaopettajan persoonalla ja tietenkin taidoilla on suuri merkitys. Marjaana oli matkan lottovoitto. Hän on opettaa onneksi myös Suomessa joogakoulu Shantissa, vaikka viettääkin paljon aikaa Lesvoksella jossa hän on asunut osan vuotta jo lähes kolmekymmentä vuotta. Jokaisella joogaopettajalla on oma tyylinsä ja jokaiselta oppii eri asioita. Nautin tunneista suunnattomasti. Opin uusia venytyksiä ja sain uskoa siihen, että polveni taipuu vielä niin, että voin istua kantapäiden päällä. Olen nyt aloittanut systemaattisen harjoittelun. Tällä hetkellä se tarkoittaa sitä, että olen ostanut harjoittelun tarvittavat välineet jotka ovat olohuoneen lattialla. Nooo! Alku sekin on. Että on välineet.

Lisäksi Marjaana neuvoi syömään pellavansiemenöljyä teelusikallisen aamuin illoin, juomaan veteen sekoitettua MSM-jauhetta ja luulientä päivittäin. Ajatus taipuvammasta polvesta tuntuu houkuttelevalta. Pitäkää peukkuja, että onnistun.

Meidän ryhmäämme kuului 15 naista, joiden ikäjakauma oli arviolta 25-60 ja kaikki naiset olivat ihania. Ryhmässä oli helppoa ja usein varsin hulvatonta olla. Päivisin tai iltaisin oli omaa aikaa ja Marjaanan tiedot saaren ja Molyvoksen kaupungin parhaista ruokapaikoista olivat kullanarvoisia. Söin vain kasviksia, lihaa edes muistamatta, koko viikon. Armeijan kasvispäivä-uutiset kuulostivat siinä ympäristössä vielä naurettavimmilta kuin kotona. Oletettavasti ihmiset ovat tulleet hulluiksi, jos luulevat etteivät kasviksia syömällä voi elää tai että siinä ylipäätään olisi oli mitään ongelmaa.

Niin ja sitten se zen. Ensimmäisen joogatunnin lopussa oli oma zen hetkeni. Nukahdin. Se jotenkin karisi siihen, kun iloisena ilmoitin tämän tunnin lopuksi kaikille. He tiesivät sen jo. Kuorsaukseni oli ehtinyt kertoa sen ennen minua.

Ommmmmmm

Hanna

Varmaan aika moni suomalainen nainen on kuten minä, me pärjäämme itse ja usein vähän liian hyvin. Apua on vaikeaa pyytää, se ei tule edes mieleen. Naisten Pankki auttaa naisia pyyteettömästi ja pyytämättä. Tavalliset naiset kuten sinä ja minä, muodostavat Naisten Pankin.

Muistan hyvin sen hetken, kun ensimmäisen kerran koin sen, millaista sisaruutta kaksi naista voi kokea keskenään. Tai itse asiassa minähän sen koin, luultavasti tilanne oli ystävälleni aivan arkipäivää.

Olimme meidän mökillämme Suomutunturilla viettämässä hiihtolomaa. Siellä olin minä ja tyttäreni ja ystävättäreni Kiki poikansa kanssa. Vietimme päivän rinteessä tietenkin. Kun kömmimme lumisina ja ulkoilusta väsyneinä mökkiin, aloin valmistaa päivällistä. Söimme päivällisen takkatulen loimussa ja lapset katosivat pelaamaan lautapelejä. Lopulta oli aika siivota jäljet. Kiki ei kysynyt voiko auttaa, vaan alkoi siivota pöytää noin vain. Siinä me kaksi naista siivosimme ja puhelimme täysin luonnollisesti. Hän ei kysynyt mihin joku astia laitetaan tai muutakaan. Kaikki vain tapahtui. Olin hämilläni ja äärettömän onnellinen. Se sisaruuden tunne tuntui ihanalta.

Voi olla, että hyvä lukijani, olet nyt ymmälläsi ja ajattelet, että voi mikä typerä nainen, tuohan on täysin normaalia. Toisille se onkin, mutta minulle se oli ensimmäinen kosketus tämän tyyppiseen sisaruuteen. Kysmys ei ollut siitä, että apua olisi tarjottu ensimmäisen kerran jonkun sellaisen taholta, joka ei ole verisukulainen, vaan siitä, että apu tuli niin luonnollisesti, etten kyennyt pyristelemään siitä irti, koska minunhan täytyy pärjätä itse. Aika paljon tilanteen erinomaisuudesta kertoo sekin, että muistan sen niin hyvin, vaikka aikaa on kulunut jo kaksikymmentä vuotta.

Auttaminen on helpompaa, kuin avun vastaanottaminen

Usein on niin, että avun antaminen on helpompaa, kuin sen vastaanottaminen. Kun antaa apua, sen tekee ja asia unohtuu. Kun saa vastaanottaa apua, se ei unohdu koskaan. Oikealla hetkellä tullut apu on ollut monelle korvaamaton hetki, joskus käänteentekeväkin, koko elämässä. Eleen ei tarvitse olla itselle suuri, mutta vastaanottajalle se voi merkitä koko elämää. Eipä sekään kassatyttö, joka minulle kerran hymyili, kun sairastin masennusta, tiedä kuinka tuo hymy muutti päivääni ja potki minua eteenpäin kohti parempia päiviä. Itse muistan sen kuitenkin kuin eilisen päivän.

Huomenna 9.9. on päivä, jolloin sisaruudella on pitkät rakastavat kädet, jotka ylettyvät Afrikkaan ja Aasiaan saakka. On Kävele naiselle ammatti –päivä, jolloin ympäri Suomea ja maailmaa kävellään erilaisia kävelyitä (mm. Lahdessa afrikkalaisin rytmein kilometrin matka) ja maksetaan osallistumismaksu 30€ jolla autetaan naisia toisella puolella maailmaa saamaan ammatti. Kun on ammatti, ei tarvitse nähdä, kuinka oma lapsi kärsii nälkää. Tapahtuman järjestää Naisten Pankki joka tukee kehitysmaiden naisten toimeentuloa ja yrittäjyyttä kestävän kehityksen periaattein. Voit tutustua Naisten Pankin toimintaan täällä. 

Kun nainen työllistyy, koko perhe voi paremmin. Ravitsemus- ja terveystilanne parantuu, lasten koulunkäynti lisääntyy ja asuinolot kohentuvat.

Perustin oman pienen ryhmän – kävelen ystävieni kanssa

Päätin lähteä mukaan kävelylle, mutta mietin, etten halua lähteä yksin. Niinpä kutsuin oman ihanan naisryhmäni mukaan ja kävelemme oman kävelyn huomenna ja menemme sen jälkeen kahville yhdessä ystävämme luo. Juttua piisaa varmaan huimasti, samoin naurua ja varmaan vähintään ilon kyyneleitä. Nämä ”omat naiseni” ja ihanat eri äitiset sisareni ovat minun elämäni tukipilareita ja iloja. Lähde sinäkin kävelylle joko yksin, puolison, ystävän tai koiran kanssa ja auta sisarta kaukana. Kun aiemmin asuimme tiiviissä kyläyhteisöissä, vietiin leivontapäivänä lämpimäiset naapuriin, pestiin pyykki yhdessä ja kylä kasvatti lapset. Maailma on globalisoitunut ja kylät ovat kasvaneet. Nyt yletymme auttamaan myös kaukana todellisen avun tarpeessa olevia siskoja.

