Hyvät ja huonot tuliaiset

On se jotenkin niin älytöntä, miten tää elämä menee. Nuorena sitä hamstasi tavaroita. Kuten sanotaan, pitää olla talot ja tavarat. Sitten yhtäkkiä se kaikki alkaa ällöttämään. Asutaan viiden hengen talossa. Tänne mahtui hyvin kolme lasta, minä ja mieheni ja suuri ihana koira ja usein paljon ystäviä. Kaikkea piti kokoajan hankkia. Väillä mietin miten on mahdollista, että roudaan eteiseen taas monta kassillista jotain. Mutta tänne talon syövereihin se kaikki upposi. Suurimmaksi osaksi näkymättömiin, sillä en tykkää paljosta tavarasta. Mikä paradoksi!

Kesäinen Esplanadi on mulle rakas
Kesäinen Esplanadi on mulle rakas

Nyt kotona asuu enää kuopus, joka hänkin on jo pikkuhiljaa lähdössä ja tuntuu, että hukumme tavaroihin. Hävitän niitä kokoajan. Pala palalta. Taktiikka on se, että kun näen esineen joka on turha, heitän sen pois tai annan tarvitsevalle. Mutta se on hidasta, niin hidasta ja sehän ei oikein sovi minun luonteenlaadulleni. Onneksi näyttää siltä, että lapseni ovat tässä asiassa viisaampia kuin minä aikanani.

Tähän liittyen nautin suunnattomasti, kun olimme ystäviemme kanssa Saarenmaalla ja kaupassa ollessamme he naureskelivat ostamiaan Saarenmaan tuliaisia: roskapussirullaa ja tiskiräsyjä! Ihan parhaita tuliaisa! Meillä on tuolla kellarin kätköissä jos jonkinlaista norsua ja tikaria ihmeellisistä maista ja paikoista. Ne ovat todella hienoja ja kauniita, mutta täysin turhia eikä niistä ole mitään iloa, ainoastaan vaivaa ja vaikerointia siitä kuinka pääsen niistä eroon. Sen sijaan täydelliset roskapussit ilahduttavat joka päivä ja Viron kaupoissa on kymmeniä eri kokoja roskapusseja. Juuri sopiva koko löytyy myös keittiössäni könöttävään Vipp-roskikseen jonka isot ja kapeat roskapussit maksavat kymmenkertaisen määrän helsinkiläisliikkeessä. Hyvästä rievusta on niin ikään iloa päivittäin. Sen toinen puoli on mikrokuitua ja toinen jotain normaalia pesusienikamaa. Välissä on jotain joka imee paljon vettä. Sillä puhdistuu iloisesi kaikki pinnat ja lopuksi se kuluu puhki ja hävitetään.

kummallisia(ko) tuliaisia
kummallisia(ko) tuliaisia

Viime syksynä olin tyttäreni kanssa New Yorkissa ja useiden vessojen altaan reunalla oli ihanan tuoksuista saippuaa pumppupullossa. Jouluna yhdestä paketitsa löytyi riemukseni pullollinen sitä ihanaa saippuaa. Kun se pari päivää sitten loppui pelkäsin, että siihen loppuvat jokapäiväisen käsienpesun yhteydessä tapahtuvat Nykki muistelot, mutta ilo oli suuri, kun sain tietää että Aesop -saippuaa myydään myös Vitrassa Helsingissä.

Olin maantaina Huomenta Suomen haastateltavana ja sen jälkeen kuvattiin Suomen kaunein koti –ohjelman lehdistäkuvia. Väliin jäi kaksi tuntia lomaa. Ja koska Huomenta Suomi kuvataan nyt ravintola Teatterissa Espalla, vietin pikku lomatuntini Espan läheisyydessä ja ostin koriini ihanat pumppusaippuat kotiin vietäväksi. (Sarjaan kuuluu myös hyvältä tuoksuva shamppoo, joka sopii miehille, jonka ostin myös. Päivittäistavarakauppojen shampoot eivät tuoksu minusta niin kovin hyviltä ja pakkaukset eivät ole kivan näköisiä. Joo mulle on tärkeää miltä shampoopullo näyttää.)

IMG_1028

Aesop saippua tuoksuu ihanalle. Mandariinia, rosmariinia ja havupuuntuoksua
Aesop saippua tuoksuu ihanalle. Mandariinia, rosmariinia ja havupuuntuoksua
shampoossa tuoksuu rosmariini, havupuunkuori ja katajanmarja
shampoossa tuoksuu rosmariini, havupuunkuori ja katajanmarja

Menin myös torille ja verestelin vanhoja muistoja ajoilta, kun olin torimyyjänä ja toteutin joka kesäisen traditoin viimeistä kertaa.

