Meneekö teillä päivät sekaisin lomalla? Mä joskus mietin, että jos joku epäilisi, että mulla on aivoinfarkti ja kyselisi mikä päivä on menossa, niin diagnoosi voisi ihan metsään mun vastauksen perusteella. En ole aivan varma onko se ihan hyvä juttu edes lomalla, ettei muista missä mennään, vai onko se oikeasti merkki liiasta kuormituksesta päässä.

Joka tapauksessa olin muutama päivä sitten (pinnistän – se oli torstaina!) osteopaatilla. Koetan käydä siellä säännöllisesti. Käsittely auttaa kaikenlaisiin kroppani vinoutumiin, jotka tulevat liiasta istumisesta ja lisäksi hän rauhoittaa kehoni sykkeen. Käyn aika kovilla kierroksilla jatkuvasti, koska aina on monta rautaa tulessa yhtäaikaa.

Hauskasti eräs hieroja, jonka luona kävin aiemmin, tapasi sanoa, että ”sulla on tää New Yorkin syke sussa. Sut täytyy aina rauhoittaa täällä tähän Helsingin menoon”. Mä siis tiedän tämän asian, enkä ylpeile sillä, mutta olen sellainen. Vastapainoksi teen asioita, jotka rauhoittavat mieltä. Mutta teen niitä liian vähän ja epäsäännöllisesti. Onneksi asun suuren puutarhan keskellä, joka tuo rauhaa. Sillä on elämälleni iso merkitys. En voisi asua kaupungissa, tulisin hulluksi siinä metelissä alta aikayksikön. (Ja juuri nyt alkoi naapurin pihalta kuulua sirkkelin kireä ulvonta!! Se siitä aamun rauhasta omassa puutarhassa!)

Osteopaatti sanoi minulle torstaina pois lähtiessäni, että ota iisisti ja lepää vähän. Alkoi vähän naurattaa, koska suunnitelmissani oli metrin mittainen kotitöiden lista, jonka olin päättänyt suorittaa nyt lyhyellä lomallani. Kerroin hänelle, että juuri mietin mistä kaapista aloittaisin siivouksen, kun pääsen kotiin. Mutta ilokseni hän vasasikin, että se on juuri hyvää hommaa. Oikein terapeuttista.

En kuitenkaan vielä ole saanut yhdenkään kaapin ovea avattua siivousmielessä. Se olisi kyllä tarpeen. Ei ne sotkuisia ole, mutta niissä on liikaa tavaraa. Siitä pitäisi päästä eroon. Ja se vasta terapeuttista onkin, kun itselle turhat tavarat saavat jostain uuden kodin.

Teen vain vähän kotitöitä arkena. Meillä käy siivooja, joka on huippujen huippu. Kodinhoitaja, joka on pitänyt tästä talosta huolta jo ainakin 12 vuotta. Kultainen aarre, joka siivouksen lisäksi tekee vaikka mitä mm. pakastaa mansikat ja pesee ja mankeloi pyykit ja vie sesonkivaatteet pois eteisen kaapista. En olisi pärjännyt näitä vuosia ilman häntä. Kun lapset olivat vielä kotona koko hoito olisi tyystin revennyt käsistä.

Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö pitäisi kotitöistä. Rakastan siivoamista ja pyykkihommia. En vain ehdi tehdä niitä. Jos ei ole kiire yhtään mihinkään, on siivous ja pyykinpesu siinä ohessa ihanaa. Siinä siivoaa samalla päätään. Kun vaatteet puhdistuvat ja viikkaan ne kaappiin siinä menevät samalla monet asiat ikään kuin pakettiin. Ne tulevat käsitellyiksi loppuun.

Eilen tein kotitöitä ihan koko päivän. Siivosin, järjestelin paikkoja, pesin pyykkiä ja hoidin viherkasveja. Ei ollut mitään käsitystä ajasta ja yhtäkkiä vatsa oli tosi kipeä. Olin unohtanut syödä! Ja voin sanoa, että sitä ei usein tapahdu. Olin syvissä mietteissä. Moni asia on askarruttanut pitkään. Jotkut ihmiset ja suhteeni heihin. Jotkut omat tapani toimia tietyissä tilanteissa ja tulevaisuus, mitä siltä haluan ja kuinka pääsen päämäärääni.

Eilinen päivä paketoi monta asiaa, siinä verkkaisesti touhutessani. Ja voi että mä nautin! Olen oikea nipottaja pyykin lajittelussa. Mankeloinnissa olen pettyvä perfektionisti. Haluaisin, että kaikki menee aivan justiinsa, mutta se on järkyttävän vaikeaa. Ja kun on yksin kotona, on mahdotonta viikata lakanat kunnolla.

Niin meni siis eilinen. Pestessä asioita päässä ja pesukoneessa. Moni ajattelu jäi vielä kovin kesken. Ei siksi, ettenkö tietäisi mitä niiden kanssa on tehtävä, vaan siksi etten osaa luopua. On joitain lempiasioita, jotka elämässäni on läsnä, mutta ne pitää pestä pois. Ne eivät mahdu kaappiin eivätkä mankeliin. Se on kovin surullista. Pitää kuitenkin siivota vielä tovi, että tiedän tarkkaan mitä ja miten tehdä.

Tänään nautin auringosta ja lähden varmaankin Porvooseen vähän kahvittelemaan.

Hanna

Me tulimme Saarenmaalle lauantaina ja kävimme kaupassa matkalla mökille. Sipulit jäi ostamatta ja niinpä Jari lähti hakemaan niitä lähikaupasta. Hän palasi uutisten kanssa – kylällä on tapahtuma! Saarenmaan talot!

Me asutaan täällä ihan pienessä kylässä, jossa on vain muutamia taloja ja niistäkin suurin osa on piilossa, pienten kuoppaisten teiden päässä, lehvästöjen suojissa. Jos kylällä tapahtuu jotakin, se on oikeasti TAPAUS. Se on käytävä tutkimassa välittömästi. Ihana samalla tavalla, kuin lapsudessa, kun asuin Jollaksessa. Se oli oikea peräkylän periferia ja jos sinne vaikka tuli ambulanssi, niin kaikki kylän vekarat ajoivat fillarilla täysiä perään – vihdoin jotain tapahtuu! Kerran juuri sellaisessa tilanteessa ajoimme täyttä päätä rantaan ja näimme meressä vesitason ylösalaisin uppeluksissa. Kellukkeet vain olivat näkyvissä pinnalla. Ja kuka kävelikään litimärkänä rannassa – oma setäni. Isän veli. Hän oli opetellut lentämään, mutta siinä kävikin vähän huonosti. Onneksi ei kuitenkaan kovin huonosti.

Mutta palataan Saarenmaalle. Täällä oli kotien avoimet ovet -tapahtuma. 32 kaksi kotia oli avannut ovensa vieraille. Meidän pikku kylässäkin muutama talo, joista yksi on erityisen kiinnostava. Vuodelta 1528 oleva Tõllusten kartano.

Kartanon historia on värikäs ja niiden 14 vuoden aikana, kun meillä on ollut talo täällä, siinä on majoitettu ensin ratsastusleiriläisiä ja sen jälkeen sen on omistanut yksi Viron uusrikas liikemies, joka päätti muuttaa maalle, mutta innostusta kesti vain muutaman vuoden ajan. Kaikki omistajat ovat yrittäneet korjata kartanon päärakennusta, mutta kaikilta työ on myös jäänyt kesken. Kartanoon kuuluu myös puutarhurin (tai riistanvartijan) talo ja se on saneerattu ja se onkin hieno, joskin entisöinti olisi voinut olla huomattavasti parempikin.

Nyt kartanon on ostanut venäläisen luonnonkosmetiikkasarja Natura Siberican omistaja ja päärakennusta saneerataan ahkerasti. Mailla viljellään luomuyrttejä ja olen palanut halusta nähdä mitä siellä tapahtuu. Joten salama ja vilaus ja poljin kartanolle.