Lämmöllä

Hanna

Herkkuhetkiä, hyvää ruokaa ja ihania viinejä Virossa. Pieni matka Tallinnaan on aina elämys ja pikku loma, vaikka se olisi vain päiväristeily. Tykkään lähteä matkalle aina auto mukanani ja tutkia vähän muitakin paikkoja kuin viehättävää Tallinnan keskustaa. Ajan auton Eckerön autokannelle ja olen vapaa menemään vähän kauemmas ja tekemään ostoksia ilman kantamisen vaivaa. Tallinna on ihana, mutta kaikkea kivaa löytyy myös sen lähiympäristöstä. Mitä tehdä Virossa?

Laivassa nautin loungessa aamiaisen ensin kaikessa rauhassa ja luen päivän lehdet ja maissa suuntaan pienelle ostos- ja lomaretkelle hiukan keskustan ulkopuolelle. Voi olla, että samat tuotteet saisi myös kotoa, mutta jotenkin lomalla kaikki sujuu mukavammin ja sitä katsoo kaikkea vähän tosin silmin. Rakastan koluta varsinkin ruokakauppoja, koska niistä löytää aina jotain ekstraa, mitä en ole lähikaupoissani kotona ainakaan huomannut olevan. Ja Eckerön kaupoista ostan joka matkalta upeita kasvonaamioita muutamalla eurolla ja tuliaisia ja lahjoja ystäville. Ette ehkä usko tätä, mutta joululahjojakin on jo kaapissa odottamassa. Joulukorttien välissä kavereille lähtee juuri niitä ihania kasvonaamioita.

Monille tuttu Rocca al Mare ostoskeskus on n. seitsemän kilometrin päässä satamasta ja sinne ajaa vartissa. Suurelle parkkialueelle saa auton näppärästi ja ostoksia voi tehdä iloisesti sisätiloissa oli sää mikä tahansa. Rocca al maressa on 170 liikettä kaikilta lifestylen alueilta: muotia, kauneutta, sisustusta, vapaa-aikaa, kirjoja (rakastan kirjakauppoja ja virolaiset keittokirjat kiinnostavat erilaisten reseptiensä vuoksi minua kovasti. Lisäksi keittokirjojen viro on helppoa) teknikkaa ja onhan siellä toki myös ravintoloita. Mutta ostokset tehtyäni siirryn mielelläni pois ostosparatiisista johonkin rauhallisempaan ympäristöön syömään ja oikein nauttimaan hyvästä ruuasta.

Sattumalta törmäsin vain muutaman minuutin ajomatkan päässä Rocca al Maresta sijaitsevaan ravintola Luccaan. Mieheni halusi itse asiassa näyttää sen minulle ja suhtauduin ideaan penseästi, koska Jarin maine loistavien ravintoloiden löytämisessä on vähintään kyseenalainen. Erinäiset epäonnistuneet valinnat ovat muodostuneet jo legendoiksi, joista kerrotaan meheviä tarinoita ystäväpiirissä. Mutta a vot! Luccahan oli aivan huippu paikka ja saanut pitkän rivin palkintojakin. Ravintola on oma rakennuksensa vähän kuin keskellä ei mitään. Siitä on paljon etuja. Varsinkin iso parkkialue!

(juttu jatkuu kuvien jälkeen)

Heidän viinivalikoimansa on mittava ja he tuovat viininsä maahan itse Euroopasta. Italialaistyyppinen ruoka valmistetaan pastaa myöden itse.

Lucca on sisustettu ihanasti. Paljon puuta ja ristiriitaisia yhdistelmiä, jotka muodostavat kiinnostavan ja erittäin viihtyisän lopputuloksen. Lapsiasiakkaat on huomioitu hienosti todella mittavan leikkihuoneen muodossa. Monet viettävät häitä ja syntymäpäiväjuhlia nykyään ulkomailla, Lucca on mainio vaihtoehto. Tila on yhtenäinen, matka on lyhyt, parkkitilaa on reilusti ja ruoka ja viinit mainioita.

Vain minuutin ajomatkan päässä Luccasta on ihanista ihanin kahvila/lounasravintola/luomukauppa/leipomo Rohujuur. Istuin siellä pitkän tovin ja jotenkin vain hengitin sitä ihanaa fiilistä.

Pienellä viihtyisällä pihalla paistoi aurinko ja söin siinä vegaanisen leivoksen, joka oli viedä tajun, koska se vaan suli suussa ja tajusin että siinä saattoi mennä kyllä koko päivän kaloritarve kerralla. Mutta en kadu! Oi oi! Rohujuuressa saa myös lounasta ja sen yhteydessä on pieni kauppa josta saa leivonnaisia ja luomuvihanneksia. Lämmin suositus!

Muuten pikku vinkkinä semmoinen juttu, että aina kannattaa pakata autoon kylmälaukku ja kylmäkalleja, sillä se ei siellä autossa ole yhtään tiellä, mutta siitä voi olla iso ilo, jos myytävänä on vaikka sieniä tai marjoja ja virolainen hapankerma eli smetanahan (hapu koor) on pehmeää kuin unelma – kun sitä käyttää leivonnaisissa, niistä tulee sameettisia ja mädin kanssa se on tietysti lyömätöntä.

Hyvää matkaa!

Hanna

💙

Tänään tulee ensimmäinen uuden tuotantokauden Suomen kaunein koti Maikkarilta klo 20.00 Se on minun tämän kesän tilinpäätökseni, jonka seurassa meni melkein koko kesä, kahden viikon Saarenmaan lomaa lukuun ottamatta. Ihana se kesä olikin! Aurinkoa riitti loputtomasti sekä taivaalta että tuotantotiimissä. Nämä kuvauskesät ovat ihan ainutlaatuisia. Tuotantotiimi hitsautuu yhteen tiivisti ja vaikka jokainen päivä on aivan samanlainen, niin myös aivan erilainen.

Rutiineihin kuuluu aikataulut ja yllätyksiin ryhmän oma inside-huumori. Voin sanoa, että tänä kesänä olen kyllä saanut nauraa loputtoman paljon.

Meidän koko tiimi on uusi. Vain toinen kameramies Rene Korpela ja minä olemme olleet mukana aina. Näkyvin muutos on tietysti minun tuomarikavereitteni vaihtuminen uusiin. Nyt tuomaroin yhdessä arkkitehti (SAFA) Sini Rainion ja sisustusarkkitehti Tero Pennasen kanssa. He ovat ihania!

Sinillä on röntgenkatse ja hän näkee kodista valtavan määrän asioita aivan suoraan, niiltä sijoiltaan heti, kun tulemme kodin pihaan. Se on ällistyttävää ja kiehtovaa ja siinä oppii paljon rakentamisesta ja varsinkin saneeraamisesta. Kannattaa kuunnella tarkkaan mitä hän sanoo ja pian alkaa katsoa taloja uusin silmin, nähdä enemmän. Ihmisenä ja ystävänä Sini on ihana, kannustava, rohkaiseva ja työtoverina ehdottomasti parasta a-ryhmää.

Tero Pennasen ja minun ensikohtaaminen tapahtui Studio Fotonokassa, jossa olimme pressikuvien ottamista varten. Istuin maskituolissa ja marisin maskeeraajalle, kuinka onneton olin liian lyhyeksi leikattujen hiusteni tähden. (Maskeeraaja ei tietenkään ollut niitä leikannut, vaan vahinko tapahtui kampaajalla) Takaani kuului iloinen ääni: ”sun tukkas on ihana!” Ne olivat Teron ensimmäiset sanat minulle. Tero puhuu. Tero puhuu paljon ja hän sanoo paljon ja rakastan sitä. Hänen kielikuvansa ja ajatuskuvionsa ovat rikkaita ja syvällisiä. Hänellä on kokemusta ja perspektiiviä ja hän on taiteilija. Toivon että lopulta aika lyhyestä ohjelma-ajasta huolimatta, hänen sanoistaan päästään nauttimaan paljon. Sitähän ei koskaan tiedä kuinka ohjelma on leikattu, vaikka ensimmäisen jakson olenkin jo nähnyt. Tero on lämmin ihminen, jonka huumorintaju on ylimmällä mahdollisella tasolla. Muistan varmasti loppuelämäni sen yhden illan, kun huutonauroin tyynyyn hotellissa, kun Tero laittoi pienen viestin meidän tiimin whatsup-ryhmään. Olen siis saanut viettää kesän ihanien ihmisten kanssa, joihin kuuluvat myös muut ryhmän jäsenet. Ja olihan se ihan sairaan kivaa, että oma mieheni ehti kuvata osan jaksoista. Hänen kanssaan on upeaa tehdä töitä ja töissä aikanaan häneen rakastuinkin. Ai ai!

