Huhheijaa! Taas oli ohjelmassa leivontalive. Pääsiäisen aika on sellaista herkkujen aikaa ja tämä aika myös inspiroi leipomaan ja hääräämään keittiössä.

Nyt tein suklaajuustokakun, joka on vanha suosikkireseptini. Alkuperäiseen reseptiin kuuluu hyydyttäminen liivatteella, mutta kokeilin tehdä kakun ilman niitä ja se onnistuu oikein hyvin, jos kakku ei joudu seisomaan kahvipöydän lämmössä pitkään. Testasin kuinka kauan kakku pysyy kuosissa huoneenlämmössä ja parin tunnin kuluttua se alkoi luhistua.

Tein kakun kuitenkin livessä liivatteen kanssa. Ja se toimii ainakin erinomaisesti. Makuun ei vaikuta kumpikaan leipomisen tapa.

Kakun voi tehdä joko halkaisijaltaan 22 tai 18 senttiseen vuokaan. Kummassakin se onnistuu mainiosti.

Suklaajuustokakku

Irtopohjavuoka ø18 tai 22 cm

Pohja

175 g Dominokeksejä

50 g voita

Täyte

4 liivatelehteä

170-200 g tummaa suklaata 60-70% kaakaota

200 g maustamatonta tuorejuustoa esim. Philadephia, Viola tai Bon Jour (vähärasvaisempi käy)

1 dl smetanaa

0,5 + 0,5 dl Sokeria

2 tl vaniljauutetta

1 luomuappelsiinin raastettu kuori

2 keltuaista

2 valkuaista

2 dl kuohukermaa

Laita irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille leivinpaperia. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai laita ne muovipussiin ja jyrää kaulimella murskaksi. Lisää joukkoon sulatettu voi. Taputtele seos vuoan pohjalle keveästi. (Jos painat seoksen kovin tiukaksi, kakkua on vaikeaa leikata)

Liota liivatteita kylmässä vedessä n. 5 min. kunnes ne pehmenevät. Laita paloiteltu suklaa sulamaan vesihauteeseen tai sulata se mikroaaltouunissa ensin 30 sek miedolla lämmöllä ja sitten sekoita, sulata sen jälkeen aina 10 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut kokonaan.

Vatkaa valkuaiset ja 0,5 dl sokeria kovaksi vaahdoksi. Vatkaa sitten kerma vaahdoksi. Vatkaimen vispilöitä ei tarvitse pestä välillä. Sekoita vielä samalla vispilällä tuorejuusto ja smetana yhteen.

Purista liivatteista vesi pois ja sulata ne nopeasti pienessä kattilassa. Valuta liivateliemi ohuena nauhana tuorejuuston sekaan koko ajan vatkaten.

Lisää sitten juuston sekaan sula suklaa, 0,5 dl sokeria, vaniljasokeri ja appelsiinin raastettu kuori sekä keltuaiset.

Yhdistä sekä kermavaahto, että valkuaisvaahto juusto/suklaa seokseen varovasti. Kaada massa keksipohjan päälle ja laita kakku kelmulla peitettynä jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään tai vähintään viideksi tunniksi.

Irrota kakku vuoasta ja siirrä se varovasti tarjoiluvadille. Koristele tuoreilla marjoilla, hedelmillä syötävillä kukilla tai suklaakonvehdeilla ja suklaalastuilla.

Ihania herkkuhetkiä!

-Hanna

Hei kaikki! Leivoin Instalivessä ihanien seuraajieni kanssa tämän kesäkurpitsa galeten. Tässä vielä ohje kirjallisena. Oli niin kivaa taas. Ja keskivikkona leivotaan pääsiäiseksi suklaajuustokakku! Huomenna laitan tarveaineet Instagramiin.

Kesäkurpitsapiiras eli galette

Taikina:

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

¼  tl suolaa

100 g voita

½  dl smetanaa

2 tl sitruunamehua

½ dl kylmää vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kylmä voi kuutioina ja nypi taikina murumaiseksi seokseksi.

Sekoita keskenään smetana, sitruunamehu ja jääkylmä vesi. Lisää neste taikinaan ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa vaan koeta päästä mahdollisimman vähällä leipomisella. Muodosta taikinasta pallo, litistä se ja pane se kelmuun käärittynä jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. Taikinan voi tehdä myös edellisenä päivänä.

