Vääristynyt kehonkuva(ni) ja kehorauha – tärkeitä, vaikeita asioita. Puhu itsellesi kauniisti, rakasta itseäsi, nekin haasteita!

Sain viestin, jossa kaivattiin toimintaa tänne blogiin, pohdintoja elämästä ja ties mistä. Täällä on ollut hiljaista. Kun pää käy tuhatta ja sataa ei voi kirjoittaa oikein mistään. Ei voi kirjoittaa keskeneräisistä ajatuksistaan, koska ne ovat niin totaalisen kesken eikä itsekään tiedä mitä oikeastaan ajattelee mistäkin. Eikä voi oikein kirjoittaa mitään kevyttä ja kivaa horinaakaan, koska päässä ei vain yksinkertaisesti ole tilaa.

En muista mitä kaikkea olen kertonut täällä, enkä jaksa mennä katsomaan vanhoja tekstejä, mutta viimeinen vuosi ja vähän yli, oli henkisesti ja fyysysestikin raskas paketti. Omaan, aika tyypilliseen tapaani, menin täysillä ja silloin aina kyllä rytisee aika kovaa. Mistä siis on kysymys?

Menin terapiaan iloisena ja reippaana joskus vähän ennen toissa joulua. Tuntui että kaikki oli niin hyvin ja mallikkaasti, että oli sopiva hetki selvittää, kuka olen ja saada tolkku sekavaan kehonkuvaani.

Enpä tiennyt minkä Pandoran lippaan avasin. Ikävästi kaiken keskiöstä paljastui äitini. Se harmittaa erityisesti siksi, että meistä äideistä aina tuntuu johtuvan kaikki ja olen itsekin äiti.

Äiti

Moni on varmaan lukenut lehtijuttuja siitä, kuinka eriarvoisesti äitini kohteli tyttäriään. Jo se on itselleni aivan käsittämätön yhtälö, mutta siihen sisältyy sitten tietenkin paljon muutakin kuin se pinta, että ”miksi en kelpaa hänelle kuten tuo toinen”. Se tietenkin muokkaa minäkuvaa ja jotain pärjäämisen pakkoa. Ikuista kilpailua riittämättömyyden kanssa. Aina pitäisi olla paremmin ja tehdä enemmän, upeammin ja vaikka tekee, ei se kuitenkaan ole omasta mielestä tarpeeksi hienoa. Ei vaan koskaan ole hyvä ja kelpaa itselleen. Plus monta muuta sävyä ja asiaa, jotka juontavat juurensa siitä, ettei vaan ole kelvannut.

(Tämä on tietenkin dramaattista tajuta, mutta ei se nyt dramaattista ole. Se tajuamisen hetki on aika murskaava, mutta sitten se katoaa ja tilalle tulee kaikkea ihanaa ja uutta ja hyvää)

Kehonkuva(ni)

Kehonkuva on sitten se toinen juttu. Ja se on kyllä pilannut elämästäni ison palan hauskuutta. Se vähän vituttaa. Oman kehokuvan uudelleen ajatteleminen ei ole ihan helppo juttu.

Ensimmäinen askel oli oppia rakastamaan itseä. Koko ajatus oli mielestäni oksettava. (kuinka surullista!) En halunnut edes kuulla puhuttavan siitä. Terapeuttini kysyi, saattaisinko koettaa rakastaa ihan pientä vauva-Hannaa? Suostuin yrittämään. Kuka nyt ei rakastaisi pientä vauvaa? Se meni helposti ja rakastin vauva-Hannaa aina iltaisin, kun menin nukkumaan. Siitä se lähti ja nyt kykenen jo sanomaan (vaikka sanoessani seisonkin vähän kuin vastasyntyneen varsan jaloilla) että rakastan itseäni. (huh – sanottu!)

Olin oppinut, että lihavalla ihmisellä on hyvin epätodennäköinen oikeus olla olemassa.

Olin oppinut, että olen lihava (äiti laihdutti minua ekan kerran kun olin 10 v) ja että lihavia ovat henkilöt, joilla on vatsamakkara, oli se sitten nakin tai makkarapötkön kokoinen, lihava ihminen on huono ja oikeastaan lihavalla ihmisellä on hyvin epätodennäköinen oikeus olla olemassa.

Nämä määreet kohdistin itseeni (en muihin ihmisiin) ja elin ainaisessa paniikissa ja ikuisesti lihavana.

Kun äiti kuoli yli 90 vuotiaana hän vielä oli ehtinyt puristaa rintaliivien alapuolelle puristuvaa lähes kuusikymppisen minun kylkimakkaraani ja puistella päätään. Kun laskimme hänen tuhkansa Hietaniemen hautausmaalla maan poveen, päätin että nyt saa riittää tämä. En koskaan enää laihduta. Ikinä. Ja unohdan koko tämän asian.