Niistä seuraavassa blogissa

Hanna

Ei raivaria – päivän kukka mulle.

Kiire, meikkaat. Poskipuna on hajonnut rasiaan. Avaat kannen ja koko sisältö on pitkin lattioita. Et huuda koko kirosanarepertoaariasi ulos raivon vallassa. Tyynesti sipaiset jämät rasiasta poskiin. Otat imurin ja imuroit murut. Viet imurin paikoilleen ja soitat taksin.

Olen aikuinen. Kiitos. Lähen bileisiin. moi.11801954_10200578329017345_168740837_n

Pientä viilausta – eli nainen kuntoon!

Paloi jotenkin päreet tähän kesäsäähän. Mä luulen kokoajan, että on elokuun loppu ja heinäkuuta ollaan eletty. Ulkona tuoksuu syksy, sade piiskaa kukat makaamaan maahan ja kun pudotin valkoisen silkkipaidan sateen rummuttamalla asfaltille, siihen ei tullut tahraakaan.

Aloin varata aikoja kaikenlaisiin huoltohommiin. Ensin kolme Fustra-treeniä tälle viikolle. Mahtavaa.

Keskiviikkona aloitettiin, kun Juho palasi lomalta ja höykytti mua entiseen malliin, mutta uusia juttujakin oli mukana. Pyramiiditreeni stepperillä on hyvä! Puolen minuutin välein lisätään vastusta ja asento kasassa painan menemään niin kauan kuin ikinä jaksan. Vanhoissa liikkeissäkin oli tekemistä kyllä. Lantion nostot kiristävät etureittä aivan hulluna, koska olen istunut liikaa. Automatkat kuvauspaikoille ovat pitäneet minut autonpenkissä liian tiukaan.

IMG_7603

IMG_0837

Torstaina menin kampaajalle. Vähän väriä ja saksia ja veistä kiharoille. Ja unta mulle… Siis en tajua mikä siinä on, mutta nukahdan kampaajalle armotta. Istuin väri päässäni ja heräsin, kun Hilkka Stenberg taputti minua hellästi olkapäälle. Avasin silmät ja näin peilistä pääni retkottamassa alhaalla kuin räsynukella. Pesupaikalle päästyäni nukahdin uudelleen. Onneksi en kuorsannut. Ehkä.

Kampaajan jälkeen ehdin käydä kotona vain kääntymässä, kun jo ajoin hierontaan. Päätettiin käyttää koko tunnin aikani jalkojen pehmittämiseen. Lopulta kaimani Hanna hieroi vain etureisiä, pohkeita ja pyynnöstäni myös jalkapohjia koko tunnin. (Jos taivas on olemassa, siellä herätään jalkapohjahierontaan joka aamu – olen asiasta aivan varma) Teki aivan sairaan kipeää, paitsi jalkapohjahieronta, siihen nukahdin – toiset päiväunet samana päivänä… töttörööö!

Processed with VSCOcam with f2 preset

Kun tulin himaan, oli pakko tehdä ruokaa vaikka kello oli jo yhdeksän. Tein Falmmcuhenia ja paistoin rapeita kanttarelleja. (Se on uusin rakkauteni! Rapeat kanttarellit! Oi voi. Paistetaan kuumalla pannulla öljyn ja voin sekoituksessa, kunnes rapeita. Mausteeksi suolaa ja mustapippuria, ehkä rosmariinia. Love it!) Hyvä oli käydä nukkumaan treenattuna, kammattuna ja hierottuna.

Tänään on ollut kiirettä. Aamulla kasvohoitoon klo 8.30 ja olikin aikamoinen hoito! Tanja Astarassa vastaa nahkani kunnosta, enkä ole ehtinyt käydä hoidossa pariin kuukauteen. Astara on kivasti Töölön Foreverin tiloissa hotelli Crown Plazassa eli usein menen samalla reissulla Fustraamaan, uimaan ja lopuksi kasvohoitoon. Superia!

Timanttihiontaa iholle
Timanttihiontaa iholle
Silmänalusille on oma naamionsa.
Silmänalusille on oma naamionsa.