Täyte:

1-2 pientä tai yksi keskikokoinen kesäkurpitsa viipaleina

suolaa

1 rkl ruokaöljyä

1 valkosipulinkynsi murskattuna

1 ½ dl          ricottajuustoa (tai 1 dl tuorejuustoa+ ½ dl rahkaa)

50 g  parmesaaniraastetta

150 g mozzarellajuustoa (yksi pallo)

1 munankeltuainen

1 rkl basilikaa silputtuna

Ripottele kurpitsaviipaleille suolaa ja pane viipaleet talouspaperille hikoilemaan puoleksi tunniksi. Kuivaa viipaleet ennen käyttöä.

Sekoita öljy ja valkosipuli keskenään, ja pane sivuun odottamaan.

Sekoita ricottajuusto ja parmesaaniraaste. Mausta seos teelusikallisella valkosipuliöljyä sekä mustapippurilla. Tarkista suola.

Pane uuni kuumenemaan 200 ° asteeseen.

Kauli kylmästä taikinasta halkaisijaltaan noin 30 sentin ympyrä. Siirrä taikina kaulimen avulla leivinpaperille tai kauli leivinpaperin päällä.

Levitä juustoseos tasaisesti taikinalle. Jätä noin viisi senttiä reunaa tyhjäksi. Leikkaa mozzarella viipaleiksi ja levitä viipaleet juustomassan päälle. Lado päällimmäiseksi kurpitsaviipaleet ja pirskottele päälle loput valkosipuliöljystä

Taittele reunat piirakan päälle ja voitele ne munankeltuaisella. Paista noin 30 minuuttia, kunnes reunat ovat kauniin kullanruskeat. Ota piirakka uunista ja anna jäähtyä tovi. Ripottele päälle basilika.

Hei ja terkkuja meiltä kotoa. Koti on se paikka, jossa nyt ollaan tosiaan aika tiukasti. Me ollaan täällä Jarpan kanssa kahdestaan. (Jarppa on siis Jari ja puolisoni, enkä oikeasti kutsu häntä Jarpaksi, kuin ainoastaan kirjotetussa tekstissä – älä kysy miksi, en tiedä!)

Tämä aika on meille hurjan poikkeuksellinen. Me ei olla koskaan vietetty näin paljon aikaa yhdessä. Aina on ollut lapsia ympärillä ja meillä molemmilla on työt, jotka vievät paljon aikaa ja kuljettavat meidät milloin minnekin. Jarihan on elokuvaaja ja kuvaajan päivät ovat pitkiä ja monia juttuja kuvataan muualla kuin tässä pääkaupunkiseudulla.

Nyt me ollaan täällä ja tehdään asioita yhdessä. Ja se on aivan ihanaa. Me juodaan pitkään aamukahvia ja luetaan. Sitten tehdään duunia läppäreillä. Jari tutkii kameroita ja minä kirjoitan blogeja ja muutamia aikakauslehtijuttuja ja mitä kaikkea kirjoitettavaa mulla nyt on. Sitten päätetään raivata joku vanha kaappi rojuista tai kuten eilen, trimmata pihakuusi. Siitä sain kyllä vähän kuulla, koska pyysin Jaria levittämään kalkkia kukkapenkkiin ja sitten iskin sahan hänen käteensä ja lopputuloksena me oltiin Ämmäsuon sorttiasemalla hurjan oksakuorman kanssa. Mun projektit kuulemma tuppaa laajenemaan.

Melkein joka ilta käydään saunassa, johon teetettiin juuri leveämpi (vai syvempi?) laude niin, että voidaan maata siinä vierekkäin. Illalla katellaan töllöö sängyssä ja nukutaan saman peiton alla, kunnes mä herään ja hiippailen touhuamaan jotain äänetöntä. Herään aina pari tuntia ennen häntä. Tänä aamuna tein itselleni jalkahoidon ennen aamukahvia. Niin rauhallista ja onnellista.

Monet valittavat pitkästymistä ja tekemisen puutetta, mutta minä en ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisin. Valitettavasti näytän kotona ollessani enimmäkseen riihipirun raadolta ja eilen illalla peiliin (vahingossa) katsoessani tajusin, että näytän Rollareiden kitaristi Ron Woodilta. Se oli tuskallista. Eli aikaa ei (tai kiinnostusta) omaan ulkonäköön ei juuri ole. En tiedä onko siitä nyt varsinaisesti haittaa. Vähän ällöä se kyllä on.

Mihin aika siis menee? No kaksi kertaa päivässä teen ruokaa. Siinähän jo menee ikuisuus. Lisäksi on sata siivousprojektia, jotka ovat odottaneet sitä hetkeä, jolloin on aikaa. Tässä vaiheessa kaikki valkoiset lakanat (joita on miljoona) on pesty, kuivattu auringossa ja mankeloitu. Suurien lakanoiden mankelointi on muuten ihan hiton vaikeaa. Mun mankeli on turhan kapea.