No eihän se niin mene. Piti odottaa, että saan päähäni yhtäkkiä mennä terapiaan tutkimaan, kuka oikein olen. Pelkällä päätöksellä ei pärjää. Täytyy kysyä miksi ja löytää vastaus.

On tosi tärkeää kuinka puhuu itselleen

Käsitys omasta kehostani ja siitä mikä on ok, on ollut hirvittävän vaikeaa muuttaa. On hetkiä, jolloin hyväksyn itseni ja niitä jolloin nipistä silmäni kiinni ja huudan pääni sisällä, että rakastan itseäni ja saan olla, etten hokisi kuinka kamalan näköinen olen.

On tosi tärkeää kuinka itselleen puhuu. Tästä me kaikki saamme lukea jatkuvasti, mutta sen sisäistäminen ja asiantilan muuttaminen vaatii minulta jatkuvaa työtä. Kun on tottunut soimaamaan itseään aamusta iltaan, ei se muutu hetkessä. Pahinta on se, jos vielä moittii itseään ääneen. Kun omat korvat kuulevat nuo omat myrkylliset sanat tulos on vielä pahempi. Kun automaattini moittii minua nyt, korjaan heti pääni sisäistä puhetta myötätuntoisemmaksi ja rakastavammaksi.

Saanko syödä?

On myös vaikeaa opetella syömään ilolla, koska jokaiseen suupalaan ja ateriaan on sisältynyt huono omatunto siitä, että syön. Syönkö liikaa? Saako tätä ja tätä oikeastaan syödä ollenkaan? Olisiko pitänyt jättää syömättä ja kuitenkin söin! Miksi söin! Huomenna syön vähemmän enkä enää ikinä syö sokeria. (ai minä? Joka rakastan leipomista! Hahaha) ja koska tietenkin (onneksi) söin, oli huono omatunto ikuinen seuralainen. Mietin myös, katsoivat kaikki paheksuvasti mitä syön, jos söin muuta kuin porkkanaraastetta ja raejuustoa. (ketä kiinnostaa??)

Totaalikiellettyjen ruoka-aineiden lista oli tietysti myös olemassa. Niihin kuulivat viinerit, pasteijat, lihapiirakat, keksit, pasta, pehmeät juustot, croissantit, pizzat, risotto. Näitä söin vain erikoistapauksissa. Viinereitä, pasteijoita ja lihapiirakoita en ikinä.

Ihmettelin aina ihmisiä, jotka söivät noita asioita ja olivat hoikkia. Mietin, miten se voi olla mahdollista.

Uusi tilanne- kuinka selviän?

Vaapun edelleen varsin epätietoisena omasta kehostani ja vertaan itseäni jatkuvasti muihin. Yleensä hyvin nuoriin ja hyvin hoikkiin naisiin. Välillä oikaisen ryhtini ja sanon itselleni, että minulla on oikeus olla tällainen. Olen vaan tällainen ihminen ja saan ollakin.

Tulevaisuus kiinnostaa ja jännittää. Miten tässä uudessa ajattelussani pärjään niissä tilanteissa, joissa aiemmin on ollut hirvittävää. Olenko saamassa tasapainon tähän systeemiin?

Eilen oli jännittävä tilanne. Pidämme Siken kanssa yhdessä Instagramin live shopping illan Gauharilla kesäkuussa ja olimme eilen sovittamassa siellä vaatteita. Olemme aivan eri kokoiset ja eri muotiset ihmiset. Tarkkailin itseäni, kun sovittelimme vaatteita. Hoin pääni sisällä että olen ok. Saan olla tällainen. Jossain on joku joka on saman kokoinen ja haluaa nähdä miltä milät nämä vaatteet ehkä näyttäisvät hänen päällään.

Ihan pokkana sovittelin ja kaikki meni päälisin puolin ihan hyvin. Kukaan ei tiennyt mitä minä siinä elin.

Kehorauha

Kun kävelin Punavuoren katua autolleni, mietin miltä minusta tuntui. Ajattelin, että selvisin aika hyvin. Ja vakuutin itselleni, että saan olla. Eikä kehoni ja sen muoto kuulu kenellekään muulle kuin itselleni. En ollut varma alkaisinko itkeä ja jos niin miksi? Helpotuksesta vai siitä etten ole pienikokoinen.

Kehorauha – koetan saada sen istumaan omaan päähäni – oman kehorauhan. Välillä onnistun ja koko ajan se onnistuu paremmin. Toivoa on!