Pari kertaa, kun ollaan oltu Jenkeissä Key Westissä jouluna, siellä on ollut ”joulukotitapahtuma” Ihmiset ovat avanneet kotinsa ovet ja päästäneet kaikki haluavat (ja lipun ostaneet) katsomaan kuinka he ovat koristelleet joulukotinsa. Ja voi pojat – olivathan ne koristeltuja! Jossain vaiheessa Suomeen tuli Loviisan wanhat talot –tapahtuma ja tapahtuma, jossa voi käydä kiertelemässä kauniita kotipuutarhoja. Nyt täälläkin ollaan siis ryhdytty samaan.

Kartanon pihalla oli, vaikka mitä jännittävää näytillä. Ei ainoastaan kartanon omia juttuja, vaan myös lähialueiden tuotteita ja kotieläimiä.

Olen ollut puutarhurin talossa ratsastusleiriläisten aikaan, kun sen silloinen ruotsalainen omistaja myi kartanon pois ja halusi päästä eroon myös irtaimistosta. Ostin kaksi tuolia, vähän kristalleja ja katosvuoteen. Oikeastaan mikään ei ollut nyt muuttunut. Mutta esillä oli myös kuvia siitä, millainen talo on ollut vuonna 1985. Ihanaa ettei sen anneta rapistua. Harmittaa että sunnuntai vierähti muissa puuhissa, enkä nähnyt muita lähiseudun taloja. Täytyy toivoa, että tapahtuma järjestetään myös ensi vuonna ja että olen silloin täällä.

Pärnu – upea lomaparatiisi. Matkalle lähtö on aina ihanaa. Se tunne, kun luvassa on seikkailu, jonka kulusta ei hyvistä suunnitelmista huolimatta voi koskaan olla ihan varma. Mitä vaan voi tapahtua. (Niin siis minähän ajattelen aina, että ”mitä vaan” tarkoittaa väistämättä jotain superhauskaa tai kiinnostavaa. Ihmeellistä. Siinä juuri on se seikkailun ydin.)

Taas oltiin menossa. Nyt Eckeröllä Viroon, Pärnun loputtomille hiekkarannoille, ihanaan hotelliin, ravintoloihin ja kahviloihin. Lähdimme kahden aikuisen matkalle yhdessä ystäväni Railin kanssa. Luvassa oli paljon pälätystä ja rentoa meininkiä. Matkavaraus hotelleinneen onnistuu helposti joko soittamalla Eckerölle tai varaamalla matka itse netistä.

(Ennen Pärnua kävimme Tartossa, jonka parhaat matkavinkit voit lukea täältä)

Leppoisan laivamatkan Tallinnaan vietimme Eckerön M/S Finlandian uudistetussa loungessa, jossa söimme aamiaisen ja luimme lehdet. Ajomatka Tallinnan satamasta Pärnuun on simppeli. Suoraa tietä riittää 128 km ja aikaa siihen kuluu reilut puolitoista tuntia. Bussilla Pärnuun pääsee myös näppärästi eikä perillä oma auto ole tarpeen, Pärnussa on parasta liikkua kävelleen tai polkupyörällä. Pyörävuokraamoja on useita ja hotelleillakin on omia pyöriä tarjolla asukkailleen.

Pärnu on vanha kylpyläkaupunki, jossa ensimmäiset kylpijät ovat ottaneet mutakylpyjä jo 1800-luvun alkupuolella. Joten perinteitä riittää. Kaupungin symboli onkin kaunis uusklassinen kylpylärakennus, joka on muutamia vuosia sitten restauroitu ja se on myös saanut rannan puolelle täysin modernin lisäosan. Koko komeus on yhtä kuin Hedon Spa & Hotel. Sinne mekin majoituimme.

Hedon Span kylpylä on jaettu kahteen osaan. Hotellin hintaan kuuluvassa allasosastossa voi nauttia kahden erilaisen saunan lämmöistä ja upean hierovan altaan poreista tai maata matalassa ulkoaltaassa, jossa on ihanaa lillua aurinkoisena päivänä.

Hiljainen kylpylä on tarkoitettu vähintään 14-vuotiaille kylpijöille eikä sen käyttö ole ilmaista kuten allasosaston. 15-20 euron hinta on pieni raha luksuksesta, jonka rauhallinen ympäristö ja lukuisa määrä erilaisia saunoja ja mm. suola-allas suovat. Hintaan sisältyy myös valikoima kuolleen meren vartalonhoitotuotteita, jotka ilolla käytin.

Hiljainen kylpylä oli juuri se, jota tarvitsin pikkuisella lomalla. Tein kaikessa rauhassa vartalokuorinnan, otin jalkakylpyjä, kävin tepidariumissa hengittämässä suolaista ilmaa 35 asteen lämpötilassa ja rauhoituin. Kelluin suolavesialtaassa loputtoman kauan ja annoin ajatusten levätä yhdessä kehon kanssa.

Hedon hotellissa on kaksi ravintolaa, Raimond sekä Akord. Raimond on fine dining -ravintola ja Akord astetta rennompi ja edullisempi grilliravintola. Me söimme illallisen Akordin merellisellä terassilla. Ja minä ilahduin menun kasvisruuista. Kylpylän hyvää tekevän, rauhallisen fiiliksen jälkeen teki mieli syödä vain jotain kevyttä ja mennä aikaisin nukkumaan.

Aamuvirkkuna hiippailin Railin vielä nukkuessa hotellin kuntosalille treenaamaan. Pienessä salissa oli kaikki tarvittava kattavaan treeniin ja ilahduttavaa oli se, että kaikki laitteet olivat ehjiä ja tila oli puhdas ja siisti. Tunnin treenin jälkeen hotellin aamiainen maistui. Kuinka ihanaa on se, ettei itse tarvitse keittää kahvia, vaan kaikki on valmista! Se on ihan mahtavaa!

Menin aamiaisen jälkeen vielä nauttimaan tunnin hieronnasta ja voin täydestä sydämestäni sanoa, että se oli yksi parhaista hieronnoista, jonka koskaan olen saanut. Tehokas, mutta ei kivulias. Ja tärkein pointti oli se, että hieroja oli täysin läsnä, hän paneutui työhönsä ja sen tuntee.

Jotkut kylpylät ovat uimahalleja ja jotkut aikuisten paratiiseja. Headon Spa & hotel on aikuisten paratiisi. Päätin mennä sinne uudelleen ennen joulua ja aikaisin keväällä ottamaan pikku breikin töiden välissä. Haluan nauttia ja ottaa erilaisia hoitoja ilman mitään kiirettä ja paineita, lukea kirjoja ja tehdä pitkiä kävelylenkkejä muutaman päivän ajan.

Me jätimme Railin kanssa hotellin taaksemme ja lähdimme tutkimaan Pärnun ruokapaikkoja ja kahviloita. Kahvilakulttuuri on elävä ja virolaiset leivonnaiset ovat minun makuuni, jokaisella kahvilalla on omat leivonnaiset ja omat maut. Koukkasimme kaupungille upean Ammende Villan kautta.

Ammende Villa on vuonna 1905 valmistunut yksityinen jugend-huvila, joka on restauroitu upeaksi hotelliksi. Sen suuressa puutarhassa voi nauttia vaikka piknikin klassisen musiikin soidessa tai syödä lounaan tai illallisen sen korkeatasoisessa ravintolassa. Keskiviikkoisin siellä tarjoillaan iltapäivätee englantilaiseen tyyliin. Joka tapauksessa, jos käyt Pärnussa, Ammende Villa on must see –kohde.

Pärnun viehättävät puuhuvilat reunustavat katuja ja niissä viihtyvät myös kauniit kahvilat ja ravintolat, joista on vaikeaa valita mihin astuisi sisään.

Kahvila ravintola Supelsaksad on oikea silmäkarkki, jonka leivonnaiset olivat pökerryttävän kutsuvia. Tässä paikassa on jo ympäristön takia vietettävä yksi Pärnun reissun kahvihetki.

Toiset kahvit voikin sitten nauttia paljon perinteikkäämmässä paikassa.