No siis, nyt tehtiin hedelmähappohoito teemalla rusinasta rypäleeksi! Eli rutistuneita soluja lihotettiin. Sitten timanttihionta, joka virkistää ja kirkastaa ihoa ja lopuksi vielä kultanaamio, joten arvaatte, että olen nyt aivan timantissa kunnossa. Oikeasti se oli ihanaa ja lopuksi, kun naamio alkoi vaikuttaa Tanja hieroi käteni ja käsivarteni.

Kasvohoidon jälkeen kiiruhdin treenaamaan (mikä ei oikeastaan ole hyvä järjestys, hoidon jälkeen ei saisi hiota, mutta pakko puristaa nyt, ei auta) Pyyhe oli himassa joten oli lainattava, sillä hikosin kuin eläin. Sitten autoon ja rahka ja banaani lounaaksi… no okei, myös proteiinijuoma koska makuna suklaa….

IMG_8259

Seuraava etappi oli ripsihuolto. Eli minulla on kestoripset. Ja olen niihin aivan koukussa, koska ne säästävät niin paljon aikaa ja koska ne ovat tuuheat ja luonnolliset en oikeastaan tarvitse muuta meikkiä arkena. Kuvausmeikintekoakin ne nopeuttavat. Siinä siis taas pötkötin hoidettavana. Ja nukahdin. Nukuin koko tunnin ja siis mikä sen parempaa kuin kauneusunet juuri ripsihuollossa.

Koska mikään ei riitä, menen vielä kynsihuoltoon. Nyt ehkä jo pyörryt, mutta elämä on! Tiistaina kuvataan lähikuvia joissa mun kädet on isossa osassa ja siistit niiden on oltava. En ole päättänyt vielä väriä, mutta musta vois olla kiva, koska on niin tyhmä sää.

IMG_9018

Mutta kolmen päivän lomani oli siis tässä. Kauneusloma. Toden totta!

aika kova homma olla mä! Joutuu nukkumaan vaikka missä 😉

Hanna

Suvaitsemattomuutta ei tarvitse suvaita

Taas räjähti kun Perussuomalainen avasi sanaisen arkkunsa ja päästi kauhunsa valloilleen. Somessa käy keskustelu kiivaana.

Minua hämmästyttää näissä tämäntyyppisissä jutuissa yksi asia. Kuinka he kehtaavat? Sama hämmennys pyöri mielessäni homopareista taannoin velloneessa keskustelussa.

Aivan kuin nämä ihmiset, jotka näitä aivopieruja vapaasti päästelevät, eivät koskaan olisi saaneet minkäänlaista kotikasvatusta. Suvaitsevaisuus kuuluu hyvään käytökseen. Ei se minusta sen kummempaa ole. No sitten tietysti tulee tämä vastaväite, jossa viitataan sananvapauteen ja heitetään väite, että suvaitsemattomuuttakin on suvaittava. Ei ole. Suvaitsemattomuus on huonoa käytöstä ja sitä ei tarvitse suvaita.

Ystäväni Facebook-statukssa luki: ”suvaitsevaisuus ei pidä sisällään suvaitsemattomuuden suvaitsemista” ja juuri niin se on.

IMG_9177 IMG_9178 IMG_9179

Facebookiin oli myös linkattu Barak Obaman puhe jonka hän piti Keniassa. Aiheena on naisten koulutus, mutta osuvasti hän sanoo puheessaan mm. näin: eri maissa on uniikkeja traditioita, mutta vaikka ne ovat osa maan menneisyyttä, ne eivät tee niistä oikeita tai hyviä. On ymmärrettävä historiaa ja otettava siitä opiksi. On erotettava hyvä huonosta ja esimerkiksi lapsiavioliitot, naisten hakkaaminen ja eriarvoinen kohtelu eivät kuulu 2000 –luvulle. (Vapaa käännös by me) On olemassa asioita joita pidä hyväksyä, koska ne ovat väärin. Ihmisten erottelu sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella on väärin. Se kielletään perustuslaissa.

Sitä, että ei hyväksy monikulttuurista Suomea ei voi edes laittaa sen piikkiin että haluasi palata johonkin vanhaan traditioon tai maan tapaan, sillä Suomi on aina ollut monikulttuurinen. Ja lopulta itsenäinenkin vain alle sata vuotta. Lienee huonoa käytöstä sanoa jotakuta tyhmäksi, joten on oltava varovainen ettei lennä omaan lankaansa, mutta sanoisin Olli Immoselle ja hänen aivopierujensa kannattajille, että lue enemmän, luulet vähemmän.