Seuraavaksi pesen kaikki villat, jotka kaipaavat pesua eikä tuuletus riitä. Sitten toppatakit. Sitten voikin laittaa talvikenkiin sanomalehteä sisälle, kiillottaa ja puhdistaa ne ja laittaa laatikoihin odottamaan ensi talvea.

Tänään käyn meikkieni kimppuun. Heitän turhat pois ja pesen siveltimet. Ja koska ilma on ihana, jatkan pihahommia. Jarppa lähtee ajamaan enduroa ja sillä aikaa mä teen viimeinkin jonkun kunnon kotijumpan. Olen ihan törkeen huono jumppaamaan kotona. Kun katson Instasta Anna Saivosalmen jumppavideot, luulen aina, että jumppasin ne ite. Hämärää.

Huomenna leivon Instagramin livessä kesäkurpitsa galeten ja Jarppa tietenkin kuvaa. hänen kanssaan on superkivaa tehdä töitä yhdessä. Ja hän on suolana mun lähetyksissä. Mä olen sokeri! Hahha! Lähetys tulee klo 17.00 tule mukaan leipomaan! Laitan blogin loppuun tarveaineet reseptiin.

Me ollaan siis onnellisia ja haluan ottaa kaiken positiivisen irti tästä maailman ikävimmästä asiasta, joka vei töitä, saartoi meidät pysyttlemään Uudellamaalla ja myös poissa Saarenmaalta, emme voi tavata kavereita emmekä tapaa paljon perhettäkään. Paljon on huolia ja tyhjää puhetta yrittäjien auttamisesta erinäisiltä tahoilta ja paljon kurjia asioita, mutta rakastan olla kotona ja olen syvästi kiitollinen siitä, että meillä on täällä todella ihanaa ja kivaa. Jos ajattelen aikaa koronan jälkeen alkaa pelottaa. Siispä en ajattele. Olen tässä hetkessä ja rakastan.

Ja juuri nyt sain tiedon, että koko päivän ohjelma meneekin uusiksi, sillä tyttäreni tulee meille. Eli lähden hakemaan hänet tänne autolla. Taas tulee kiirettä – ja jumpat tekemättä!

Iloa päiviin!

Ihana ilma!
Näitä tarvitset jos tulet mukaan leipomaan:

3 dl Vehnäjauhoja

1 tl Leivinjauhetta

1/4 tl Suolaa

100 g kylmää voita

½ dl smetanaa

2 tl sitruunanmehua

½ dl kylmää vettä

1-2 kesäkurpitsaa viipaleina

suolaa

1 rkl öljyä

1 valkosipulinkynsi

1 ½ dl ricottajuustoa (tai tuorejuustoa, jota voi keventää rahkalla)

50 g parmesaania

150 g mozzarellajuustoa (1 pallo)

1 munankeltuainen

basilikaa

Tarvikkeet

2 Kulhoa (iso ja pieni)

Mandoliini tai

veitsi ja leikkuulauta

Talouspaeria

Leivinpaperia

Kaulin

Raastinrauta

Uunipelti

Ihana päivä oli eilen! Puutarhanhoitoa ja uusia istutuksia. Kaikki alkoi siitä, kun Gardenlivingin puutarhurit kävivät leikkaamassa meidän omenapuut viime viikolla. (Jos se nyt oli viime viikko, koska päivät ovat nykyään yhtä pötköä. Kuka enää muistaa viikonpäiviä?)

Meille tehtiin massiivinen puutarharemontti 2013 ja silloin muun muassa tietenkin vedettiin tähän tontille siirtonurmikko. Oi että se oli kaunis! Mutta meidän hapan maaperä ei rakasta heinää ja nurmea, se rakastaa sammalta. Ja niinpä koko meidän etupihan nurmikko on saanut väistyä sammalen valloituksen tieltä. Kysyin puutarhureilta, mitä meidän kannattaisi tehdä asialle ja sain maailman ihanimman vastauksen! ”Anna sammalen kukoistaa”. Kukaan ei pelaa tai leiki pihalla, joten sammal kestää siinä ja se on niin kaunis. Kuin smaragdia!