Pühavaimu-kadun päässä on parhaiden ruokapaikkojen keskittymä

Pühavaimu-kadulla on vuodesta 1950 lähtien tehty Pärnun legendaarisimmat ja parhaat munkkirinkilät eli sõõrikit. Ne maksavat muutamia kymmeniä senttejä kappaleelta ja hinta muodostuu painon mukaan. Sõõrikit ovat paljon kevyempiä kuin meidän munkkirinkilämme. Taikinaan tulee vain muutama lusikallinen sokeria, eikä niihin tule kananmunia eikä rasvaa. Rinkilät ovat pieniä, joten asiakkaat ostavat niitä aikamoisia kasoja! Enkä ihmettele – ne sulavat suussa. Leipomo on myös pieni aikamatka menneisyyteen. Rakastuin siihen, älä ohita tätä paikkaa!

Pühavaimu-kadun päässä, vanhassa puutalossa on ravintola Pastoraat. Kun astuimme kesäisestä kuumuudesta sen ravintolasalin viileyteen, olimme heti myytyjä. Tänne viileyteen jäisimme lounaalle. Ja se kannatti, sillä paikka olikin paljon enemmän kuin osasimme edes aavistaa.

Kaikki alkoi mukavasti aperitiiveillä. Railille cocktail ja minulle mocktail. Ihanat raikkaat juomat katosivat nopeasti, kun silmäilimme ruokalistaa. Lopulta meille suositeltiin alkupalaksi valikoimaa jaettavia suupaloja, jossa oli runsaasti herkkuja kahdelle. Pääruuaksi minä otin sinisimpukoita tomaattisessa valkoviinikastikkeessa ja Raili ankanfileetä. Ruoka oli kerrassaan mainiota ja palvelu samoin. Hyviä neuvoja ruokavalintojen suhteen ja sopivasti huumoria.

Kävi myös ilmi, että tämä Pühavaimu- ja Kuniga –katujen kulmassa oleva puutalo on rakennettu vuonna 1696 ja että se on ollut vuosikausia autiona. Nyt se on remontoitu boutique hotelliksi, jossa on 13 erilaista huonetta. Yhdessä huoneessa on jopa sauna ja yhdessä minikokoinen höyrysauna. Erityinen persoonallinen paikka, ihan samoin kuin koko Pärnu.

Kurkistimme vielä sisään Pühavaimukadun muihin ravintoloihin ennen kuin lähdimme ajamaan kohti Saarenmaata.

Kasvisruokaa tarjoava Piccadilly on täysin lihaton ravintola, joka tarjoaa eettistä kasvisruokaa. Valikoimissa on myös gluteenittomia, laktoosittomia ja sokerittomia ruokia ja leivonnaisia. Bonuksena Artesaanisuklaa ja luomuviinit.

Viihtyisä luomuravintola Mahedik tarjoilee aamiasta kello kymmenestä lähtien ja kello yhden jälkeen voimassa on laajempi ruokalista. Täälläkin leivonnaisten ulkonäkö alkoi heikottaa! Ruokalistan vaihtoehdoista minusta houkuttelevin on vasikanmaksa kantarellikastikkeessa tai kantarellikastike ja uudet perunat. Virossa sienikastike tehdään pehmeään vähärasvaiseen hapankermaan ja se on ihan järkyttävän hyvää!

Kahvila ravintola Mum Cafe palkittiin vuoden 2018 Pärnun parhaana kahvilana. Sisustus on tosi viihtyisä ja annokset ovat lähellä finedining –tasoa mutta hinnat edullista Pärnun tasoa.

Pärnussa on parasta

Hyvät hotellit

Upea hiekkaranta. Matalan ja suojaisan Pärnunlahden vesi on lämmintä pitkään syksyyn saakka.

Ravintolat ja kahvilat, joissa on Suomen tasoon verrattuna erittäin edulliset hinnat

Ravintoloiden modernit menut, ovat tätä päivää

Kylpylät joissa saa korkeatasoisia hyvinvointi- ja kauneuspalveluita

Mahtavat ulkoilureitit

Ystävälliset ihmiset

lapsiystävällinen matala ranta

Vinkkiejä

Pärnussa ja Virossa muutenkin Cafe ei tarkoita vain kahvilaa vaan ravintolaa. Toki sieltä saa myös kahvia ja varmasti myös herkullisen leivonnaisen.

Pärnussa pärjää englannilla erittäin hyvin, ja suomeakin ymmärretään monissa paikoissa, varsinkin hotelleissa.

Vuokraa fillari – sillä pääsee parhaiten tutustumaan kaupunkiin.

Pärnu on myös talvella ihana kylpyläkaupunki.

Pärnuun pääsee helposti ilman omaa autoa.

Hintataso on edullisempi kuin Suomessa.

Eckeröllä on Pärnuun valmiita edullisia hotellipaketteja. Pärnu on kaunis kaupunki, jonne voi matkata lyhyellä varoitusajalla. Se on lähellä, sinne on helppo päästä eikä matka kestä kauaa. Ihan nappi paikka siis!

Jos suunnittelet päivämatkaa Tallinnaan, muista mun lukijoille tarjottu alekoodi. Päivä Tallinnassa -risteily tai Miniristeily -20 % edullisemmin tuotekoodilla HANNAS. Voimassa 31.12.2019 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Varaa matka: https://www.eckeroline.fi/

Lähde matkalle, nauti elämästä!

Kirjoitin Hesarin mielipidesivulle vastineen Lääkäri Olavi Ylikorkalan mielipiteeseen, joka julkaistiin 14.7. Mielipiteeni julkaistiin tämän päivän Hesarissa.

Näin kirjoitin:

Hotellien ja laivaristeilyjen mässäilybuffetit lihottavat suomalaisia

Vastaus Lääkäri Olavi Ylikorkalan mielipiteeseen 14.7. 

Suomalaiset lihovat ja ylipaino on kansantauti. 

Korkala kirjoittaa: ” Valtion lisäksi vastuunkantoa ja toimia sopii odottaa myös matkailualalta ja hotelleilta. Laivojen mässäilybuffetit voisi hyvin lopettaa tai ainakin laivayhtiöt voisivat karsia tarjontaa kovalla kädellä terveellisempään suuntaan.”

Olen eri mieltä asiasta. Ei yksi lintu kesää tee. Harva tavallinen ihminen matkustaa niin usein laivalla tai yöpyy hotelleissa, että niiden kertojen ruokailut, sisältävät ne sitten mitä tahansa, kenenkään painoon vaikuttaisivat yhtään mitään. 

Arki ja arjen valinnat ratkaisevat. Jos koko vuoden syö terveellisesti ja järkevästi, voi juhlapäivinä ja lomamatkoilla herkutella aivan rauhassa. Sen sijaan, että hotellit ja laivayhtiöt alkaisivat säädellä tarjontaansa terveyspoliiseina, olisi tärkeämpää koettaa vaikuttaa ihmisten ruokatottumuksiin tavallisessa arjessa. 

Vaikka tietoa sitä haluaville on tarjolla rajattomasti, on useille vaikeaa ymmärtää kuinka paljon energiaa esimerkiksi karkeissa ja perunalastuissa on tai missä ruuassa on piilorasvaa tai –sokeria ja millainen määrä proteiinia ja hiilihydraatteja on itselle sopiva ja miten se määrä kootaan lautaselle yhden päivän aikana. Sopiva määrä terveellistä ruokaa voi olla myös erittäin houkuttelevaa ja haluttavaa. 

Parempi kuin kiellot ja veronkorotukset on oikealla tavalla perille viety tieto. Ankeaa esitettä tai tietoiskua parempi väylä on se, mitä nyt eniten seurataan. Vaikuttajamarkkinoinnilla vaikutetaan ihmisten tapoihin positiivisella tavalla. Syyllistämien, kiellot ja veronkorotukset eivät ketään pelasta, mutta ilo, positiivisuus ja muiden esimerkki ja helpot neuvot vievät pitkälle. 

Somen voi valjastaa hyvään – mutta se pitää osata tehdä oikein

Ei kenenkään elämä tai terveys mene tärviölle lomamatkojen aamiaisilla herkutellessa tai laivan buffetpöydän antimia surutta nauttiessa. Arjen ratkaisut ja tavat on tärkeitä. Lomia ja matkoja on tavallisella ihmisellä rajattu määrä.