Olin menossa mielenosoitukseen kansalaistorille tänään, mutta työt estävät lähtöni. Harmittaa.

Hanna

Mitä? Mindfulnessia lapsille!

Ollaankohan me nyt ihan sekaisin ja totaalisesti hukassa? Näin ilmoituksen

 mindfulness-kurssista 6-12 –lapsille.

Mindfuldness tarkoittaa hyväksyvää, tietoista läsnäoloa. Eikö tuon ikäinen lapsi normaalisti ole yhtä pelkkää hyväksyvää tietoista läsnäoloa? Hetkessä olemista ja täyttä elämää? Mitä oikein on tapahtunut, että siihen tarvitaan kursseja? Kurssilla harjoitellaan ”rentoutta ja läsnäoloa rauhoittumista vaativiin hetkiin”.

Jotenkin tuntuu siltä, että jos lapsi tarvitsee tätä kurssia, sinne täytyisi oikeasti mennä lapsen vanhempien.

Toisaalta ymmärrän, että lapset eivät osaa olla rauhassa. Vanhemmat tekevät kuutta asiaa kerrallaan ja kiire on kokoajan. Yhteistä aikaa lasten kanssa ovat jakamassa puhelin ja tietokone, joita vilkuillaan alati. Puhelin on mukana kaikkialla ja sen vaativiin hälytysääniin vastataan joka paikassa. Voi noita kultaisia aikoja jolloin lankapuhelin saattoi soida tyhjässä kodissa ihan rauhassa, kun oltiin hiekkalaatikolla kakkuja leipomassa, tai kuunneltiin satuja automatkoilla ja pelattiin pelejä tai samoiltiin metsissä ja ihmeteltiin muurahaisia.

Mietin onko niin, etteivät matkapuhelinelämää eläneet lapset koskaan opi sulkemaan taskutietokonettaan ja tekemään asioita kaukana puhelimestaan, koska eivät tiedä sellaisesta elämästä mitään.

omat lapseni vuonna 2006 museossa Jenkeissä. Sieltä löytyi telkkari, josta tuli piirrettyjä....
omat lapseni vuonna 2006 museossa Jenkeissä. Sieltä löytyi telkkari, josta tuli piirrettyjä….

Aikuiset valittavat, että lapset pelaavat koneillaan liikaa, eivätkä liiku ja leiki. Mutta lapsethan tekevät juuri niin kuin vanhempansa. Räpläävät koneitaan 24/7 ja jos harrastavat liikuntaa, tekevät sitä jossain tunnin kerrallaan. Ei eletä liikunnallista elämää. Maataan ja istutaan kone käpälissä ja sitten mennään liikkumaan.

Aivot saavat ärsykkeitä kokoajan kaikista eri tuuteista. Viestejä tulee monesta paikasta yhtä aikaa ja kaikkialla on oltava oitis vastaamassa, kommentoimassa ja peukuttamassa. Vähemmästäkin hermostuu.

Kun kiertelin Suomen maata taakse jääneet pari kuukautta ja asuin hotelleissa, katsoin sitä touhua ja ajattelin, että huh huh. Vanhemmat eivät kiellä riekkuvilta tenaviltaan mitään. Hotelleissa asuminen näytti ennemminkin selviämiseltä kuin elämiseltä.

Seisovassa aamiaispöydässä tuskin koskaan näkyi vanhempia, jotka olisivat opettaneet lapsilleen jotain. Kuinka ruokia otetaan, miten pöytää kierretään, mitä laitetaan samalle lautaselle ja muita perusjuttuja. Lapset laitettiin pöytään odottamaan, käteen lyötiin Ipad ja vanhemmat hakivat ruoat lapsilleen. Sitten sytötiin yhdessä tietokoneen kanssa. No jos ei siitä tule levottomaksi, niin mistä tulee?

En tiedä, ehkä olen joutava muinaisjäänne, mutta omat lapseni tykkäsivät kyllä enemmän yhdessä tekemisestä, kuin tietokonepelien pelaamisesta. (Okei ei ollut tietokonepelejä, mutta jotain elektroniikkapelejä ne olivat. Niitä oli, mutta toiselle sijalle ne jäivät, kun alettiin touhuta) Ja mummilassa vasta touhuttiinkin. Kun jätin lapset äidilleni hoitoon, niin he saivat kiivetä katolle, katsoa mikroskoopilla kasvien ja hyönteisten osia, tutkia eläviä rapuja keittiön lattialla, ennen kuin ne joutuivat pataan. (Kyllä, elävä eläin tapetaan jos se aiotaan syödä, osteria lukuun ottamatta, joka syödään elävänä. Myös tämän lapset oppivat eivätkä yökkää, kun tajuavat ettei jauheliha kasva maassa) Aika kivoja elämyksiä. En tiedä, mutta luulisin, että ne ovat täynnä mindfulnessia.