X Hanna

Blogia saa mielellään jakaa – ei tarvitse erikseen pyytää lupaa. Ja tavataanhan myös Instagramissa

Kaupallinen yhteityö: Eckrö Line. Pieni kiertomatka Haapsalu – Saarenmaa – Tallinna oli silkkaa ihanuutta. Kuinka hyvältä maiseman vaihdos voikaan tuntua! Kun heräät hotellissa ei mielessä ole kaikki se mitä täytyy tänään tehdä, vaan koko olemus on rento ja valmis ottamaan vastaan kaiken kauniin mitä uusi päivä tuo mukanaan. Siitä voi ammentaa pitkään vielä sittenkin, kun ollaan taas kotona. Reissun teimme Eckerön m/s Finlandialla ja omalla autolla. Haapsaluun pääsee kyllä Tallinnasta myös bussilla, mutta ei junalla. Aikanaan sinne meni juna ja Haapsalun upea asemarakennus on vielä tallella, mutta raiteet ratakiskot eräs liikemies myi metalliromuksi v.1995. Vanha rautatie on nyt muutettu Läänemaan terveystieksi jalankulkijoille ja pyöräilijöille ja sitä riittää lähes 60 km.

Laivassa loma alkaa

Tallinnan matkailu on minusta lähimatkailua parhaimmillaan, myös lasten kanssa. Laivalla matkustaminen rauhoittaa ja matkan alku on leppoisa ja kiireetön. Eckerön m/s Finlandian keulassa ei ole turhaan kuvattuna nuottiviivasto, se kertoo siitä, että laiva on Suomen suurin keikkajärjestäjä ja laivalla on aina elävää musiikkia. Matka ei ole pitkä ja perillä välimatkat ovat lyhyitä. Virossa on jokaiselle jotakin edullisesti ja ekologisesti. Ja vaikka Viro on lähellä, se on kuitenkin aivan toisenlainen, kuin Suomi. Minä nautin jo pelkästään toisenlaisista taloista ja maisemista. Kaikki muu on loistavaa bonusta.

Lähdimme reissuun Eckerön M/S Finlandialla, joka lähtee mukavasti klo 9.00 Länsisatamasta. Auto oli mukana tietenkin, kuten se aina on. Laivaan on helppo viedä auto ja Virossa on helppoa ajaa. Ja jos ostaa viemisiä kotiin, ne kulkevat vaivatta mukana.

Aamiaisen voi nauttia laivan buffetissa, josta mitään ei puutu. Sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotakin ja samalla kun laiva lipuu keskellä kaunista merimaisemaa, vatsa täyttyy mukavasti. Toinen vaihtoehto on varata paikka m/s Finlandian Loungesta jossa on tarjolla hiukan suppeampi buffet aamiainen.

Rakastuin Haapsaluun

Perillä Tallinnassa emme menomatkalla pysähtyneet lainkaan, vaan suuntasimme suoraan kohti Haapsalua, jossa olen viimeksi ollut joskus kymmenen vuotta sitten Michael Monroen keikalla. Matkaa Tallinnasta sinne on sata kilometriä ja aikaa ajomatkaan menee puolitoista tuntia. Tie on hyvässä kunnossa eikä käännöksiä ole, sen jälkeen, kun satamasta on päässyt suunnistamaan Pärnu maanteelle.

Me ajoimme suoraan hotelliimme. Hestia Hotel Haapsalu Spa on meren rannalla silmää hivelevien maisemien edessä.

Tulimme perille lounasaikaan ja päätimme syödä heti hotellin omassa Blu Holm ravintolassa, joka oli aivan loistava päätös. Ruoka sekä palvelu olivat aivan huippuluokkaa ja siihen päälle bonuksena vielä merkillisen kiinnostava merimaisema, joka sai uteliaaksi. Vastarannalla autot näyttivät ajavan kaislikossa pitkin kapeaa kannasta. Pian oli päästävä tutkimaan enemmän!

Kävi kuitenkin niin, että kevään tiukka työtahti tuntui uupumuksena ja hotellin mukava ja kutsuva vuode houkutteli päiväunille ja niin nukahdimme toviksi. Ranskalaisen parvekkeemme ovi oli raollaan, tuuli heilutti hiljaa verhoa ja vesilintujen äänet tuudittivat meidät virkistävään uneen. Eikö se ole parasta lomalla – lepo!

Unien jälkeen vuokrasimme hotellista polkupyörät ja lähdimme tutkimaan kaupunkia suuntana 1200-luvula rakennettu Piispanlinna. Koko linnan alue on upea ja missään tapauksessa Haapsalun reissua ei voi tehdä tutustumatta siihen sekä ulkoa että sisältä.