Lääkärin ahdistus hotellin aamiaisella kertoi enemmänkin siitä millaisessa kuplassa hän elämäänsä elää, kuin todellisesta ongelmasta. Ei ongelma ole hotellien aamiaispöydässä tai laivan ravintolassa. Ongelmat ovat kotona ja arjessa. Aika kaukaa haettu idea on laittaa noutopöydät verolle. Ennemminkin olisi syytä tarkastella sitä, kuinka sanaa ja opastusta  terveellisistä elämäntavoista jaetaan. Ankeat esitteet, syyllistäminen ja kuivat tietoiskut eivät mene perille. Oikeat kanavat löytyvät somesta ja vaikuttajamarkkinoinnista. Somessa ovat kaikki. Olisi järkevää valjastaa se siis oikealla tavalla käyttöön.

Upeassa kunnossa olevat somettajat, jotka liikkuvat joka päivä ja syövät terveellisesti ja ehkä jopa liian vähän, eivät ole parhaat sanansaattajat. Eivät myöskään sen tyyppiset ratkaisut kuin Suurin pudottaja, tai Rakkaani, sinusta on tullut pullukka. Strategian on oltava toisenlainen. Siihen täytyy voida samastua ja sen on oltava uskottava. Nopea painonpudotus aiheuttaa jojoilua ja lihasten menetystä rasvakudokselle. Ihmisille on annettava tietoa helpossa muodossa. Onnistumisen kokemuksia ja hyväksyntää. Ei lääkärin kertomusta siitä kuinka oksettavaa on katsoa jonkun toisen ihmisen ruokalautasta. Olkoonkin, että noutopöytien antimia kasataan usein lautasille jännillä tavoilla, jopa jälkiruuat voivat olla pääruuan kanssa samalla lautasella.

Muutokset ruokailutottumuksissa on vaikeita tehdä. Ensin on oltava motivaatio ja sitten tietoa ja tukea vaikeassa projektissa. Tietoa on netti pullollaan, mutta kuinka moni ymmärtää esimerkiksi sen, millainen kanapala sisältää kolmanneksen päivän proteiinin tarpeesta? Sopiva määrä proteiinia on 1,2-1,3 gramma proteiinia painokiloa kohden vuorokaudessa. 100 g kananlihaa sisältää 20,3 g proteiinia. Kanan rintafilee painaa 160-180 g On siinä laskemista, taulukoiden lukemista ja miettimistä.

Todelliset rasva-arvot annoksessa voivat yllättää

Harva myöskään tietää lopulta missä kaikessa ravinnossa on paljon rasvaa. Ravintoloiden listoille on tulleet gourmet-hampurilaiset. Ajatus voi olla, vaikka että ei kannata syödä hampparia hampurilaispaikassa, koska se varmaan on epäterveellistä, mutta ravintolassa sen tilaa mielellään. On varmasti parempi. Voihan se olla parempi, mutta ei se kyllä rasvaton ole. Siinä voi olla jopa yli 50% rasvaa ja ranskalaiset siihen tykö. Vegeburgeri ei ole sen parempi. (lähde: https://www.raflaamo.fi/fi/ravintoarvot/ravintoarvot-amarillo ) ja samat arvot koskevat myös lasten annoksia. Aikamoista.

Mutta syökää mansikoita ja mustikoita ja nauttikaa kesästä. Eilen muuten opin sellaisen asian, että jos marjojen kanssa juo kahvia, ei marjojen C-vitamiini (tai muutkaan vitamiinit) imeydy, vaan ne kulkevat suoraan kehon läpi. Joten jos syöt aamiaisella marjoja, juo kahvi vasta puolen tunnin päästä tai ennen marja-annosta.

Salut

Hanna

Puolet Suomen kaunein koti –ohjelman kohteista on nyt kuvattu. Tällä tuotantokaudella esitellään mökkejä. Ja kuten ennenkin jokaisessa jaksossa me käymme kylässä kolmessa mökissä jokaisessa jaksossa. Se tarkoittaa, että nyt olen ollut vierailulla 15:sta suomalaisessa unelmassa. Kirjo on valtava. Siinä missä kesämökillä puetaan päälle vanhat verkkarit ja rakkain villapaita, niin aivan samalla tavalla mökillä on tuotu ne tavarat ja asiat, joita rakastetaan eniten.

Mökillä ollaan rennosti. Se haastaa minua tuomarina. Menenkö tunteella, mihin takerrun ja millä ei ole niin suurta väliä? Koko homma on aivan eri asia kuin kodin sisustus.

Kesämökeissä myös sijainnilla on suuri merkitys. Tontti merkitsee eri asukkaille eri asioita. Joku hakeutuu meren- joku järven rantaan ja jonkun mökki on kuivalla maalla ja syyt sijaintiin tuntuvat olevan hyvin erilaisia. Rakkaus mereen, vanha kotiseutu, peritty tila, harrastukset.

Kaikkea voin paikan päällä arvailla, mutta varmasti en syitä tiedä ennen kuin ohjelma on valmis ja esitetään Maikkarilla ensi keväänä.

Kaikki mitä arvelen, on tosiaan puhdasta arvailua. Me tuomarit emme koskaan tapaa asukkaita. Emme ennen kuvauksia, kuvauksien aikana emmekä niiden jälkeenkään. Se tekee kohteiden arvioinnista toisaalta äärimmäisen vaikeaa, mutta toisaalta siten kaikki ovat samalla viivalla. Emme kuule tarinaa. Arvioimme vain sen minkä näemme ja aistimme. Se tekee ohjelmasta myös kiinnostavan katsojan silmissä, joka kuulee asukkaiden lempeät tarinat, syyt ja seuraukset. Tietää mikä on asukkaille arvokasta ja tärkeää, huomaavatko tuomarit sen? Se tekee ohjelmaan ihan oman jännitteen.

Kuvauspäivät on pitkiä, mutta kuvausryhmän päivät ovat vielä pitempiä, kuin meidän tuomareiden. Ryhmä käy kuvaamassa mökin ja sen asukkaat heti aamuvarhaisella, jolloin myös asukkaat haastatellaan ja katsotaan mm. punaisen maton paikka. Minun päiväni alkaa yleensä aamupäivällä kymmenen – yhdentoista aikaan, kun maskeeraaja saapuu. Sitä ennen olen kuitenkin valinnut päivän kuvausvaatteet ja laittanut hiukseni.

Minä teen nämä kaksi asiaa itse. Minun hiukseni eivät tarvitse juuri muuta kuin pesun (ja viittä eri ainetta) ja vähän pinnejä. Luonnonkihara on oma juttunsa. Vaatteet haluan valita itse, vaikka joskus 30 asua sisältävän kuvaus-garderobin keräämisessä käytän makutuomaria apunani.

Kuvaukset loppuvat iltaisin siinä viiden kuuden aikaan, jolloin ajamme joko hotelliin tai kotiin, riippuen siitä missä päin liikutaan. Jos suinkin pääsen, ajan mieluiten kotiin. Se on paras paikka maailmassa, eikä sitä hotellia löydy, jossa nukkuisin mieluummin kuin omassa sängyssäni.

Kotona olen ehkä kahdeksan – yhdeksän aikaan tai myöhemmin. Tarkistan sähköpostit ja luulen tekeväni jotain järkevää, vaikka totuus on, etten jaksa mitään, vaan kaadun vuoteeseen.

Se mikä on kurjaa, on etten ehdi pitää yhteyttä juuri keneenkään ja viesteihin vastaamiseen kuluu turhan paljon aikaa. Ja ruokavalio, joka räjähtää täysin käsiin kuvausten ajaksi. Vaikka olen minä yhden tai kaksi tuotantokautta kyennyt pitämään sen kurissa. Nyt se on täysin retuperällä. Totaalisesti. Rahkavälipala ja marjat näyttävät erehdyttävästi suklaalta, salaatti huoltoaseman seisovanpöydän makkaralta (kuten minäkin kohta! Apua!) ja sitä rataa.

Mutta siis rakastan tätä duunia. On ihanaa nähdä näitä koteja ja taloja ja pidän kameran edessä työskentelystä ja ohjelmien tekemisestä.