Huokailenko turhaan, niin kuin vanhemmat silloin kuin TV tuli ja pilasi elämämme? Olenko jo niin vanha, etten enää tajua? Että kaikki onkin oikeasti ihan hyvin?

IMG_1373

Menen nyt nyppimään orvokeista kuolleita kukkia, että ne jaksavat vielä kukkia, jos vaikka tulisi lämmin loppukesä. Se on todella meditattivista.

Namaste

Hanna

Harminpöllijät – tiedätkö tyypin?

”Kiitos että kysyit miksi!!!” Ystäväni melkein huusi puhelimeen.

Soitin siis kaverilleni. Hän sanoi olevansa väsynyt. Kysyin miksi. Niin tavallinen kysymys, mutta kirvoitti melkoisen keskustelun, ei väsymyksen syystä, vaan yhdestä raivostuttavasta tavasta.

Tämä on Peace -ruusu ja tässä siksi että rauha!
Tämä on Peace -ruusu ja tässä siksi että rauha!

Tiedättehän sen ihmistyypin, joka pöllii toisten harmit? Ja laittavat ne aina paremmiksi. Heillä on aina kaikki huonommin, kipeämpää, traagisempaa, kylmempää, kuumempaa ja siis sanalla sanoen, heillä on kakki aina enemmän – oli kyseessä mikä asia tahansa.

Tilanne menee yleensä niin, että kerrot kaverille pahaa aavistamatta, jonkun kiusallisen asian, olkoon se vaikka väsymys. Harminpöllijä kuuntelee innokkaana ja juuri kun saat sanottavasi loppuun hp. vetää henkeä, ei kommentoi sanomaasi sanallakaan, vaan alkaa kertoa, kuinka hän on aivan mielettömän väsynyt, valvonut koko yön ja kerran hän valvoi kokonaisen viikon ja vasta kun hän pyörtyi hän sai hetken levätä….

Elämä harminpöllijän kanssa, on hankalaa koska ihminen tarvitsee myötätuntoa tai ainakin kuulevan korvan. On saatava vähän sympatiaa. Harminpöllijöiden jutut ovat aivan huimia. Ei ole mittaa eikä määrää millään kiusalla. Olen joskus tehnyt testin ja alkanut kasvattaa omaa harmiani taivaisiin, mielikuvitus vain rajana ja todennut sen minkä arvasinkin – harminpöllijän harmisammio on pohjaton. Sen syöveristä löytyy ihmeellisempiä tapauksia, kuin Grimmin veljesten saduista. Ainoa keino säilyttää hyvät välit on pitää suu visusti kiinni ja säästää sattumusten kertominen jollekin toiselle. Mutta suosittelen koettamaan kuinka pitkälle hp. pääsee kilvoittelussaan paikassa harmiaurinkokuninkaana, sillä se on tavattoman viihdyttävää. Oma harmi kutistuu ensikiukun jälkeen koska suurin energia menee pokan pitämiseen ja hämmästelyyn. Jos yllyttäminen ei maistu, on haastavaa muistaa, ettei hp:lle kannata kertoa mitään, mikä omasta mielestä on jotenkin tärkeää tai rassaavaa. Sillä se hetki, kun suusta lipsahtaa sattumus ja tajuat, että kohtaa alkaa paukkua, on turhauttava. Kuin saisi potkun palleaan.

Olen miettinyt, että puuttuuko näiltä tyypeiltä kokonaan empatiakyky, vai mikä tämä ilmiö oikeastaan on. Vai onko kyse vain hassusta tavasta osoittaa empatiaa? En tiedä – en ole löytänyt vastausta.

Nyt kuulen kyllä blogikommenteissa mielelläni kaikki kokemukset tähän liittyen. Ja tietysti myös arvelut siitä, mistä oikeastaan on kysmys.

Harmittomasti

Hanna

Huono tuuri kääntyi onneksi Tampereella! Jesss!