Mitä ohjemassa tullaan näkemään? En tietenkään voi paljastaa varsinaisesti mitään etukäteen. Mutta ilahduttavan erilaisia koteja joissa näkyy uudenlainen rohkeus ja yksilöllisyys. Aina vaan parasta on juuri se, että koti on oman näköinen eikä koeta olla trendikäs tai sellainen, jonka joku luulee olevan sitä, mitä nyt juuri halutaan. Minulla on tunne, että kuvattavat kodit, kuvataan ne sitten mihin tahansa, noudattavat tiettyyn pisteeseen asti samaa kaavaa, joka ruokkii itse itseään. Kun mediassa nähdään paljon tiettyjä juttuja, tyyliä ja yksittäisiä esineitä, tulee fiilis, että koti on hieno, vain jos siellä on juuri nämä asiat. Tähtityyny oli aikanaan sellainen esine. Ja niin niitä samanlaisia esineitä hankitaan ja kodit alkavat muistuttaa toisiaan. Kun on niin, että sisustusta harrastavat myös mielellään ihanasti suostuvat näyttämään kotejaan meidän kaikkien iloksi, nämä asiat ruokkivat toinen toistaan.

Yksilöllisyys on hienoa ja jos vain luottaa itseensä sehän on myös helppoa! Mistä pidän, sitä hankin. Haastavaa on vain erottaa toisistaan se mistä oikeasti itse pitää ja mitä on nähnyt niin paljon, että se alkaa näyttää tutulta ja hyvältä. Nyt rohkaisen ihmisiä käyttämään paljon värejä, ne tuovat iloa ja energiaa elämään.  Hotellimainen sisustus on ihastuttanut ihmisiä ja siitä olen varsin hämmästynyt. Hotellit tehdään miellyttämään kaikkia, ne ovat vaikuttavuudessaankin aina kliinisiä juuri siitä syystä. Vaikka ne olisivat sametilla vuorattuja ja värikkäitä niin silti. Etsi omaa ja toteuta koti niin, että juuri sinä pidät siitä. Monet ajattelevat myös paljon vieraita, sisustuksia miettiessään, mutta kuinka usein niitä vieraita sitten kotiin kutsutaan? Takuulla vähemmän kuin mitä itse kotonasi olet.

Väsyneet silmät eivät näe hyvin. Silmiä ei ole varsinaisesti suunniteltu tuijottamaan moneksi tunniksi kirkkaaseen valoon 60-70 sentin päähän kasvoista. Mutta niinhän me teemme. Tuijotamme silmää räpyttämättä tietokoneen ruutua tuntikausia päivän aikana. Uuulallaa mitä se tekeekään sielumme peileille! Silmäparat rasittuvat ja ärtyvät, väsyvät ja kuivuvat. Iltapäivällä silmien tarkentaminen alkaa olla hankalaa ja päätä voi alkaa särkeä. Mutta rasittuneista silmistä ei tarvitse kärsiä, apu löytyy helposti.

Silmät tarvitsevat rentoutusta

On ymmärrettävää, että monta tuntia lähelle katsoessa silmien lihakset väsyvät. Ne tarvitsevat taukojumppaa! Ainakin kerran tunnissa olisikin hyvä hiukan haaveilla ja siirtää katse kaukaisuuteen muutamiksi minuuteiksi, jolloin lihakset pääsevät rentoutumaan. Silmiä on myös hyvä jumpata tarkentamalla katse vuorotellen lähelle ja kauas.

Itselläni fonttikoko kasvaa iltaa kohti, mutta kaikissa ohjelmissa kirjasimien kokoa ei voi kasvattaa. Jo monta vuotta sitten Specsaversin Marina Åkerlund, joka on luotto-optikkoni, ehdotti minulle näyttöpäätetyöskentelyyn suunniteltuja laseja. Olen niistä todella kiitollinen, sillä kirjoitan koko ajan enemmän ja enemmän. Ikänäkö on valitettava iän tuoma muutos, mutta hyvillä rillellä elämä helpottuu. Käytän useampia laseja päivittäin. Minulla on yleislasit, joilla pärjään kaikessa, mutta kirjoittaessa vaihdan työlaseihin.  Työlaseissa on suurempi lukualue lähityöskentelyyn ja päätteelle, kuin tavallisissa monitehoissa.

Lasit toimivat myös mainiosti leipoessani ja muissa kotipuuhissa kuten ompelemisessa ja askartelujuttuja tehdessä. Jos tekisin puutöitä tai rassaisin autoa tai prätkääni, niin sopisivat ne siihenkin hommaan mainiosti, mutta ne hommat olen kyllä suosiolla jättänyt miehelleni. (Ei mitään tasa-arvoa meillä siis!!!)

Kuivat silmät kirvelevät

Näyttöä pitkään katsoessa silmien räpyttely vähenee ja silmät alkavat kuivua ja ne ärtyvät helpommin. (Sama ilmiö tapahtuu myös elokuvissa ja TV:tä katsoessa, sekä lukiessa) Usein toimistoissa on myös ilmastointi, jonka puhallus vielä lisää silmien kuivumista ja sitä kautta arkuutta. Kannattaa tarkistaa onko näytön valo täysillä vai voisiko sitä hiukan himmentää. Itselläni se on usein ollut ihan tapissa aivan turhaan. Huomaan silmien heti rentoutuvan, kun himmennän valoa.

Myös muiden valojen heijastukset näytön pinnalla rasittavat silmiä, samoin kuin suoraa näytön takana olevasta ikkunasta tuleva voimakas valo.

Kuivumista voi helpottaa silmätipoilla, mutta myös ruokavalio auttaa pitämään kyynelnesteen koostumuksen hyvänä. Asia joka ei todellakaan ikinä ole tullut mieleeni! Mutta jälleen tarvitaan A-vitamiinia sekä Omega3- ja Omega7 –rasvahappoja. Ne auttavat kostuttamaan ja vähentämään väsymyksen tunnetta silmissä. Ruokavaliossa täytyisi siis tästäkin syystä olla terveellisiä rasvoja joita saa mm. pähkinöistä, kalasta, vihreistä kasviksista ja tyrniöljystä (Omega7)

Aina kun puhutaan silmistä, on tietenkin supertärkeää muistuttaa säännöllisistä näöntutkimuksista. Ikänäkö etenee usein vauhdilla ja silmien tarkistus on muutenkin tärkeää. Silmäsairauksien lisäksi säännöllisesti tehdyissä silmänpohjankuvauksissa voi löytyä muitakin sairauksia.

Seitsemän tapaa säästää silmiäsi

💚

Tarkista työpisteen ergonomia

Pidä tunnin välein taukoja työssä ja rentouta silmien lihakset suuntaamalla katse kauas

Jumppaa silmiä tarkentamalla katse vuorotellen lähelle ja kauas

Varmista A-vitamiinin sekä Omega3- ja Omega7 –rasvahappojen riittävä saanti

Käytä tarvittaessa kosteuttavia silmätippoja

Säädä näytön kirkkaus sopivaksi

Käytä näyttöpäätetyöskentelyyn soveltuvia silmälaseja

💚

Nähdään hyvin!