Nyt reissataan vielä ensi viikko ja sitten on kahden viikon kuvaustauko. Mahtavaa, koska saan tehtyä kaikki ne työt, joita en kuvausten aikana ehdi!

Ihanaa lauantaita! Syökää mansikoita ja menkää uimaan – on kesä!

Kuuntelen joskus unimeditaatiota, jos herään aamuyöllä, enkä saa uudelleen unta. Siinä Lina Grace sanoo, että joidenkin ihmisten mieli on kiireinen. Se tuottaa jatkuvasti uusia ajatuksia, jotka ovat kuin toinen toisensa päälle kiipeäviä kuplia. Minun mieleni on juuri sellainen. Joskus ajatuspolut ovat pitkiä ja se, minne ajatus lopulta kaartaa ja päättyy, on hämmentävää. Tänä aamuna se päättyi porraskiveen ihmetykseen siitä mitä kaikkea voi helposti muistaa viisikymmentä vuotta ihan heittämällä. Ja hämmästykseen siitä miksi juuri se asia on niin jäänyt mieleen.

Kaikki alkoi lukiessani Hesaria. Siinä on kertomus, jossa Anni Valtonen lähti etsimään sukunsa kotitaloa luovutetusta Karjalasta. Hänen isänsä piirsi kartan ruutupaperille ja kertoi, että portaiden edestä löytyy erityinen kivi. Siitä tulisi hänen hautakivensä. Porraskivestä.

En lukenut juttua, vaan vaivuin omiin mietteisiini. Ja ajatukset pulppusivat kuin saippuavaahto.

Porraskivi. Niin. Olin ihan pieni pellavapää, kun isä puhui jotain porraskivestä. En muista missä enkä miksi. Muistan asian sisällön ja sen tunteen, että porraskivellä on merkitystä. Se on tärkeä. Ja että oven eteen tai portaiden alkuun kuuluu laittaa jyhkeä, laakea erityinen kivi –porraskivi. Sillä tuntui olevan merkitystä, se kuului asiaan se kivi ja sellainen on aina laitettu. Tässä on suunnilleen se sisältö, joka asiasta on muistissani.

Kun rakensimme Saarenmaan talomme pihaa vuonna 1923 rakennetun talon eteen, sanoin Jarille, että laitetaan tuohon terassin eteen oven kohdalle maahan sellainen iso hieno kivi.

– miksi?

– no siihen kuuluu laittaa sellainen astinkivi, joka on iso. Isä sanoi joskus niin.

Ja niin laitoimme siihen laakean kiven, joka nyt on peittynyt miltei kokonaan ruohon alle. Mutta siinä se on, merkityksellinen kivi.

Viime viikolla, kun olimme kuvaamassa Suomen kaunein koti -mökkiohjelmaa, tulimme yhden pienen mökin pihalle, jonka pihalla oli ikivanha suuri ankkuri. Ymmärsin että olimme vanhassa ympäristössä. Mökin portaiden edessä oli kaksi jykevää kiveä, porraskiveä. Huomasin ne heti ja muistot tulivat mieleeni välähdyksenomaisesti – se tieto, että nämä ovat nyt niitä tärkeitä porraskiviä. Ja sitten tänään avatessani Hesarin siellä on tarina, jossa porraskivellä on suuri merkitys.

Tiedän että olen toivoton romantikko, kovin herkästi tunteva ja tunteellinen, mutta ajattele porraskiveä. Jykevää kiveä, jolle astut joka kerran kotiin tullessasi. Kuinka tärkeä se hetki on. Paras hetki. Ja kuinka aina lähtiessäsi asutut sille ja kerran astut sille kivelle viimeistä kertaa. Joskus tietäen sen viimeiseksi kerraksi ja joskus luulet palaavasi vielä. Ymmärrän niin hyvin, että joku haluaa sen hautakivekseen.

Oman isäni haudalla ei ole porraskiveä, vaan rantakivi. Kun hän kuoli, sain päähäni hakea Jollaksesta entisen kotimme pihasta kiven. Asuimme merenrannassa ja isä oli tehnyt rantaan laiturin, jonka alkuun hän teki kivipenkereen. Siitä otin kiven salaa, uusien asukkaiden tietämättä. Raahasin kiven autooni, ja voi Luoja, kuinka se painoi. Purin hammasta ja kannoin. Nyt se on Hietaniemessä, se rantakivi. Ja nyt kamala ikävän hyökyaalto ravisuttaa aatoksieni rantaa.

On niin jännää millaisia asioita eri ihmiset muistavat. Ja millainen on se tieto, jota mukanaan kantaa ja vielä sekin, mistä se tieto on tullut.

Hanna

Pavlova on yksi mun lempparileivonnaisista, josta on tullut jonkinlainen bravuurini myös.  Se tosin on tapahtunut oikeastaan ansiotta, koska Pavlova vaan on aivan sairaan hyvää, eikä sen reseptissä ole oikeastaan mitään erityistä.

Ihan kaikki pavlovat ei kyllä toisaalta ole hyviä, sillä Pavlovan itu piilee sen ytimessä, jonka tulee olla pehmeää vaahtoa ja aavistuksen sitkeääkin. Pinta taas on rapea ja krakeloitunut ja se saattaa parhaassa tapauksessa tihkua pieniä makeita, siirappisia pisaroita. Ai ai…

Joskus kun olen tilannut Pavlovan kahvilassa tai ravintolassa jälkiruuaksi, olen pettynyt pahan kerran, kun edessäni on ollut kivikova marenki. Siksipä teen Pavlovani aina itse!

Pavlovat ovat tyllinkeveitä ja siihen on syynsä. Leivonnainen kehitettiin aikanaan venäläisen primaballerina Anna Pavlovan kunniaksi, kun hän vieraili Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Leivonnainen symbolisoi balettitanssijan tutun, tyllinkeveää helmaa. Selvää ei ole se, kummassa maassa oli se taituri, joka leivonnaisen kehitti, vaan kumpikin sekä Uusi-Seelanti että Australia koettavat saada kunnian siitä itselleen. No minulle on aivan sama kuka sen keksi ja missä, leivon pavlova-marenkeja ja kerään kreditit niistä tyynesti itselleni.

Nyt tein pikkuisia Pavlova-leivoksia ja ne ovat niiiiiiin ihania. Marenkiin käytetään kananmunista vain valkuaiset, keltuaisista tein lemon curdia eli sitruunatahnaa, jota laitoin leivoksiin kermavaahdon alle. Se sopii ihanasti yhteen marengin seuraksi kirpeytensä takia. Jos et jaksa tehdä tahnaa itse, sitä saa toki kaupasta valmiinakin, mutta valmistaminen on äärimmäisen helppoa, joten suosittelen sitä lämpimästi. Itse tehty lemon curd on samettista ja kuohkeaa ja kaupan versio taas kittimäistä tahnaa, vaikka hyvän makuista sekin.

Pavlovan valmistaminen on helppoa, kun pari asiaa on hallinnassa.

●

Yhtään pisaraa keltuaista tai vettä ei saa joutua valkuaisten joukkoon tai marenki ei vatkaannu

●

Vatkauskulhon ja vispilän on oltava täysin rasvattomat. Paras kulho on metallia, koska sen saa takuulla rasvasta puhtaaksi.

●

Valkuaisia on vatkattava sinnikkäästi, kunnes vaahto on todella jämäkkää eikä esimerkiksi putoa kulhosta, jos sen kääntää ylösalaisin.

Pavlova-leivokset

Uuni 125 °C  paistoaika 1,5h

4 munanvalkuaista

2,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 tl maissitärkkelystä (Maizena)

2 tl sitruunan mehua tai valkoviinietikkaa

Erottele keltuaiset valkuaisista. Yhtään pisaraa keltuaista (tai vettä) ei saa mennä valkuaisten joukkoon tai marenki ei onnistu.

Vaahdota valkuaiset sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. Lisää sitten joukkoon vähitellen 1,5 dl sokeria samalla koko ajan vatkaten. Sekoita loppu sokeri (1dl) yhteen maissijauhojen ja vaniljasokerin kanssa ja lisää sekin valkuaisvaahtoon hyvin vatkaten. Lisää lopuksi sitruunanmehu tai etikka edelleenkin hyvin vatkaten. Vaahto on valmista, kun se on satiininkiiltävää ja siitä muodostuu huippuja, jotka pysyvät ehjinä.