Linnoituksen piha-alueilla voi kulkea ja nauttia maisemista vapaasti. Linnan keskiaikaa käsittelevään upeaan museoon on pääsymaksu.

Entisen vallihaudan paikalla on nyt suuri ja monipuolinen lasten leikkipaikka jossa tenavat jaksavat nauttia varmasti väsyksiin asti. Nyt kun itselläni on lapsenlapsia, katson taas asioita myös sillä silmällä. Mielestäni tämä on lapsiperheiden paratiisi.

Näin aikaisin keväällä Haapsalu oli hiljainen, uinuva kaupunki, joka sopi minulle erinomaisesti. Mutta jo muutaman viikon päästä alkavat pikkukaupungin kadut vilkastua ja ravintoloiden ja kahviloiden pöydät siirtyvät ulos aurinkoon. Kaupunki alkaa elää vilkasta kesäelämää ja sen kaunis vehreys pääsee esille. Mutta vaikka meille ei sattunut aurinkoinen sää, se ei haitannut yhtään, kaupunkia oli kiinnostavaa tutkia ja polkupyörällä se kävi sukkelaan ja mukavasti. Kiersimme myös järven pyörällä ja päätin, että Haapsaluun on pakko palata kesällä, niin ihanat olivat maisemat ja koko tunnelma. Minä rakastuin Haapsaluun, sen kauniisiin puutaloihin, rantaa kiertävään kävelytiehen, joutseniin ja mereen. Haapsalu on kerta kaikkiaan suloinen aarre.

Hotelli Hestia Haapsalu on myös Spa ja niinpä me poljimme takaisin hotellille ja lähdimme kylpemään. Kylpylä saa ison plussan suunnittelusta, jossa kaikki altaat ja saunat ovat hiukan kuin omassa rauhassaan. Se hiljentää ääniä ja antaa rauhallisen, hiukan yksityisemmän tunnelman. Spassa oli myös ”hiljainen sauna”, jonka näköala oli valtavasta ikkunasta suoraan merelle. Tunnelma siellä oli erittäin meditatiivinen ja rauhoittava. Spassa on tarjolla myös erilaisia vartalohoitoja ajanvarauksella.

Kohti Kuresaarta

Makoisien yöunien ja hyvän hotelliaamiaisen jälkeen oli aika lähteä jatkamaan matkaa. Suuntana oli Saarenmaa. Haapsalusta ajetaan ensin Virtsun satamaan, jonne on matkaa 50 km.

Virtsussa ajetaan lauttaan, joka seilaa 27 minuuttia Muhun saarelle Kuivastuun, josta johtaa upea maasilta Saarenmaalle. Varsinkin kesäaikaan lauttamatka kannattaa ostaa etukäteen täältä. ( Sama koskee tietenkin sitä, että tulee Tallinnasta suoraan Saarenmaalle. Matka-aika Tallinna-Virtsu kestää hiukan alle kaksi tuntia, mutta koskaan ei tiedä kuinka pian pääsee laivasta ulos. Jos ostaa lipun vaikka klo 14.05 lauttaan ja on aiemmin satamassa, pääsee aikaisempaan laivaan, jos siinä on tilaa) Satama on automatisoitu ja se tunnistaa auton rekisterinumeron ja lauttaan ajo on helppo juttu.

Kuivastusta on n. 80 km saaren ainoaan kaupunkiin Kuresaareen. Matka sinne on silkkaa silmäkarkkia. Taloja ei juurikaan näy, vaan ainoastaan luontoa ja peltomaisemaa, laiduntavia lehmiä ja lampaita ja kukkia, joita ei näy enää meidän maalaismaisemissamme.

Matkalla Kuresaareen ohitetaan Liivan kylä, jossa voi olla mukavaa pysähtyä. Tien oikealla puolella on muutama torikoju, kauppa ja sieltä saa maankuulua ja suussa sulavaa Muhunlimppua uunituoreena (kannattaa pysähtyä siis myös kotimatkalla ja ostaa useampi limppu kotiin viemisiksi)

Kuresaari on ihana. Siellä on kaikki modernit kaupat jotka ovat tietysti kivoja, mutta itseäni viehättää kaikki se mitä ei ole muualla. Pienen kaupungin keskustassa on useampia käsityöliikkeitä, joiden tarjonta on äärettömän laadukasta.