Hanna

Tämä kirjoitus paljastaa minusta asian, jota en oikeastaan haluaisi kenenkään tietävän. Se on jotenkin häpeällinen luonteenpiirre. Minusta tuntuu, että tällainen ihminen on epäkelpoinen ja nolo. Mutta tänne sen nyt kirjoitin!

Facebook feedissäni näkyi heinäkuun viimeisenä päivänä ystävän päivitys, jossa luki:

30/100 juostu!

SADAN PÄIVÄN JUOKSUHAASTE

Juoksulenkki jokaisena päivänä 100 päivän ajan.

Ei selityksiä. Ei perusteluja. Ei tekosyitä.

Mietin että aikamoista, kyllä munkin täytyis tehdä toi. Mutta ei siitä kyllä mitään tulis. Aina on joku ongelma, etten kuitenkaan pääsisi joka päivä…

Asia kuitenkin kiinnosti niin paljon, että kysyin kuinka pitkä lenkki on.

”Vartti ja reilu kaksi kilometriä” oli vastaus ja perustelu sen lisäksi, ettei lenkki voi olla kovin pitkä, koska lepopäiviä ei ole ollenkaan.

Hämmennyin. Vartti! Kaksi kilometriä! Jäin miettimään asiaa ja totesin mielessäni, että vartti! Sellaista päivää ei olekaan, etten ehtisi vartin lenkille! Ja otin haasteen vastaan ja nyt olen käynyt lenkillä joka päivä 21 päivänä. Ja oppinut itsestäni kiinnostavana asian.

Minähän en oikein tykkää tavoitteista. Kun jo viisi vuotta minua valmentanut Fustra-ohjaajani Juho Lahti kysyy minulta mitä otetaan tavoitteeksi, vastaan aina, että ei kuulu mulle! Sinä päätät tavoitteet, et kerro niitä minulle, vaan pidät ihan keskenäsi huolen siitä, että saavutamme ne. Minä teen mitä sinä käsket. Joka kerran saan vastaani yhtä hölmistyneen ja epäuskoisen katseen. Sitten me hiukan kinataan aiheesta ja voi olla, että määrittelemme jonkun tavoitteen, mutta hautaan sen niin syvälle pimeään osaan itseäni, ettei se takuulla pulpahda minään heikkona hetkenä esiin minua kiusaamaan. Jo pelkkä sana tavoite aiheuttaa minulle hengenahdistusta ja varmuuden siitä, etten mitenkään yllä siihen. Häviän siis jo ennen kuin asettaudun kalkkiviivoille.

Kuulostaa varmaan aivan sairaan typerältä suurimmasta osasta lukijoitani. Mutta osalle syy tähän saattaa olla tuttu. Olen aina asettanut tavoitteet liian korkealle, mahdottomuuksiin.

Alan nyt nostaa kuntoani, vedän kymmenen kilsan lenkin kolme kertaa viikossa

Tästä lähtien käyn salilla viitenä päivän viikossa.

Teen joka päivä kotitreenin

Välillä olen ryhtynyt innokkaana puuhaan ja hajottanut itseni – tietenkin. Sitä en onneksi enää tee. Mutta periaatteessa olen aina asettanut tavoitteet taivaisiin. Olen ehkä sekoittanut tavoitteet ja unelmat! Kun tavoite on oikealla kohdalla, voi ehkä joskus saavuttaa unelmankin. Tämä on superoivallukseni.

Kuinka nämä jokapäiväiset lenkit sitten sujuvat? Vallattomasti. On ollut superkivaa. Ja siinähän käy niin, että kun on pakko lähteä, niin lähtee ja sittenhän se on nastaa ja lopulta olen joka kerran tehnyt pidemmän lenkin kuin sen vartin, koska on niin nastaa. Muutaman kerran on ollut huono energia ja silloin en ole pitänyt niin kovaa vauhtia yllä, mutta yhdestä asiasta en luovu – ylämäet on mentävä niin kovaa kuin pääsen. On pakko hengästyä. Koska olen aamuihminen, teen lenkit aamulla. Kun palaan, syön aamiaisen, joka on päivän ihanin ateria. Eli aamut ovat yhtä juhlaa.

Kun kerroin tästä miehelleni, tavoilleni uskollisena vähättelin asiaa. Se on nyt vaan se vartti, eihän se paljon mitään ole….Vähän nolo matka vaan. Mutta onhan se mitään, se on joka päivä enemmän kuin ei mitään. Suosittelen tätä tavoitetta jokaiselle, joka haikailee parempaa vointia ja haluaa ennaltaehkäistä esimerkiksi syöpää. Juuri tänään Ylen aamu-tv:ssä kerrottiin kuinka jokapäiväinen liikunta vähentää syöpäriskiä. Vartti päivässä, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin kuulkaa!

Oma ongelmani on ollut se, että käyn kyllä harrastamassa liikuntaa, mutta jokapäiväiväinen liikunta jää vähiin. Minä istun ja kirjoitan. Kesken kirjoittamisen pitäisi lähteä liikkeelle, mutta minun on äärimmäisen vaikeaa jättää työtä kesken, joten se jää tekemättä. Mutta vartti! Minähän hillun helposti vartin netissä… Kengät jalkaan ja ulos. Tää on niin hyvä juttu.

♥️

Hanna

Olenko minut itseni kanssa? Onko oma tyyli ok? Matka hyväksyntään ja rohkeuteen olla oma itsensä. Muoti kuuluu kaikille ja sitä voi toteuttaa demokraattisesti kukin vapaasti omalla tyylillään.

Nuorena

Seisoin aamubussissa matkalla kouluun. Asuin Jollaksessa, joka oli kuin pieni kylä. Kaikki tunsivat toisensa. Samassa bussissa tuli ylemmällä luokalla olevia poikia. Yksi sanoi pilkallisesti kavereilleen: Katsoin kenellä on aurinkolasit nenällään, vaikka on pilvinen päivä – no Hanna Sumarihan se oli tietenkin.

Muistan, kuinka säpsähdin. Mietin kuinka joku kehtaa sanoa noin, vaikka tiesi että varmasti kuulen. Lasit pysyivät päässäni kouluun asti, vaikka fiilis oli kurja.

Osallistun Prisman, minut itseni kanssa -kampanjaan, jossa rohkaistaan jokaista olemaan rohkeasti oma itsensä ja näyttämään sen myös omalla pukeutumisellaan, olemaan omanlainen. Kannattaa käydä tutustumassa kampanjan sivuihin, joilla mm. Antti Tuisku, Ninja Sarasalo, Hilkka Olkinuora, Juha Vuorinen ja monet muut kertovat omat tarinansa, jotka eivät tosiaankaan jätä kylmäksi ja ne pistävät miettimään. Itse kirjoitin aiheesta aikaisemmin täällä. Käy lukemassa mikä on minun kompastuskiveni ja kompleksini.

Mikä pukeutumiseessa ärsyttää?

Näyttävä ja erilainen pukeutuminen saa ihmiset ärsyyntymään. Pois raiteiltaan. Kuitenkin jokaisella ihmisellä on oikeus pukeutua, kuten haluaa, ilmaista vaatteillaan itseään ja nauttia siitä.

Jotkut ihmiset eivät halua erottua joukosta, vaan mieluiten sulautuvat. Se on yhtä ok kuin se, että on näkyvämpi, räväkämpi, toisenlainen. Tärkeintä on olla omanlainen. Se on välillä vaikeaa, koska erilaiset ulkopuolelta tulevat vaatimukset ja odotukset voivat olla painolastina valintoja tehdessä. Ja joskus pelottaa mitä muuta sanovat ja kyllähän ihmiset tosiaan sanovatkin. Ajatellaan vaikka Maria Veitolaa, jolla on omintakeinen tyyli. Hänen vaatevalintansa ärsyttävät joitain ihmisiä suunnattomasti. Miksi? Minusta on hauskaa, kun näen jotain odottamatonta. Ihailen rohkeutta ja mielikuvitusta. Ihailen myös klassisen tyylikkäitä pukeutujia ja rentoja tyylejä. Tärkeintä on minusta se, että ihminen pukeutuu itselleen uskollisesti.