Kun ensimmäisen kerran kävin katsomassa tätä taloa, oli varhainen aamu ja aurinko juuri noussut. Sammalien peittämät kivet hohtivat vihreinä vanhassa puutarhassa ja se oli juuri se asia, johon rakastuin. Mutta ihmisethän taistelevat sammaloitumista vastaan, paitsi Japanissa, kuten puutarhurit sanoivat. Joten minustakin tuntui, että sille olisi tehtävä jotain. Sosiaalinen paine.

Nyt siis annan sammalen kukoistaa. Mutta se oli levinnyt myös kahdelle suurelle istutusalueelle, joista se piti haravoida pois. Piiskasin haravaa pitkin niiden pintaa ja sammal sai kyytiä. Jarppa lastasi yli kymmenen suurta kottikärryllistä sammalta ja vei pois. Sitten piti levittää kalkki, mutta päätettiin jättää se tälle päivälle. Sen sijaan tein istutuksia.

Meillä on pihalla suuria ruukkuja, jotka istutin täyteen pikkunarsisseja ja työnsin keskelle ruukkua pystyyn pitkiä pajunoksia kissoineen. Ruukkujen pinnan peitin – milläs muulla kuin sammaleella. Ihanat tuli! Ajattelin ottaa kuvia niistä tänään, kun vielä ehtisin pestä ruukkujen ulkopinnat talven jäljitä.

Jäi siinä sitten työvälineitäkin terssin kaiteille. Homma ei ollut valmis.

Ihana olo tuli, kun oli koko päivän ulkona puuhaamassa.

Ja mikä ylläri, kun heräsin. Koko maa valkoisena. Koko maailma valkoisena! Kukat lumipeitteen alla. (Auton alla myös kesärenkaat!) Ja samalla ymmärsin miksi Fiskarsin kamoissa on oranssit varret! Jotta ne löytyisivät! (Olen toki kuullut, kuinka vuonna 1967 koneessa oli oranssia massaa, joka käytettiin loppuun kun saksien koe-erää tehtiin) Sieltä ne iloisesti pilkistivät lumipeitteen alta, kun Hanna-Huoleton oli jättänyt sinne tänne! Kiitos virkeästä väristä!

No nyt jännitän vaan, kestävätkö kukat kylmän peitteensä vai eivät. Muutama hyasintti, joita erityisesti rakastan, näyttävät kyllä jäätyneiltä. Saa nähdä. Perästä kuuluu.

Iloa päivään! Pysykää kotona! Peskää käsiä! Nauttikaa keväästä!

-Hanna

Kirjan ensimmäinen luku johdattaa lukijan siihen mitä tuleman pitää. Antaa osviittaa millainen seikkailu on edessä. Luo tunnelman.

Istun nyt olohuoneen isossa nojatuolissa ja koetan miettiä, kuinka valmistaisin teitä tulevaan. Se on siinä mielessä vaikeaa, etten voi nähdä tulevaisuuteen. Mutta jos katsotaan taaksepäin niin ehkä siitä on jotain apua.

Olen myöhään kehittyvää sorttia. Murrosikä tuli myöhään eikä vaihdevuosista ole merkkiäkään vielä. Opin hitaasti lukemaan ja teen edelleen alati kirjoitusvirheitä. Aloin harrastaa liikuntaa vasta täytettyäni 27 –vuotta ja opin tekemään sen niin että olen tyytyväinen viime viikolla. Kaikenlaisia harmeja on kuulunut elämääni pitkin matkaa ja kesti noin 56 vuotta, että opin sanomaan ikävistä asioista ääneen ihan rauhassa. Yksi asia on siis ainakin varmaa, kaikenlaista oppimista on varmaan tiedossa.

Olin iloinen lapsi ja nuori. Ei mitään angsteja. Jossain keskivaiheilla elämää ahdisti, sittemmin olenkin ollut iloinen muutamia päivä ja hetkiä lukuun ottamatta. Tärkein oppi elämässäni on ollut, että kaikki on lopulta positiivista ja jos ei ole, kannattaa ajatella asia niin, että se on. (Se oppi muuten tuli poikkeuksellisen varhain – poikkeus vahvistaa säännön! Mahtavaa)

Joudun eri tasoisiin kommelluksiin harva se päivä – se pitää huomattavan pirteänä, ikään kuin varuillaan. Koetan ennalta ehkäistä niitä, mutta jokin outo flow vetää niitä puoleeni. Tänään esimerkiksi menin joogatunnilleni, joka on huomenna, jätin avaimet kotiin, astuin mokkasaappaissa jättisyvään lätäkköön ja leipoessani heitin munanvalkuaisen roskiin ja säästin keltuaisen, vaikka piti tehdä juuri päinvastoin.