IMG_1238

Voi vitsi, että olen hyvillä fiiliksillä. On ollut aika haipakkaa ja turnausväsymys alkaa ottaa valtaansa, kun joka päivä vaihtuu hotelli ja kaupunki. Ei ehdi puhua ystävien tai sukulaisten kanssa ja siis yksinkertaisesti elämä pyörii vain työn ympärillä. Onni on kuitenkin se, että työ on superkivaa samoin kuin työkaverit. Mutta tänään tuli totaalinen stoppi – nimittäin hotellin aamiashärdellille. Tampereen keskustan ison hotellin aamiaishuone oli aamutuimaan kuin Bombayn asema iltahämärissä. Pimeä ravintola ja järkyttävät jonot, aivastelevat ihmiset ja kaikkea paljain käsin ronkkivat pitkin poikin juoksevat ja kiljuvat lapset eivät nyt saaneet sympatiaani. Alkoi ahdistaa toden teolla. Otin kuitenkin puuroa lautaselle ja onneksi matkan varrella viisastuneena maistoin sitä, ennen kuin lisäsin marjoja. (= pakastemarjasekoitusta jossa on eniten väkevää mustaherukkaa, vähiten makeaa mansikkaa. Ja siis eletään parhainta mansikka-aikaa….pöh) Nimittäin  joissain hotelleissa ei lisätä puuroon lainkaan suolaa. Ja suolaton puuro maistuu kyllä keitetylle tiskirätille. Ja juuri niinhän se oli, ei suolaa. Harmaa, klönttinen ja suolaton limakiisseli katseli minua lautaselta. Sori, mutta en pystynyt. Lähdin ulos aurinkoon.

Kävelin torille päin ja kävin läpi kahviloita unelmissani tervellinen aamupala. Tuoreita marjoja, tuorepuuroa, pähkinöitä, hyvää vahvaa kahvia isosta mukista rauhallisesta ympäristössä, jossa on valoa eikä kukaan paiski mitään.

Se on kumma juttu, kun näissä hotellien aamiashuoneissa henkilökunta aina viskoo aterimet teräskippoihin ja latoo lautaset päällekäin hirvittävällä tarmolla ja metelillä, kuin osoittaakseen siten suuren ahkeruutensa ja reippautensa. Että se osaa olla inhottavaa. Jo ammoin isäni opetti minulle, että kunnon ravintolassa ei kuulu kuin hiljainen aterinten ja lasien kilinä, kun asiakkaat syövät ja nostelevat maljoja. Että työtään arvostava tarjoilija on kuin varjo – kaikki tapahtuu äänettömästi ja huomaamattomasti. Sitä tapaa harvoin, mutta Imatran valtionhotellin aamiashuoneessa sen voi kokea.

Kuusi kahvilaa ehdin käydä kulkiessani läpi, mutta leipää ja leivonnaisia vain oli tarjolla. Sitten näin Wayne’s Coffeen ja ajttelin, että ehkäpä siellä. Ei tärpännyt. Olin menossa ulos ja selittelin siinä, että olisin kaivannut tuorepuuroa. ja mitä taphtuu?!

Tämä viehättävä hymyilevä ihanuus sanoo minulle: ai että, olen monta kertaa ajatellut että sitä pitäisi tarjota meillä. Minulla on kauraryynejä, osaatko neuvoa kuinka sen tekisin? Voisin tehdä sitä sulle.

Ja niin tapahtui. Siinä yhdessä katsottiin mitä ainesosia heiltä löytyy ja hetken kuluttua edessäni oli kulho kaunista ja ihanaa tuorepuuroa, jättikuppi vahvaa hyvää kahvia ja katselin ikkunasta aurinkoiselle kadulle rauhallisessa ympäristössä. Siunattu tuo ihminen ja pelastettu päiväni!

IMG_1224

Toki tuorepuuro saisi imeytyä muutamia tunteja vähintään, mutta ohut olomuoto ei haitannut lainkaan! Maku oli loistava ja sen tietysti kruunasi notkeus toteuttaa asiakkaan unelma ja tilannetaju. Niin usein aloitekyky puuttuu ja nähdään vain ne mahdollisuudet jotka ovat jo olemassa.

Kun lähdin kiitin vielä kehuin hyvää makua. Tyttö vastasi, että olihan se liian löysää, mutta rakkaudella tehtyä, että ehkä siitä sen herkullisuus! Nyt mulla onkin sitten kantakahvila aina Tampereen reissuilla! Jess!

Kiitollisena ihanasta aamusta lähden nyt Hämeenlinnaan, jossa on seuraava kuvauskohde!

Pus ja iloa päiään

Hanna