Ei se aina ole helppoa.

Kun häpeän viitta putosi harteiltani

Viime keväänä tapahtui pieni herääminen, joka hiukan mullisti elämääni. Sen alullepanija oli juuri Maria Veitola. Se oli joku lause hänen kirjassaan Maria. En enää tarkkaan muista mitä siinä luki, mutta hänen sanansa jotenkin karistivat häpeänviitan harteiltani.

Olin menossa erääseen tilaisuuteen ja tiesin että sinne tulee henkilö, jonka läsnäoloa jännitän, koska hänellä on usein erilaisia (ikäviä) mielipiteitä ulkonäöstäni. Tai on ainakin joskus ollut ja siitä syystä hirvittää aina mitä tulee tapahtumaan. Jotenkin Marian puheet avasivat silmäni tajuamaan, että olen hullu! Minä pukeudun, kuten haluan ja olen minut itseni kanssa juuri silloin, kun itse tiedän mitä teen, enkä pelkää, kuuntele tai jännitä muita. Se oli äärettömän vapauttavaa. (Vaikka kyllä jouduin hiukan hokemaan päässäni sitä asiaa lähtiessäni, etten varmasti unohda!)

Tärkeä kysymys peilin edessä onkin juuri se – pidänkö MINä itse tästä? Onko tämä kiva asu? Viihdynkö? Jos vastaus on kyllä – sitä ei pidä unohtaa missään vaiheessa, vaikka päällä olisi mitä.

Oma tyyli

Vaatekaappini sisältö on moninainen, mutta tärkeimpiä ovat vaatteet, joita voi muokata asusteilla, koska niistä on iloa pisimpään. Vanhimmat luottovaatteet ovat jo lähes 20 vuotta vanhoja.

Tästä asusteilla leikkimisestä puhutaan paljon, mutta minusta tuntuu, että se on niin kliseistä, ettei ihmiset oikeastaan usko sitä. (Sama koskee kotien sisustuksen muuttamista tyynyillä, torkkupeitoilla, kynttilöillä ja kasveilla, vaikka sekin on totta ja toimivaa)

Juuri eilen olin menossa juhliin, jonne piti pukeutua hippityyliin ja totesin, että voin laittaa päälleni lähes minkä tahansa vaatteen kaapistani ja siitä tulee hippivaate, kun laitan käsiin ja kaulaan koruja, korviin heilumaan suuret renkaat ja jalkaani sandaalit.

Valitsin Prismasta monien tunnettujen brändien joukosta itselleni lyhyen mustan Ivana Helsingin Samantha pitsimekon, koska se oli minusta kaunis ja monikäyttöinen asu. Jos sen kanssa on legginsit se on hyvä asu töihin. Kenkiä vaihtelemalla asun tyylii muuttuu. Korkokengät tekevät siitä hienon, terveyssandaalit antavat särmää ja ovat trendikkäät ja lenkkarit näyttävät tehokkailta. Jos vaihdan legginsit mustiin sukkahousuihin ja laitan jalkaani juhlavat korkkarit, käteen rannerenkaan ja korviin korut, voin mennä mekossa juhliin. Jos jätän mekon kanssa sääret paljaiksi, sujautan jalkoihini bootsit ja laitan kaulaani muutaman pitkän ketjun ja päähäni herrainhatun asu on boho-tyyliä. Aika hauskaa, vai mitä!

Tärkeintä omissa vaatteissani on leikkaukset ja mittasuhteet. Haluan että vaate istuu oikein ylläni, vaikka se olisi löysäkin. Muuten olen fiilispukeutuja enkä voi määritellä tarkasti mikä on tyylini. Kaapistani löytyy aina hyvät farkut, valkoisia T-paitoja ja valkoinen paitapusero.

Tärkeintä on pukeutua, kuten itse haluaa, vaikka pojat bussissa sanoisivat mitä. Minun vaatteeni eivät kuulu heille, eikä heidän rajoitteensa rajoita minua.

Ihanaa syksyä kaikille!

♥️

Hanna

Laihdutus alkaa – kuntokuuri lihottaa!?

Laihdutus! Taas on se aika vuodesta, kun alkaa armoton kesäkilojen laihdutus ja kaikenlaiset muut ryhtiliikkeet. Lopetetaan makkaran grillaaminen, siiderin ja bissen litkiminen ja aloitetaan kuntokuuri. Mahtavaa! Seuraava askel on se, kun joku osa kropasta sanoo itsensä irti yhtäkkisestä riuhtomisesta eikä enää voikaan treenata. Laihdutus menee myttyyn, kun on valittu joku nopea erikoisdieetti, jonka noudattaminen loppuelämän ajan on sula mahdottomuus. Esimerkiksi hiilihydraatiton elämä ei suju pidemmän päälle. Kiloja on kuitenkin karissut nopeasti ja kun pullat, ihana rapeakuorinen leipä ja ruispalat alkavat taas himottaa, kilot rientävät takaisin kiireen vilkkaa. Mutta se mitä nopeassa laihdutuksessa menetettiin, ei tule takaisin, nimittäin lihakset. Niiden tilalle tulee läskiä.

Ja kuulkaa niin se vaan menee ja tapahtuu. Se on yhtä varmaan kuin kuun kierto ja juhannuksen kylmä sää.

Jospa malttia saisi ladata netistä yhtä helposti kuin erilaisia sovelluksia, nimittäin maltilla putoaa paino, maltilla kasvavat lihakset ja maltilliset muutokset kestävät ja jäävät pysyviksi tavoiksi.

Ruokarytmi on ensimmäinen askel

Ruokavalion muutoksessa tärkein askel on alkaa syödä säännöllisesti viisi tai kuusi ateriaa päivässä. Ihan sama mitä syö, kunhan syö 3-4 tunnin välein. Sillä tavoin kone pysyy käynnissä, eikä voi ahmia. Ei nimittäin pysty. Ahmiminen on mahdotonta, jos vatsa on täynnä. Lisäksi energiataso pysyy vakaana ilman nopeita nousuja ja romahdusmaisia laskuja, jotka tapahtuvat kun ei syö järkevästi.

Aluksi ruokarytmin pitämäinen on vaikeaa. Kroppa ei kerro, että on nälkä, tuntuu mahdottomalta syödä eikä sitä muista. Siihen auttaa puhelimeen asetettu herätys. Ja itse ruokailuun auttaa monesti eväät. Mutta ruoka-aikoja ei saa ohittaa. On syötävä. Pian elimistö tottuu rytmiin ja annoskoot mukautuvat siihen ja tulee iloine yllätys – nälkä oikeaan aikaan! Jippii! Ja hyvä energinen olo.

Kun ruokarytmi on tapa, on aika seuraavalle muutokselle ja siinä pointtina on se, mitä syödään ja mitä ei syödä.

Mitä saa syödä?

Periaatteessa saa syödä kaikkea mutta ei sitten kuitenkaan saa. Rasvassa on valtavasti energiaa. Ja sitä on sekä kovissa rasvoissa eli mm. voissa sekä öljyissä. Eli terveellinen Välimeren ruokavalio, ei tarkoita sitä, että kevyeen salaattiannokseen voi holvata desilitran oliiviöljyä. Ei voi. Desilitrassa öljyä on n. 900 kcal joka on n. yksi kolmasosa naisen päivittäisestä energiantarpeesta.