Rakastan kaikkea kaunista, arkkitehtuuria, vaatteita, sisustuksia, kukkia, koruja, maisemia ja musiikkia. Kauneus saa minut kyyneliin. Myös ihmisten sisäinen kauneus.

Rakastan valoa ja marraskuun voisi mielestäni peruuttaa. Jos suinkin on mahdollista pakenen pimeyttä vuoden vaihteen tienoilla jonnekin, jossa aurinko paistaa.

Näillä eväillä siis mennään – tule mukaan ja kerro omat hullut juttusi, ilon aiheesi ja murheen alhosi. Tämähän voisi olla vaikka minun kahvihuoneeni, kun olen yksityisyrittäjänä ja freelancerina sellaista vailla?

Iloa päivään!

Hanna

Eilinen oli niin hauska päivä, ettei rajaa! Leivoin banaanikakkua Instagramin livessä yhdessä seuraajieni kanssa ja annoin samalla leivontavinkkejä. Oli niin kivaa, kun monet leipoivat yhdessä mun kanssa ja oli myös nastaa, että Jarppa kuvasi liven. Siitä oli kaksi iloa, ohjelmaa on kivempi seurata, kun kamera liikkuu. Jos yksin tekisin, joutuisin laittamaan kameran (siis puhelimen) jalustaan kiinni ja toinen ilo on Jarppa itse, sen kommentit on niin hupaisia.

Lupasin laittaa reseptin vielä tänne blogiin niitä varten, jotka eivät ehtineet eilen mukaan.

Banaanikakku on tosi hyvän makuinen, jenkeissä puhutaan banaanileivästä (Banana bread) en tiedä kumpi nyt on parempi sana. Makea leivonnainen joka tapauksessa.

Ohjeeseen tarvitaan kolme kypsää banaania, jotka saavat mielellään olla jo mustia. Minulla on tapana laittaa banaaneja pakkaseen leipomuksia varten.

Jos huomaan, että banaanit alkavat tummua, eikä niitä kukaan syö, laitan ne pakkaseen. Ne voidaan pakastaa kuorineen tai kuorittuna. Jäiset banaanit sulatetaan nopeasti mikrossa ja pehmeä sisus kaavitaan lusikalla kuoresta. Jos kaapissa on vain keltaisia banaaneja, eikä pakastimessakaan ole yhtään, laita banaanit uuniin pellille 180 asteeseen vartiksi. Anna jäähtyä kokonaan ja kuori!

Reseptissä on myös 1 dl kermaa. Kerman sijaan voi käyttää myös turkkilaista- tai kreikkalaista jugurttia tai kermaviiliä. Minä käytän yleensä jotain jälkimmäisistä vaihtoehdoista.

Sokerin kohdalla voi niin ikään varioida. Kakun voi leipoa kokonaan valkoisesta sokerista, mutta maukkaampaa tulee, kun käyttää puolet muscovadoa tai fariinisokeria tai muuta tummaa sokeria.

Sitten on mausteet. Vanilja, kaneli ja kardemumma. Voit käyttää kaikkia tai osaa näistä. Tai kasvattaa määriä. Omasta mielestäni paras tulee juuri antamillani määrillä, mutta esimerkiksi meidän Carolina ei pidä kardemummasta, joten hänen kakustaan jätän sen pois.

Käytän leivonnassa aina voita. Jos sinä käytät margariinia, lisää veitsenkärjellinen suolaa.

Tässä varmaan kaikki! Niin ja siis  – kakun voi tehdä pitkänomaiseen vuokaan tai rengasvuokaan.

Kakku säilyy pitkään ja pysyy mehukkaana folioon tai kelmuun käärittynä jääkaapissa.

Ihania leivontahetkiä!

Banaanikakku

Uuni 170 °C  n. 1 tunti

3 kananmunaa

3 dl sokeria (mielellään puolet jotain tummaa sokeria)

1 dl kermaa, kermaviiliä, turkkilaista- tai kreikkalaista jugurttia tai kasvikermaa

1,5 dl voisulaa (n.170g voita sulatettuna)

4,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 tl kanelia

1 tl kardemummaa

2 dl pekaani- tai saksanpähkinötä

3 kypsää banaania

Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen. Voitele ja jauhota vuoka. Sulata rasva ja laita se jäähtymään. Sekoita kuivat aineet (paitsi pähkinät) yhteen ja jätä odottamaan.