Laita vaahto pursotinpussiin ja pursota siitä leivinpaperille pieniä kuppeja.

Paista marenkeja 120 asteesessa uunissa 1 ½ tuntia.

Täytä täysin jäähtyneet marengit laittamalla pohjalle ensin hiukan lemoncurdia ja sitten runsaasti vaniljalla maustettua kermavaahtoa ja marjoja. Jos käytät kaupan sitruunatahnaa, voit notkistaa sitä vesitilkalla.

Lemon curd eli sitruunatahna

1 dl sitruunamehua tuoreesta sitruunasta

1 (luomu)sitruunan kuori raastettuna

3 keltuaista

1,5 dl sokeria

50 g voita

1,5 tl vaniljasokeria

Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Vatkaa vesihauteessa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää joukkoon sitruunankuoriraaste ja mehu samalla vatkaten. Ota sitten kattila vesihauteesta ja anna seoksen hiukan jäähtyä. Lisää seokseen voi ja sekoita kunnes se sulaa.

Laita kauniiseen purkkiin ja mausta sillä Pavlovat, syö paahtoleivän päällä, sekoita kermavaahdon joukkoon lettukesteissä tai käytä pikkuleipien täytteenä.

Hanna

Yhtenä aurinkoisena aamuna lähdimme ystävättäreni kanssa pikku turneelle Viroon. Edessä häämötti kolme hienoa kaupunkia: Tartto, Pärnu ja Kuresaari ja tehtävänä oli pitää hauskaa ja etsiä näiden kaupunkien kivoimmat jutut, parhaat ravintolat ja ihanimmat hotellit. Tässä jutussa esittelen Tarton parhaat, Pärnu ja Kuresaari seuraavat myöhemmin omina tarinoinaan.

Ihan ensimmäinen määränpää oli Eckerön M/S Finlandia,  jolla seilasimme mukavasti Suomenlahden yli laivan loungessa istuen, herkullisesta aamiaisesta nauttien.

Viihdyn loungessa erityisen hyvin, koska siellä on niin hiljaista ja rauhallista. Myös oikeasti aina iloinen loungen henkilökunta tekee loman alusta erityisen hyvän.

Laivan tultua satamaan lähdimme hyvillä fiiliksillä ajamaan kohti Tartoa, jonne on Tallinnan satamasta n. 190 km. Matkaan kuluu aikaa n. 2h 15min. Tie on loistavassa kunnossa ja ajo sujuu leppoisasti. Matkalla ei ole hirveän montaa bensa-asemaa, joten jos tankkaustarvetta on, asia kannattaa hoitaa heti matkan alussa Tallinnassa. (Virossa polttoaine on n. 0,20 €/l edullisempaa kuin Suomessa.)

Auton navigaattori ohjasi meidät helposti satamasta tielle numero E 263. Teimme matkan yhden pysähdyksen taktiikalla. Joimme vain kahvit jossain keskellä ei juuri mitään. Oli niin kova hinku päästä perille.

Tartto on hieno, kaunis kaupunki, jota halkoo Emajoki. Kiinnostavimmat paikat ovat vanhassa kaupungissa ja sen lähiympäristössä. Saarenmaan naapurini Sirje sanoo, että Tartto on Viron henkinen pääkaupunki ja kulttuurin keskus.

Tartto on nuori, aktiivinen ja vireä, vaikka sen historia on ikivanha. Ensimmäinen maininta Tartosta on kirjattu vuonna 1030 ja se sai kaupunkioikeudet 1262. Jo siitä tietää, että kaupungilla on monta tarinaa kerrottavanaan. Siellä on maan suurin yliopisto, joka tuo mukanaan upeita kahviloita ja ravintoloita ja elävää meininkiä tavattoman kauniiseen kaupunkiin.

Jos lähtee matkaan ystävän kanssa, hän voi viihdyttää kuljettajaa lukemalla netistä kaupungin hurjaa ja kiinnostavaa historiaa ajomatkan aikana.

Hotelli

Asuimme hotelli Lydiassa, joka on Toomemäen rinteellä, heti raatihuoneen takana. Hotellihuone on helppo varata Eckerön merimatkan yhteydessä hotellipakettina. Silloin hinta on edullisempi kuin erikseen varattuna.

Huoneemme oli ihana! Sen piskuiselta parvekkeelta näkyi raatihuoneen kellotorni, joka helisytteli tunnelmallisesti kellojaan monta kertaa päivässä. Sänky ja tyynyt olivat aivan poikkeuksellisen hyvät.

Tykkään hotelleista, joissa on persoonallista paikallista otetta. Lydian moderneissa huoneissa sänkyjen päällä oli virolaisen Woolishin kutomat upeat villapeitteet, joita on myynnissä hotellista. Olen ostanut sellaisen peitteen Saarenmaalta tuliaiseksi tyttärelleni ja peitteen laatu on aivan huippuluokkaa.

Kun olimme saaneet roudattua tavaramme huoneeseen, lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Ja kuinka ollakaan nälkä kurni jo vatsassa.

Tartossa on kiinnostavia ruokapaikkoja ja kahviloita vaikka millä mitalla. Vanhankaupungin kävelykaduilla on ravintoloita vieri vieressä, mutta kannattaa hakea elämyksiä, myös muutamia kortteleita kauempaa.

Polkupyörät

Tartossa on parasta liikkua kävellen tai pyörällä. Hotellin vieressä oli kaupunkipyörien parkki, kaikkiaan pyöräasemia on 69 ja pyöriä on 750 joista 510 on sähköpyöriä! Aika makee juttu! Pyörän käyttöön tarvitset joko Tarton julkisen liikenteen lipun tai erikseen ostettavan pyöräverkostolipun. Erikseen ostettuna pyörän päivälippu maksaa viisi euroa ja viikkolippu kympin.

Tarton parhaat ravintolat

Tarton paras ravintola ei ollut meille kaukana – se sijaitsi omassa hotellissamme. Hotelli Lydian ravintola Hõlm on päässyt mukaan White Guide Nordic ravintolaoppaaseen, jossa on kirjattuna pohjoismaiden parhaat ravintolat, jo kolmena perättäisenä vuonna. Ruoka valmistetaan avokeittiössä ja se on osa ravintolaelämystä. Ravintolan innoituksena on Lydia G. Holmin käsin kirjoittamat reseptivihkot vuosilta 1925-26.

Lydia Holmin ja hänen perheensä historia on koskettava ja samalla hyvin tyypillinen sodanaikaisen virolaisen perheen traaginen tarina. Kertomus on luettavissa hotellissa myytävässä Lydian keittokirjassa, jonka tietenkin myös ostin. Ihana kirja! Siinä on sekä Lydian vanhoja ohjeita, että Hõlmin keittiön uusia reseptejä.

La Dolce Vita on aito italialainen ravintola, jonka sali on kauniiden holvikaarien alla. Italialaisen omistajan luotsaamassa ravintolassa ruoka onkin aidosti italialaista. Täydelliseen ruokalistaan kuuluvat myös Tarton ainoat aidossa puu-uunissa paistetut ja samalla Tarton parhaat pizzat.

Restoran Umb Roht on viihtyisä ravintola, jossa lähiruoka ja kausiajattelu ovat etusijalla. Pieni ravitntola ja uskomattoman kauniit annokset. Myös vegaaneille ja keliaakikoille.

Hotelli V Span ravintola Joyce on erittäin tasokas ravintola kauppakeskusten kainalossa, jossa voi myös pistäytyä drinkillä.

Vassilissa on venäläinen ravintola joka on ehdottomasti visiitin arvoinen ja esimerkiksi sen herkullinen kievin kana ei jätä nälkäiseksi ketään.

Melkein vastapäätä Vassilia on erittäin kiinnostava antiikkikauppa Inderlin. Vaikka et ostaisi mitään, mene käymään! Liike on ihana.