Myöskään sokeria ei pidä syödä ja kannattaa muistaa, että sitä on runsaasti kuivatuissa hedelmissä. Mutta jos tekee mieli karkkia tai pullaa, niin kyllä niitä voi syödä, mutta vähän. Oma tapani on ostaa viisi irtokarkkia makeanhimoon. Viisi riittää ja kun enempää ei ole, ei voi enempää syödäkään. Kolmen karkin jälkeen ei enää maista kuin sokerin ja kun syö viisi voi olla iloinen ja hyvällä mielellä siitä, että sai nauttia karkeista eikä yhtään harmita. Pullaa ja vastaavia juttuja voi syödä kerran viikossa.

Pienillä askeleilla eteneminen toimii. Ja se koskee myös liikuntaa. Jos päättää juosta maratonin kylmiltään hajottaa itsensä ja siihen se liikunta taas jää. Jos päättää aloittaa salikäynnit ja reuhtoo siellä kolme tai viisi kertaa viikossa kylmiltään, hajoaa myös. Jos päättää kävellä joka päivä vartin kuukauden ajan ei hajoa ja sitä jaksaa tehdä hyvällä mielellä kauemmin kuin kaksi kuukautta. Ja koska se on kivaa alkavat matkat pidetä. Se ei myöskään maksa mitään, vaan on aivan ilmaista hupia. Kun on vähän aikaa kävellyt voi päättä juosta joka toisen lyhtypylvään välin ja oppii hengästymään, mikä tekee hyvää sydämelle. Ja pian ehkä juoksua tulee enemmän.

Huono kunto ja ylimääräiset kilot eivät ole tulleet yhdessä yössä eikä viikossa. Ne mokomat hiipivät salakavalasti pikkuhiljaa ja niin se vastahyökkäyskin on tehtävä – pikkuhiljaa. Muuten muutosta kestää kolme kuukautta ja sitten koittaa paluu entiseen. Kun muutokset tekee pienin askelin, ehtii tottua asioihin ja vaikkapa leipään ilman voita tai levitettä muutamalla kalkkunaviipaleella ja kurkkuviipalevuorella varustettuna. Tai siihen että juo vettä, eikä bisseä ja siideriä, viiniä tai kuohuviiniä.

Alkoholi lihottaa ja vanhentaa

Ihmiset juovat ihan hirveästi alkoholia päivittäin ja palkitsevat itsensä samppanjalla. Mikä on paradoksaalista, koska miksi palkita itsensä jollain, mikä on kropalle ja terveydelle haitaksi? Aperolspritsit viikonloppuna, viinilasillinen tai siideri illalla, tai ehkä kaksi, miksei jopa kolme? Ja vyötärölle sekä suoniin kertyy rasvaa, ylämäissä ja portaissa hengästyttää ja naama vanhenee. Ei hyvä homma. Olen oikeasti sitä mieltä, että samppanjalla itsensä palkitseminen on suurta itsepetosta ja yleensä myös armotonta diivailua, ainakin jos sitä täytyy mainostaa somessa. Ja kun se yksi lasi ei riitä, vaan kyllähän se menee sitten kahteen pekkaan vaikka koko pullo. Alkoholi lihottaa koska siinä on paljon kaloreita mutta myös siksi, että keho polttaa aina ensin alkoholin pois ja vasta sitten muuta energiaa. Eli jos koettaa laihduttaa ja nauttii alkoholia, niin tietäkää, että laihtuminen pysähtyy tehokkaasti juuri alkoholia nauttimalla.

Siis pienin askelin onneen ja tasapainoiseen hyvinvointiin. Ensin ruokarytmi kuntoon, sitten ruokavalio kuosiin ja liikkeelle pikkuhiljaa tasaisen varmasti. Niin muutoksista tulee pysyviä kuin itsestään eikä ole enää kaipuuta siihen olotilaan, jossa oli, kun kaikki alkoi.

Oma ruokavalioni on simppeli

Tässä perusrunko omaan tapaani syödä. Olen kirjoittanut jokaisen aterian yhteyteen ’vettä’ koska sitä täytyy juoda ja se unohtuu helposti. On asioita joita en syö koskaan kuten croissantit, viinerit, lihapiirakat, pasteijat, leivitetyt leikkeet, risotto, pekoni, sipsit, suolapähkinät. Näissä kaikissa on erityisen paljon rasvaa. Sitten on asioita, joita syön äärimmäisen harvoin kuten juustot, voitaikinaan leivotut piiraat, ranskanperunat, suklaa. Käytän ruuan laitossa äärimmäisen harvoin kermaa, juustoa tai smetanaa.

Syön paljon vihanneksia ja valmistan niistä mielelläni jotain eli raa’at vihannekset alkavat helposti kyllästyttää, mutta hiukan haudutetut tai uunissa paahdetut ja hyvin maustetut kasvikset on ihanaa herkkua. Vihannekset eivät saa olla pakko, vaan täytyy kokata niitä niin, että niihin tulee himo. Ja kesällä täytän kaksi pakastinta marjoilla. Syön niitä joka päivä.

Aamianen

Vettä

Kaurapuuro 1 dl:stä hiutaleita

Pari desilitraa marjoja

1,5 dl maustamatonta rahkaa, raejuustoa tai rahkajogurttia

2 kpl näkkäriä, ohuelti kalkkunaa, paljon kurkkua

kahvia

Välipala

Vettä

2 dl rahkajogurttia ja marjoa tai hedelmä ja pari pähkinää

Lounas

Vettä

Kämmenpohjan kokoinen pala (150g) kanaa, kalkkunaa tai kalaa kevyesti kypsennettynä

1 dl keitettyä kokojyväriisiä tai riistä, pastaa, perunaa, quinoaa, couscousia

Runsaasti vihanneksia esim. jotain näistä parsakaalia, kukkakaalia, tomaattia, kurkkua, fenkolia, papuja ja jne

Välipala

Vettä

2 dl rahkajogurttia ja marjoja tai hedelmä ja pari pähkinää

Päivällinen

Kuten lounas

Iltapala

Näkkäri, kalkkunaa, kurkkua

Tavoitteet sopiviksi

On tärkeää, ettei tavoitteita laita liian korkealle. Silloin helposti masentuu eikä jaksa. Itse istun paikoillani todella paljon, kun kirjoitan päivittäin ja ajan paljon autoa. Olen päättänyt, että teen vartin lenkin joka päivä sadan päivän ajan. Mitään tekosyytä ei ole, etteikö sitä voisi tehdä. Väillä menen sauvojen kanssa täyttä vauhtia ja lenkki kestääkin yhtäkkiä pidemmän ajan. Joskus kävelen rauhassa, jos olen väsynyt. Mutta ylämäet minun täytyy aina paahtaa täysillä. Intervallit on hyviä! Niillä nousee kunto ja saa sen pienen hengästyksen, josta jää hyvä olo.

Tsemppiä ja energiaa syksyyn. Ja ennen kaikkea malttia!

Hanna

Sain kokeiltavakseni sähkögrillin ja yllätyin! Grilliruoka on ihanaa. Rakastan sitä, kun pääsen grillatun ruuan äärelle ja kaikenlaiset grillijuhlat on ehdoton elämän suola. Mutta kuinka ollakaan grillaaminen on jäänyt kokonaan unholaan meidän perheessä, joka on kutistunut vain kahteen ihmiseen, mieheeni ja minuun. Yksi syy siihen on grillit. En ole suuri kaasugrillien ystävä, koska ne on jotenkin aina niin älyttömän hanakalia pitää puhtaina. Hiiligrilli on minusta ollut se juttu, mutta eihän minun hermoillani ollenkaan ole mahdollista odottaa sitä kunnon hiillosta. Paras hiillos on aina silloin, kun pöytää jo korjataan.