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon jäähtynyt voisula ja kerma/kermaviili tms. ja sitten keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti sekoittaen. Murskaa banaanit haarukalla ja lisää ne taikinaan. Murskaa pähkinöitä hiukan ja lisää vielä ne taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskiosassa n. 1 tunti. Kokeile kypsyyttä jo kun aikaa on kulunut 50 minuuttia – uuneissa on eroja!

Ensi sunnuntaina leivotaan taas! Tule mukaan!

-Hanna

Haloo haloo niin rauhallista ja hiljaista täällä meidän hoodeilla! Rakastan tällaista sunnuntaipäivän rauhaa. Saattaapi olla, että sitä voi rakastaa ja siitä nauttia myös maanantaina! Mutta eilispäiväkin oli kiva, vietiin mm. vihanneksia ja hedelmiä koronakaranteeniin.

Eilen oli kiva päivä! Me päätettiin Jarpan kanssa lähteä vähän pullakuskin hommiin. Tosin pullat oli tällä kertaa Vihannespörssin vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Vitsi että oli kivaa.

Ajettiin siis Tukkutorille, jossa on Vihannespörssin myymälä, josta normaalisti toimitetaan raaka-aineita ravintoloille. No nyt on kokkien kauhat vähän jäissä, mutta varastot täynnä herkkuja, jotka ovat vaarassa joutua Molokin kitaan ja Vihannespörssi on alkanut myydä valmiiksi koottuja vihanneslaatikoita, hedelmälaatikoita ja marjoja yksityisasiakkaille. Me vietiin kaikkien kolmen tyttären kotiin boksit ja myös mun Ritva-siskolle, joka on karanteenissa himassa miehensä kanssa.

Oli nastaa pölöttää kaikkien kanssa, vaikka etäältä ja kaikille tuli niin hyvä mieli niistä. Ritu sanoi että alkoi heti keksiä mitä herkkuja lootan sisällöstä alkaa vääntää. Kaikissa laatikoissa ei ole ihan sama sisältö, mutta meidän omassa boksissa on mm. myskikurpitsa, salaatteja, ruohosipulia, porkkanoita bataattia, pottuja, erilaisia tomaatteija jne. Hedelmä boksissa eniten ilahduttaa meloonit. Aion puolittaa illalla hunajameloonin ja laittaa sisälle marjoja ja ehkä vähän kreikkalaista jugurttia ja ottaa sen tellun ääreen, kun tulee The Voice of Finland.

No mutta eiliseen vielä. Lähdin sitten vielä pitkälle kävelylle keskimmäisen tyttären kanssa, joka tuli ulos nilkat paljaina kuin joku teini! Arrrghhh! No murisin, mutta käveltiin silti. On nastaa kävellä välillä jossain muualla, kuin omilla huudeilla. Ja siis kaikkihan kävelevät nyt! Nuuksiossa kävellään ruuhkaksi asti, mutta muitakin hienoja paikkoja on – niitä voi katsella, vaikka täältä. Luontokeskukset on suljettu, mutta metsää ja kivoja reittejä piisaa.

Kun me olimme aamupäiväkävelyllä, näimme pienen perheen istumassa isolla kivellä kävelytien vieressä juomassa mehua ja syömässä eväitä. Perheen poika oli varmaan 3 vuotias ja oli saapunut paikalle potkupyörällä! Niin söpöä!

Eilinen ilta sujui meillä tellun äärellä, katsottiin Netflixistä Blacklist –sarjaa. Ollaan siihen koukussa ja siis jaksot ei ihan heti lopu! Mikä on oikein hyvä, koska tässä tovi menee, ennen kuin ollaan taas illat pitkät liikkeellä.

Kohta aloitan banaanikakun leipomisen Instalivessä (klo 17.00) tule mukaan, jos ehdit. Instasta ja Facebookista löytyy luettelot tarvikkeista  ja tarveaineista.

Pysytään kotona – pysytään terveinä!

Iloa ystävät!

P.S. ai joo piti vielä sanoa, että olen puhunut tosi monen ystävän kanssa puhelimessa. Se on ihan mun suosikki harrastus, joka on jäänyt vähemmälle, koska kaikki vaan kirjoittavat viestejä. Lapsena mun toinen unelma-ammatti oli ilmeisesti rikkaan miehen kotirouva, koska unelmana oli maata suuressa pehmeässä sängyssä, syödä suklaata ja puhua puhelimessa! (toimis kyl vieläkin vähän aikaa!)

Ai entä toinen? No se oli arkkitehti. En tiedä miksi en opiskellut – tai tiedän. En uskonut itseeni. Paska juttu, tai sitten ei. Mulla on ollut oikein hyvä elämä 💚

Suukkoja

Hanna

Hei!