Tunnelmallinen kahvila-ravintola Werner on aivan Hotelli Lydian läheisyydessä osoitteessa Ülikooli 11. Yli 120 vuotiasta kahvilaa voi totisesti sanoa perinteikkääksi! Ja voi mahdotonta mitkä leivokset sen vitriinissä houkuttelikaan! Suussa sulavaa – lämmin suositus. Sisäpihan kätkössä voi istua kahvittelemassa ulkona. Pihalta pääsee myös antiikkikauppaan ja kampaajalle!

Tarton parhaat ostokset

Kaksi ihan erityistä myymälää ansaitsevat myös maininnan. Toinen on Moniik, jossa on ihania hepeneitä, joita ystävällinen myyjä ilolla esittelee. Liike on kuin korurasia ja sen rekeiltä löytyy varsinaisia vaateaarteita. Moniik on Raatihuoneen aukiolla, joten se on helppo löytää. Toinen on sukkakauppa SUVA  En ole eläissäni nähnyt kerralla niin paljon sukkia. Mene ja täydennä varastosi, täältä löytyy kaikki maailman vaihtoehdot.

Tarton käsityö- ja matkamuistokauppojen valikoima on saman tyyppinen, kuin muuallakin Virossa. Paljon tällä hetkellä erittäin trendikkäitä tavaroita saa hyvin edullisesti. Suosikkejani on puiset leikkuulaudat, pellavapyyhkeet, joissa on käsin virkatut pitsit sekä erilaiset hyytelöt, hunajat ja kuivatut kukat ja yrtit, joita liikkeistä myös saa ostaa.

Tarton parhaat elämykset

Tarton kasvitieteellinen puutarha on upea ja ihmeellinen aarre vanhassa kaupungissa. Kun sen portista astuu sisään, näyttää siltä, että olisi tullut pieneen ja vähän ahtaaseenkin puistoon. Täytyy kiertää kasvihuone, sen takana aukeaa uskomattoman kaunis, monimuotoinen ja upea puutarha, jonka ei voi kuvitella sijaitsevan keskellä kaupunkia. Se on ehdoton paikka vierailla. Yksi upeimmista, joissa olen käynyt.

Toinen ihana vehreä paikka on laaja Toomemäen puistoalue, joka alkaa aivan hotelli Lydian vierestä. Puisto on nimensä mukaan mäellä, ja sinne on tosiaankin kiivettävä. Puistossa voi tutustua mm. Tarton tuomiokirkon mahtaviin raunioihin.

Yliopistostaan Tartto tunnetaan ja sinne oli tietenkin oitis mentävä myös. Koko rakennus on kaunis ja sen pienessä taidemuseossa on kaksi helmeä – toinen on muumiohuone, jossa on näytteillä oikeita egyptiläisiä muumioita ja toinen on yliopiston entinen karsseri eli rangaistushuone, jonne siis kurittomat opiskelijat teljettiin miettimään tekosiaan. Kerrassaan kiinnostava paikka!

Kokonaan oma juttunsa on Viron upea, uusi ja uhkea vuonna 2016 valmistunut kansallismuseo jossa kävin viime syksynä. Kirjoitin siitä kokonaisen blogin, jonka voit lukea täältä. Se paikka on uskomattoman hieno ja sopii kaiken ikäisille. Lupaan ettet pitkästy. Museokaupan valikoimat ovat myös ihan huippuluokkaa.

Vielä teimme pienen kävelyn kaunista joen rantaa pitkin ja sitten alkoi olla aika lähteä jatkamaan matkaa Pärnuun. Siitä kerron myöhemmin. Mutta pieni hauska episodi tapahtui vielä saapumisemme jälkeisenä aamuna.

Olin kuntosalilla treenaamassa ja olin pukenut treeniasuni päälle hotellin ihanan collegekankaisen aamutakin, joka oli kuin pitkä huppari. Kun olin palaamassa huoneeseen takaisin, näin että ulkona paistaa aurinko. Kun tulimme Tartoon, oli pilvistä ja kaipasin tähän juttuun aurinkoisia kuvia. Olen jo kauan sitten oppinut sen, että hyvää hetkeä ei kannata missata ja niin lähdin juoksemaan siitä paikasta pitkin Tarton katuja kamerani kanssa. Sain kyllä vastaanottaa aika pitkiä katseita aamutakissa juostessani. Kivan takin saattoi ostaa itselleen ja tietenkin ostinkin! Enkä vain itselleni, vaan myös lahjoiksi!

Tarton Paavalin kirkko (Pauluse kirik) on Eliel Saarisen suunnittelema. Se tuhoutui pahoin toisen maailmansodan aikana. Neuvostoliitto sijoitti rakennukseen sodan jälkeen mm. urheilumuseon ja kirpputorin. Kirkko korjattiin suomalaisten toimesta ja se vihittiin uudelleen käyttöön v. 2015. Me emme ehtineet käydä tällä reissulla tutustumassa siihen, mutta kuvien ja lukemani perusteella se on upea ja visiitin väärti.

Mene Tarttoon ja osta matka ja hotelli täältä. Nauti kesäisestä laivamatkasta ja tutustu hienoon naapurimaahamme vähän syvemminkin, kuin vain hienoon Tallinnaan. Jos kuitenkin päätät myös tehdä risteilyn käytä hyväksesi Eckerön minun lukijoilleni tarjoama alekoodi:

Päivä Tallinnassa -risteily tai Miniristeily -20 % edullisemmin tuotekoodilla HANNAS. Tarjous on voimassa 31.12.2019 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Varaa matkatäältä: https://www.eckeroline.fi/

Ihania kesäseikkailuita kaikille! Pian tulee juttu Pärnun parhaista paikoista – stay tuned!

Hanna

Kaikkea sitä sattuu! Ihana juhannus Saarenmaalla on jo muisto vain, kun jo kuvataan taas täyttä päätä Suomen kauneinta kotia. Kuvauspäivät ovat aika pitkiä ja intensiivisiä, eikä niiden aikana juuri muuhun voi keskittyä, kuin ohjelman tekemiseen. Välillä on vaikeaa keskittyä edes itseensä ja siihen mitä itselle tapahtuu. Ja nyt tapahtui punkin purema ja sillä veijarilla oli matkatuliaisenaan borrelioosi. Se ei ole mitenkään vaarallinen asia, jos sen huomaa heti. Pitkä ja vahva antibioottikuuri hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä. Mutta hiukan kinkkiseksi oman tilanteeni teki se, että olemme kuvaamassa ohjelmaa saaristossa, eikä täällä pääse lääkäriin ihan sormia napsauttamalla.

Kun seilasimme maanantaina kotiin Saarenmaalta, kävin laivan kaupassa vähän ostoksilla ja raavin ärsyttävää hyttysenpuremaa käsivarressani ihan koko ajan. Ja sehän menee niin, että kuta enemmän raavit, sitä enemmän kutisee. Kysyin laivan kaupan kosmetiikkamyyjältä olisiko heillä jotain rauhoittavaa voidetta ja sitä löytyikin. Mutta pian kutina jatkui ja sitä myötä raapiminen. En kuitenkaan sen kummemmin keskittynyt asiaan. Mieheni sanoi, että hyttysenpuremani näyttää ihan punkinpuremalta mutta hui hai, minä tuumasin! Ei ne pukinpuremat kutise! Ai ai Hanna – kyllä ne voi kutista, sen tiedän nyt!

Keskiviikkona käsivarsi kutisi edelleen ja viimein keskityin asiaan. Ja hyvänen aika! Siinähän oli kaksi selkeää punaista ympyrää. Borrelioosi! Äkkiä Google avuksi ja kuvahaku. Kyllä! Ei epäilystäkään mistä oli kysymys. Mutta suuri kysymys olikin se, mitä nyt tekisin. Tunnin päästä havainnostani minun pitäisi istua maskeeraajan tuolissa, ja fiilis oli kyllä se, että haluan lääkkeet heti. Parin päivän odotus ei olisi varmasti asiaa huonontanut, mutta tiedän niin paljon hoitamattomasta borrelioosista, että alkoi ahdistaa. Soitin lääkärikeskukseen ja jätin lääkärille kiireellisen soittopyynnön. Sitten vedin niskaani treenivaatteet ja lähdin hotellin kuntosalille. Vaan eipä tullut treenaamisesta oikein mitään, kun ajatuksissa pyörivät painojen sijaan punkit.