Nyt sain kokeiltavakseni kiinnostavan uutuuden Weberin sähkögrillin. Olin siitä heti innoissani, koska sen käyttö vaikutti erittäin helpolta. Ja sitähän se olikin. Otin grillin mukaan Saarenmaan lomakotiimme missä vietin pari viikkoa jättimäisissä helteissä. Kun sain sinne vieraita, otimme grillin käyttöön.

En ole mikään grillimestari, joka osaa vääntää kaikenlaisia erikoisherkkuja grillitulilla, vaan aloitin ihan perinteisistä jutuista. Grillasimme vieraitteni kanssa possua, kananjalkoja ja raakamakkaraa sekä vihanneksia. Mehukasta pihviä en näin kuumassa kykene syömään ja Saarenmaalla on vaikeaa saada naudan lihaa. Possua, lintuja ja lammasta saa sen sijaan hyvin.

Pöydän ja grillin äärellä viettivät aikaa sisareni Ritva ja tämän puoliso Tapani. Varsinkin sisareni ilmaisi epäilynsä grillin toiminnasta aika selkeästi jo kaupassa. Kun valitsin grilliin laitettavaa lihaa, hän ehdotti makkaraa koska ”eihän ne sähkögrillit oikein kuumene”. No minä kuumenin välittömästi ja vähän turhankin napakasi totesin, että Weber kuumenee 260 asteeseen, riittääkö se sulle? Ai kamala miten sitä välillä onkaan napakka sanomaan…

Ostimme myös vihanneksia ja sitten kasasimme grillin käyttövalmiiksi. Weber pulse 2000 sähkögrilli on siis sähköllä toimiva grilli, jota voidaan käyttää pöydällä tai siihen voi hankkia vaunun, jossa on kiva työskentelyä helpottava sivupöytä. Vaunussa on myös pyörät, ja grillliä on helppo siirrellä sopivaan paikaan tarvittaessa. Me veimme grillin huvilalle pakettiautolla mutta kun palasin sellaista ei ollut käytettävissä eikä vaunu mahtunut autoni takakonttiin. Niinpä toin pelkän grilliosan mukanani tänne kotiin ja voimme käyttää sitä täällä puutarhapöydällä. Erittäin näppärää!

Grillaaminen aloitetaan laittamalla töpseli seinään ja kääntämällä tehot täysille. Viidentoista minuutin päästä grillin lämpötila on 260 astetta ja grillattavat tuotteet voi laittaa paistumaan. Grillissä on kaksi lämpövastusta, joilla on kummallakin oma lämmönsäätö, joten jos haluaa grillata jotain matalammalla lämmöllä, se onnistuu samaan aikaan, kun toinen vastus on täysillä.

Grillasimme possut ja kananjalat täydellä teholla. Porsaan kasler kypsyi nopeasti mutta kun kananjalat olivat saaneet väriä pintaan, laskimme lämpöä ja annoimme niiden olla grillissä pidempään. Vihannekset tulivat täydellä teholla ihaniksi!

Weber pulsessa on myös mahdollista käyttää iGgrill-teknikkaa. Puhelimeen ladataan iGrill-sovellus ja ruokaan työnnetään lämpötila-anturit, sen jälkeen puhelimelta näkee ruuan sisälämpötilan ja voi rauhassa seurustella ruokapöydässä tai vaikka grillata paistin tai kokonaisen kanan ja tehdä rauhassa muita asioita pelkäämättä, että ruoka palaa. Sovelluksen avulla voi myös valmistaa pihvejä joiden kypsyysasteet ovat kullekin syöjälle juuri oikeat. Joku kun tykkää mediumista ja joku mediumplussasta. Minä en voi näin kuumalla toisaan ajatellakaan pihvin syömistä, mutta kunhan ilmat viilenevät lataan sovelluksen ja valmistan tukevampaa syötävää varmana siitä, että saan mehukasta purtavaa, enkä kuivaa kengänpohjaa.

Meidän minikokoiset grillijuhlat onnistuivat loistavasti jo ekalla kerralla. Seuraavana päivänä teimme raakamakkarasta hot dogeja, johon vamistimme muhevan salsan edellisen päivän yli jääneistä grillatuista paprikoista ja tomaateista. Joukkoon vähän chiliä, suolaa ja pippuria ja siinä se oli. Aivan hullun hyvää! Saarenmaa on raakamakkaran suhteena aivan paratiisi ja lihaisat lampaanlihamakkarat olivat tosi maukkaita ja kypsyivät kuumassa grillissä hetkessä. Paistoin keittiössä panulla hodareita varten myös rapeita kantarelleja ja tein coleslawta Pirjo Toikkasen alias Rouva Kasviksen ohjeella. Ihanaa oli! Ja siskokin myönsi, että oli suhtautunut sähkögrilliin epäillen, mutta kaikki epäilyt kunnollisesta grillaustuloksesta kaikkosivat.

Jotta saatoin kuljettaa grillin kotiin, halusin puhdistaa sen hyvin. Grillausten välissä ritilät harjataan teräsharjalla puhtaiksi, mutta kotimatkaa varten halusin pestä ne. Ilokseni osat oli helppo irrottaa pesua varten. Alaosan sisuksen voi jopa laittaa tiskikoneeseen, mutta minä pesin sen altaassa ja hyvin puhdistui.

Nyt odottamaan vaan ilmojen viilentymistä, siihen asti grillissä kypsyy paljon vihanneksia ja pikkuisen lihaa halloumia, jota kokeilen seuraavaksi!

Hanna

Vaihdevuodet – ja mitä sitten?

Vaihdevuodet puhuttaa ja kiinnostaa. Olen kirjoittanut niistä paljon sen jälkeen, kun erään räiskyvän tapahtumasarjan kautta päätin olla välittämättä hittojakaan siitä ajatuksesta, että niissä olisi jotain kummallista tai että se merkitsisi yhtään vähentävästi elämänhaluuni, energiaani tai seksuaalisuuteeni.

Nyt olen useassa yhteydessä päätynyt melkein esitelmöimään kaikesta aiheeseen liittyvästä. Tiedonjano on kova, mutta puhetta on aika vähän ja sekin käydään usein kuiskaten. Asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä ja ylipäätään tämän tyyppiset aiheet eivät ole joka paikassa sopivia keskustelunaiheita. Eikä tarvitse ollakaan. Mutta sopivassa seurassa aiheeseen päästyä, keskustelusta ei tule loppua. Enkä nyt tarkoita vaihdevuosioireista puhumista, vaan siitä mitä niille voidaan tehdä.

Vaihdevuosissa kärvistelevä nainen ei elä ihanaa elämää, vaan kärsii lukemattomista kiusallisista vaivoista, joita ovat mm. ärtyneisyys, masennus, ilottomuus, itkuisuus, saamattomuus, aloitekyvyttömyys ja loputon huonosti nukutuista öistä johtuva väsymys. Nämä kaikki muodostavat yhdessä viehättävän yhdistelmän. Metamorfoosissa upeista suloisista naisista syntyy pilapiirrosten riivinrauta-ämmiä. Akkoja joista tehdään pilaa, jotka ovat ympäristöhaittoja ja jotka kuitenkin kärsivät itse asiasta kaikkein eniten.

Luonteenpiirteisiin vaikuttavat ongelmat ovat vain pieni osa ongelmaa. Kutisevat, kirvelevät ja mitään, minkäänlaista hankausta kestämättömät ulkosynnyttimien limakalvot ovat tulinen helvetti, jonne ei halua päästää rakastavaa kättä tai mitään muutakaan rakkauteen liittyvää. Seksielämä on mahdotonta muualla kuin mielikuvituksissa. Limakalvot ohenevat ja kuivuvat ja hajoavat pelkästä wc-paperin pyyhkäisystä. Jota pyyhkimistä onkin harrastettava usein, sillä pissahätä on tuon tuostakin ja vaikka lantionpohjalihakset olisivat teräkunnossa, se hätä yllättää nopeudellaan.