Ihmeellistä kuinka aika kuluu niin nopeaan! Tuntuu etten ehdi mitään, koko ajan jää kaikenlaista suunniteltua tekemättä! No siinä on se hyvä puoli, että ei ole pelkoa puuhan loppumisesta, koska aikaa vissiin on luvassa koronavirus antoi meille aikaa olla kotona.

Varmaan monet pohtivat, että koska tämä loppuu? Koska saa taas kävellä Espalla niin, että se on täynnä jengiä ja voi mennä mökille. Koska voi taas tavata kaikkia ihania tyyppejä ja halata ihmisiä tiukasti!

Kun katsoo ajassa taaksepäin, tuntuu että maailma ja todellisuus on muuttunut hetkessä eikä mikään ole kuin ennen. No se on totta. Todella moni asia on nyt ihan eri tavalla ja näyttäytyy toisenlaisena. Koko maailma hypähti hetkessä ihan toisenlaiseen todellisuuteen. Tätä aikaa opetetaan joskus koulujen historiantunneilla ja se kertoo sukupolvesta, johon iski kulkutauti tsunamin lailla.

On kiinnostavaa ajatella, millaista elämä kokonaisuudessaan on ensi syksynä. Mitä tästä kaikesta jäi käteen. Miten talouselämä muuttui? Entä se kuinka kohtelemme muita ja arvostamme elämää? Muuttuiko liike-elämä pysyvästi? Entä kuluttaminen? Syntyykö marraskuussa paljon lapsia? Miten markkinointi muuttuu? Entä miten tämä vaikuttaa muotiin ja siihen, kuinka suhtaudumme kotiin?

Jos plaraa puhelimen kuvia taaksepäin helmikuuhun, niin tajuaa, kuinka nopeasti aika on kulunut! Kuukausi on mennyt ihan heittämällä! Humpsis vaan! Ja se on hyvä muistaa koska myös maaliskuu, huhtikuu ja toukokuu tulevat menemään samaa vauhtia. Ja kun kesäkuussa katsomme taaksepäin, niin ihmettelemme mihin kaikki aika oikein katosi.

Eli älä huoli, nyt on hankalaa ja raskasta, mutta tämä menee ohi. Ja sitten me puhumme, että se oli se vuosi, kun vietimme virtuaalijuhlia somessa! Se oli se kevät, kun lapset eivät menneet kouluun! Se oli se kevät, kun päätimme alkaa taas pitää sukujuhlia ja kiire loppui. Se oli se kevät, kun saimme muistutuksen siitä, ketkä ovat meille kaikkein tärkeimpiä ihmisiä ja siitä kuinka lähimmäisistä pidetään huolta. Se oli se kauhun kevät, josta tulikin rakkauden ja hyvän tahdon kevät. Se kevät kun jokainen päätti, että sairaanhoitajien palkat on viimeinkin nostettava sille tasolle, johon ne kuuluvat ja se kevät kun tajusimme, että meidän on ihan oikeasti pidettä ruokatuotantoa Suomessa. Ja sata miljoonaa muuta tärkeää asiaa.

Tänään kannattaa iloita siitä mitä meillä on, eikä surra asioita joita meillä ei juuri tällä hetkellä ole. Kannattaa laittaa energia hyvään ja iloon ja koettaa tuoda niitä muillekin. Tämä aika on lopulta nopeasti ohi. Jos vaikka miettii lapsuutta, niin takuulla jokainen muistaa kuinka järkyttävän pitkältä ajalta tuntui, vain yksi viikko. Ja kuinka teininä tuntui, että elämä valuu hukkaan sillä aikaa, kun täytyy auttaa himassa siivouspäivänä. This is soon over! Mennään voittajina tämän läpi!

Ihanaa lauantaita! Pysy kotona!

Suukkoja!

-Hanna

En jaksa tänään mitään. Eilen föönasin tukan suoraksi ja aamulla kun heräsin, se oli edelleen suora. Ja ihan sairaan ärsyttävä. Koko ajan silmillä. Oon tottunut, että nää kiharat on jossain tuolla yläilmoissa eikä häiritse mun elämää. Menin siis suihkuun ja pesin hiukset ja annoin niiden kihartua.

Seuraavaksi osallistuin webinaariin, jossa käsiteltiin koronaviruksesta tiedottamista. Et taida tietääkään, mutta Suomi on tiettävästi ainoa maa, jossa somevaikuttajat on otettu mukaan tiedottamaan ja nimenomaan jakamaan oikeaa tietoa viruksesta. On tärkeää tietää mistä tieto tulee ja tarkistaa lähteet. Valtioneuvosto ja THL ovat paikat, josta oikeaa tietoa saa vuoren varmasti.