Minulla on taannoisen Mehiläisen kanssa tehdyn kaupallisen yhteistyön ansiosta puhelimessani OmaMehiläinen-sovelus, jossa on digiklinikan etävastaanotto. En malttanut odottaa enää lääkrin soittoa, vaan laitoin viestin ja kuvan lääkärille sovelluksen kautta. Pian sain viestin sovelluksen kautta, jossa lääkäri kysyi muutamia lisäkysymyksiä ja totesi että selvä tapaus. Hän määrää lääkkeet. Ja mullahan ei ollut aavistustakaan, missä mahtaa olla lähin apteekki. Olisiko se suurimmassa kaupungissa pitkän ajomatkan päässä? Vaan eipä ollut, vaan ihan pienessä, alle kahden tuhannen asukkaan Taalintehtaan taajamassa, jonne Kasnäsistä on puolen tunnin ajomatka. Sinne sinne siis heti!

Kiirehän siinä tuli mutta reitti oli helppo. Kun farmaseutti latoi lääkkeet tiskiin, alkoi kyllä hirvittää. Melkoinen määrä! Kuusi tablettia päivässä kahden viikon ajan. Farmaseutti osasi hommansa ja myi minulle myös purkillisen probiootteja.

En ollut syönyt aamiaista ollenkaan, koska tarkoitus oli tehdä se salitreeni aamulla, joten nälkä kurni vatsassa. Kysyin farmaseutilta mistä voisin saada jotain suuhunpantavaa. Hän neuvo minua  menemään Cafe Holmbergiin, joka löytyisi torin laidalta.

No siis Taalintehdas on erittäin pieni paikka. Odotin hiljaista kahvilaa kylänraitilla, vaan hui hai! Tori oli pullollaan väkeä ja kahvila on ääriään myöten täynnä. Ajattelin, että joku turistiryhmä oli vallannut sen. Ja taas olin väärässä. (Tähän alkaa tottua!)

Keskiviikko on toripäivä ja koko taajaman väki taisi olla paikalla lisättynä kesäasukkailla. Kahvilassa ei mahtunut liikkumaan. Silmäni liikkuivat kyllä vikkelästi pitkin lasivitriinin hyllyjä, jotka notkuivat Ihanan näköisiä kakkuja ja suolaisia herkkuja. Ostin mukaan kahvin, smoothien ja muna-anjovisleivän ja puikkelehdin ulos täpötäydestä kahvilasta.

Vilkaisin vielä nopeasti torille, jossa oli kirpputoripöytiäkin. Ja kas vain – siellähän odotti aarre, joka oli pakko saada. Aldo Londin Bitossi  -rasia 50-60-luvulta. Minulla on kaksi valaisinta, lintu ja maljakko samasta sarjasta. Ostin rasian ja kauniin reikäommeltekstiilin. Hyppäsin nopeasti autoon ja ajoin takaisin Kasnäsiin.

Sellainen päivä jäi muistojen kirjaan. Borrelioosi ja Bitossin rasia. Päivään mahtui vielä tietenkin se mökki, joka kuvattiin, mutta siitä en saa vielä hiiskua sanaakaan. Sen verran kuitenkin sanon, että näkemisen arvoinen ohjelma siitä tuli.

Olkaa tarkkoja niiden punkkien kanssa. Suomen lämpimät kesät ovat tuoneet niitä hurjasti lisää ja samalla tietenkin lisää niitä yksilöitä jotka borrelioosia kantavat.

Hyvää torstaita – se on toivoa täynnä

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Okei – on sunnuntai. Jouduin katsomaan sen päivyristä, joten pieni lomani on siis tehnyt tehtävänsä. Onkin ollut melkoinen setti.

Tulin Tallinnaan torstaina ja ajoimme sieltä tänne Saarenmaalle. En muista torstai-illasta yhtään mitään, mutta tarkistin Jarilta. Kävimme Kuresaaressa syömässä pizzat. Perjantai jatkui samaan malliin, eli en juuri muista mitä tein. Kun oikein virkkuukoukun kanssa muistiani kaivan, saan kiinni pieniä muistilanganpätkiä uimareissusta aallonmurtajalle, lounaasta Kuresaaressa. Illalla tein juhannusruokaa uusista perunoista, sillistä ja muista herkuista – muistan sen, koska kuvasin ruuat.

Sitten tuli lauantai, jonka nukuin. Niin hämmentävää. Olin jo varma, että olen kuolemansairas.

Heräsin, mutta en herännyt, olin kuin unissakävelijä. Hidas, hajamielinen, uninen. En muista mihin nukahdin ensimmäistä kertaa, mutta nukuin korituolissa jalat pöydällä, nukuin riippumatossa pitkittäin ja poikittain. Peitin kasvoni tyynyllä, jos niihin osui aurinko, koska kosmetologini on varoittanut auringon ihoa vahingoittavasta vaikutuksesta.

Ruoka ei maisunut, mutta söin lounaaksi puolikkaan melonin joskus puoli kolmen aikaan ja jatkoin unia. Lyhyinä jotka olin hereillä, valitin outoa olotilaani ja kyselin mieheltäni, olenko kenties sairas. Hänen diagnoosinsa oli, että olen väsynyt, koska olen uurastanut koko kevään taukoamatta. Ei puhettakaan, että olisin uskonut häntä. En ole ihminen, joka on väsynyt, ajattelin, kunnes lyijynraskaat luomet painuivat jälleen kiinni.

Kun heräsin, päätin joka kerta olla reipas ja ryhtyä johonkin. Mihin? Puutarhaa voisi hoitaa. Pitäisi päivittää blogia. Olisi muutamia kuvia otettavana. Leipoisinko jotakin. Ajatukset harhailivat kaikissa mahdollisissa askareissa, kunnes taas nukahdin. Nukuin koko lauantain.

Seitsemältä illalla tuntui siltä, että on pakko liikkua. Halusin kävellä. En maleksia, vaan kävellä reippaasti ja antaa tuulen tuivertaa tukassa. Halusin happea. Lähdimme jälleen Kuresaareen.

Kuresaaren kaupungin keskusta (joka on tosiaankin pienen pieni ja suloinen) on remontissa. Sen katuja kivetään ja kaupunki saa entistäkin ihanamman ilmeen. Teimme pitkän kävelyn kaupungissa ja Piispanlinnalla ja tunsin viimein olevani jotenkuten hereillä. Kävely on muutenkin laji, jota rakastan. Reippaasta kävelystä tulee hirveän hyvä olo.

Kaupunkireissun jälkeen painuin suoraa päätä nukkumaan ja heräsin lähes yhdeksän tunnin yöunien jälkeen linnun lauluun ja kamalaan nälkään. Olen jotenkin täysin hämmentynyt tästä unikuurista ja samalla onnellinen siitä, että se oli mahdollista. Sitäkään ei tarvitse surra, että juhannus olisi mennyt ohi, sillä täällä Saarenmaalla ja Virossa juhannusaatto on tänään! Kokot syttyvät ja perinteiset juhannusleikit leikitään. Kohta lähden kuntosalille, sitten uimaan ja sen jälkeen ehkä teen seppeleen päähäni minäkin. Saa nähdä!

Huvittava yksityiskohta näissä unentäyteisissä hetkissä on yöpaitani. Kun ostimme tämän talon lähes 15 vuotta sitten, ostin Kuresaaresta valkoisen pellavayöpaidan. Olen nukkunut ja hipsutellut aamutuimaan puutarhassa se ylläni kaikki nämä vuodet. Ja tiedättekö mitä – nyt se on tullut tiensä päähän ja kangas on yksinkertaisesti kulunut puhki selästä! Se on jotenkin hieno juttu. Harvoja vaatteita käyttää niin paljon, että ne tulevat oikeasti tiensä päähän. Kaipa sen voisi korjatakin, mutta taidan polkea pyörällä kuresaaren pellavakauppaan ja ostaa ihan uuden.

Hyvää keskikesää ja oikeaa juhannusta kaikille!

Hanna