Edellä mainitut ovat niitä helposti tunnistettavia vaivoja, mutta on muutakin.

Viime kesänä menin lopulta keskellä yötä sairaalan päivystykseen pitkään jatkuneiden sydämen rytmihäiriöiden vuoksi. Sydän muljahteli ja tuntui kuin se olisi jättänyt lyöntejä väliin. Tätä oli jatkunut jo pitkään, enkä piitannut siitä mitään, sillä nehän ovat varattomia. Ne muuttuvat kuitenkin kuolettavan vaarallisiksi aamuyön sudenhetkinä, jolloin unettomana sängyssä maatessa ei enää kuule muuta kuin sydämen epätasaisien sykkeen. Viimeistään pelko nostaa hien pintaan ja miettii että onko loppuelämä elettävä sydänlääkkeiden varassa ja onko edes mitään loppuelämää tulossa. Vaivani parani sairaalan kynnyksen yli astuttuani ja kiitinkin sairaalaa poikkeuksellisen nopeasta ja tehokkaasta hoidosta. Sitten tuli aika mennä gynekologille ja se istunto olikin sitten mielenkiintoista kuultavaa.

Lääkärin suusta tuli oireluettelo, joista en ollut ikinä kuullutkaan vaihdevuosin yhteydessä. Aina puhutaan hikoilusta ja kuumista aalloista, joita esimerkiksi minulla ei ole ollut juuri ollenkaan, sen sijaan olen palellut. Unettomuuteen ja masennukseen määrätään helposti masennus- ja/tai unilääkkeitä, vaikka kysymys voi olla estrogeenin puutteesta eli vaihdevuosioireita. Sen verran on minussakin akkaa jäljellä, että tämä asia saa minut raivon partaalle. Määrätään masennuslääkkeitä eikä ymmärretä, että kysymys on vaihdevuosioireista! Edes kaikki gynekologit työterveyslääkäreistä puhumattakaan, eivät tunnista kaikkia vaihdevuosiin liittyviä oireita, vaan tulkitsevat niitä väärin. Kova väite, mutta ystäväpiirissäni on näistä esimerkkejä.

Minulle uusia vaihdevuosioireita olivat sydämen rytmihäiriöt! Mahtavaa, kuolema ei ollutkaan kulman takana, vaan vaivaan auttaa sopiva määrä estrogenia hormonikorvaushoitona. Keltarauhashormonia en tarvitse, sen saan käyttämästäni hormonikierukasta.

Sitten kuulin nivelkivuista. Voi Luoja! Kuinka polveni ovatkaan narisseet ja vaikka niissä on muutakin vikaa erään tapaturman seurauksena, niin onhan ne nyt hiton kipeät!

Entä onko minun välillä juostava vessaan äkillisesti? – On on on ihana kamala kiire välillä ihan yhtäkkiä! Vaihdevuosioireita sanoo lääkärini ja kysyy samalla, olenko käyttänyt tamponeita. Olen, kuinka niin? No minulla on lääke kuiviin limakalvoihin ja tuohon äkilliseen pissahätään, mutta on hyvä jos olet käyttänyt tamponeita, niin tuotteen käyttö voi olla helpompaa.

Aah sanoin, että vihaan kaikkia voiteita, joita laitetaan emättimeen jollain asettimella ja ne valuvat hitaasti ulos ja ovat ällöttäviä ja saavat minut tuntemaan jotenkin valuvaksi. YÖK! Mutta ei, mistään sellaisesta ei ollutkaan kyse, vaan Estring hormonirenkaasta, joka asetetaan itse emättimeen ja vaihdetaan kolmen kuukauden välein. Se luovuttaa estrogeenia paikallisesti ja hups vaan limakalvot on kunnossa, kuin tyhjää vaan. Ei mitään kuivuutta, kutinaa tai hankaluutta.  Täysin helppoa laittaa paikolleen ja vaihtaa. Ei tunnu milloinkaan, sen olemassaolon voi täysin unohtaa kolmen kuukauden ajaksi. Se vei myös vessajuoksut mennessään. Ja toi paljon ihanaa takaisin elämääni.

Rengas on suurin piirtein sen kokoinen kuin se rengas joka muodostuu, kun laittaa etusormen ja peukalon yhteen. Rengas on aivan notkea ja minusta äärimmäisen helppo laittaa paikoilleen ja ottaa pois. Se ei häiritse seksielämää mitenkään, vaan päinvastoin parantaa sitä terveiden notkeiden limakalvojen ansiosta.

Estrogeenigeeli on elämäneliksiirini. Jos en käyttäisi sitä loppuelämäni ei oli ihanaa. Oireet ovat niin ikäviä. Tarpeellinen määrä geeliä on kovin yksilöllistä. Ystäväni kärsi lukemattomista epäselvistä oireista, kunnes pääsi loistavan gynekologin hoiviin ja todettiin että hän tarvitsee 8 mg estrogeeniä päivittäin, ennen kuin oireet häviävät.  Jollekin riittää 2 mg. Olemme yksilöitä. Mutta sen sanon, että ilman korvaushoitoa elämäni olisi hyvin onnetonta.

Loppuun vielä pieni tarina yhdestä puhelusta.

Olin koettanut tavoittaa erästä töihini liittyvää ihmistä pitkään. Kun viimein sain hänet langanpäähän, hän pyyteli aneeksi ja kertoi, että oli ollut lääkärissä ja sairaalassa epäselvien sydänoireiden vuoksi. Hän on 70 vuotias. Kysyin varovasti, käyttääkö hän hormonikorvaushoitoa. – juu, mutta otan vain puolet lääkärin määräämästä annoksesta. Kerroin hänelle mitä tiedän aiheesta. Hän oli hetken hiljaa ja sanoi, tiedätkö että mieheni on rintasyöpälääkäri? (En tiennyt) Hän sanoo aina, että näkee jo vastaanoton ovelta ketkä käyttävät korvaushoitoa ja ketkä eivät. Se näkyy naamasta. Hän myös määrää korvaushoitoa joskus rintasyöpäpotilaille. Alan ottaa koko määrätyn annokseni, hän sanoi.

Soitin hänelle seuraavana päivänä uudelleen työasioissa ja puhelimessa oli ihan toisenlainen ääni. Kysyin mitä kuuluu ja hän vastasi, että hyvää – olen niin helpottunut siitä, että kyseessä voikin olla hormonit eikä sydän. Mieheni myös antoi minulle hiukan huutia…

No niin, minähän en ole lääkäri, mutta tässä on omia kokemuksiani. Netistä olen voinut lukea, että hormonikorvaushoito vähentää ainakin sepelvaltimotaudin, sydäninfarktin, diabeteksen ja luun haurastumisen sekä hyvin todennäköisesti paksusuolisyövän ja dementian riskiä.

Hormonikorvaushoidon on todettu kasvattavan syvän laskimotukoksen, keuhkoveritulpan ja aivoinfarktin riskejä. Gynekologi Maija Kajanin mukaan riskit näyttävät liittyvän vain suun kautta otettavaan hoitoon. Hän sanoo netin artikkelissa myös myös, että pitää paikkansa, että yli kolmen vuoden hormonikorvaushoito lisää jonkun verran rintasyöpäriskiä. Mutta paljon enemmän riskiä kasvattavat alkoholin käyttö, tupakointi, huomattava painonnousu ja liikunnan vähyys.

Muistakaa käydä mammografiassa ja nauttia elämästä!

Hanna