Miksi sitten somevaikuttajat ovat mukana talkoissa? Koska alle 45 vuotiaat eivät katso uutisia ja ajankohtaisia lähetyksiä kuten vanhemmat ihmiset. Jaan mieluusti oikeaa tietoa asiasta, koska niin paljon huuhaata ja sekoilua on liikkeellä. Ja uskomuksia ja kaikkea hullutusta. Sitäpaitsi, kun nimeni alla lukee vaikuttaja, influencer , haluan vaikuttaa myös tärkeisiin asioihin sekä tuoda iloa, jos mahdollista. Se ostaako nyt kesämekon, ei ole niin tärkeää, kun se että säästetään ihmishenkiä. Ja siihen minä haluan vaikuttaa.

Olen alkanut tehdä kotona kaikkea sellaista, mitä ei ehdi ikinä tehdä. Mä siivosin liinavaatekaapin ennen tätä kotonavirusta ja pistin isoon säkkiin kaikki valkoiset lakanat pesulaan vietäviksi. Me käytetään vain yksiä lakanoita, ne on ne joista kirjoitin sata vuotta sitten täällä. En voi käyttää muita mutta kaapit on tietenkin täynnä lakanoita. Melkein kaikki on valkoisia. On perkalpuuvillaa, pellavaa, pitsiä, täysin simppeleitä ja ihan mitä vaan, mutta hyllyssä pysyvät. Ongelma on, että ne kellastuvat kaapissa, joten päätin siis viedä ne pesulaan. Mutta kas, kun tulikin tämä virus, niin päätinkin pestä ne itse. Ne ovat valtavan suuria, koska aluslakanat on tuplakokoa ja me nukumme saman peiton alla, joten myös pussilakanat ovat tuplaleveitä.

Pesin siis sitten pari koneellista pyykkiä, joka saa kuivua ulkona ja kerätä itseensä ihanan tuoksun.

Vastasin meileihin ja odotin koko ajan, että pääsisin ulos, mutta juuri kun olin menossa, sain viestin.

Milla Paloniemi, vihaisen siilin luoja ja piirtäjä oli tehnyt musta MEEMIN! Mikä kunnia! Hyvä luoja! Ja vieläpä äärimmäisen tärkeän asian yhteyteen!

Hän inspiroitui aivan kamalasta kuvasta, joka on kansikuvana Mitä tänään syötäisiin? Perjantai –ohjelman jaksossa, jossa hän oli mukana. Minulla on kuvassa erityisen typeränhauska ilme ja siitä se sitten lähti. Se on hänen ensimmäinen meeminsä ja kuvitelkaa minä olen aiheena! Kuvassa seikkailee Kiroileva Hiili, joka on K-kauppojen hahmo, joka kehottaa ottamaan hiilijalanjäljestä mittaa. Milla sanoi, että meillä on Kiroilevan Hiilin kanssa samanlaiset hiukset! Ja onkin.

No ehdin sitten ulos kuitenkin jäähdyttelemään päätäni tästä kunniasta. Se sitten jäähtyikin aivan liikaa. En ottanut pipoa, koska ulkona näytti niin lämpimältä. Ei ollut lämmin – oli kylmä.

Olen haastanut itseäni juoksemaan lenkkien lopuksi yhtä jyrkkää ylämäkeä ylös ensin viisi, sitten kuusi ja seitsemän kertaa ja ollut todella onnellinen, kun kelju polveni on kestänyt sen. Harhaa. Se mitään kestä. En ole kahteen päivään pystynyt kävelemään kunnolla. Ihan hullun kipeä on jalka. Mutta siinä kävellessä se vertyi ja aloin hamstrata (koska se on nyt trendikästä) askelia. Menin pidemmälle ja pidemmälle. Ja sitten jalkaa alkoi särkeä infernaalisesti ja olin umpijäässä.

Tulin kotiin ja menin saunaan, heitin tarmokkaasti löylyä ja lopulta lämpenin, ehkä jopa kuumenin ja sitten tein meille päivällistä. Mutta en ole yhtään huumorituulella. Ja harmittaa ettei ole suklaata. Eikä mitään pullaa tai muutakaan. Leipoisinko huomenna kakun? Ai joo – en leivo. Mä menen töihin huomenna.

Mut ehkä kirjoitan tai teen jotain hauskaa myös huomenna. Tänään olen vain haluton kakkapää.

-Hanna