Oma suosikkiravintolamme Kuresaaressa on Castello, jossa muun ohella on myös kaupungin parhaat, superhyvät pizzat. Muita suosikkeja ovat Kuursaalissa Ku-kuu ja hotellien Rose Spa ja Go Span ravintolat. Kahvilla haluan aina käydä Vanalinna Kohvikissa. Heillä on Eestin suurin valikoima leivonnaisia ja se on siis leipomon kahvila. Rakastan maistella heidän leivonnaisiaan, jotka ovat omanlaisiaan ja siksi niistä saa uusia elämyksiä. Tällä kertaa söin ”kihlasormuksen” pienen kranssin, joka oli viedä kielen mennessään, enkä saanut millään selvää mistä taikinasta se oli tehty. Palan halusta leipoa sellaisia itse.

Kuresaareen on tullut myös uusi kahvila Böns, josta on hyvää vauhtia tulossa oma ykköspaikkani. Heidän porkkanakakkunsa reseptin haluaisin ryöstää!

Olen kirjoittanut monta juttua Saarenmaasta, sen ravintoloista, ostoksista ja nähtävyyksistä. löydät ne kaikki täältä ne ovat kaikki edelleen ajankohtaisia.

Me vietimme Saarenmaalla pääsiäisen ja nautimme mökkielämästä, kävin Spassa ja hieronnassa ja ihanalla hiekkarannalla ihailemassa merta.

Kun oli aika lähteä takaisin, päätimme kuitenkin jäädä vielä yhdeksi yöksi Tallinnaan.

Tallinnassa nauttimassa elämästä

On kyllä onni, että upea Tallinna on vain parin tunnin matkan päässä Helsingistä. Niin kaunis kaupunki, joka on täynnä inspiraation lähteitä, nähtävää ja koettavaa. Ja laivamatka M/S Finlandialla sinne on jo osa mukavaa lomaa, josta nautinto alkaa.

(Muuten m/s Finlandia seilaa kesällä kaksi kertaa Hankoon – voin uskoa, että sellainen laivamatka olisi ihanaa kokea. Risteilyajankohdat ovat lauantaisin 11.6 ja 27.8. Perillä Hangossa on aikaa kolme tuntia ja laivalla voi nauttia mm. maistuvasta saaristo menusta. Katso lisää täältä)

Keväinen Tallinna näytti meille parhaat puolensa. Upea Palace Hotelli sijaitsee Vapauden aukion reunalla ja sieltä on kepeä kävelymatka vanhaan kaupunkiin ja ylös Toompean mäelle. Veimme ensin laukut hotellihuoneeseen ja lähdimme syömään.

Mieli teki thairuokaa ja kävelimme hotellilta viiden minuutin matkan ravintola Nok Nokiin. Loistava valinta. Ruoka oli sekä herkullista että kaunista ja palvelu jälleen ensiluokkaista.

Hotellin Spa kutsui meitä nauttimaan elämästä. Ja kuinka ollakaan siellä ei ollut ketään muita meidän lisäksemme. Spa-osasto on ainoastaan hotellin vieraiden käytössä ja arki-iltana hotellissa on enimmäkseen liikematkustajia, joita vesissä ja saunoissa oleskelu ei niin kiinnosta. Mutta me todella nautimme täysin siemauksin! Vesi on niin ihanan rentouttava elementti, varsinkin jos on kävellyt koko päivän kaupungilla tai istunut pitkän matkan autossa se hellii kehoa. Span pitkä aukioloaika aamu seitsemästä ilta kymmeneen ilahdutti myös.

Palace Hotelli kuuluu Radisson Individuals –ketjuun. Siihen kuuluakseen hotellin tulee olla pienehkö (huoneita on kaikkiaan 79) ja persoonallinen. Palace on Tallinnan vanhin hotelli. Sen rakennusvuosi on 1937 ja se on toiminut hotellina kaikki vuodet eli se on rakennettu hotelliksi, sillä on merkitystä, sisätilat eivät ole sokkeloiset vaan kaikki on selkeää ja miellyttävää. Viimeisin remontti on vuodelta 2014 ja yllätyin täysin, kun kuulin sen, koska huoneet näyttävät siltä kuin remontti olisi tehty eilen. Se kertoo siitä, että paikasta pidetään äärettömän hyvää huolta.

Hotellin aamiainen oli runsas ja loistava. Perinteisten leikkeleiden ja lämpimien ruokien lisäksi valikoimassa on virolaisia erikoisuuksia sekä esimerkiksi chiavanukasta ja smoothieita. Kahvikone on parasta laatua ja kahvi sen mukaista. Teen juojia hemmotellaan lähes kymmenellä eri irtoteelaadulla.

Aamiaisen jälkeen kiipesimme Toompeanmäelle ja seikkailimme pitkästä aikaa aina kauniissa ja niin idyllisessä vanhassa kaupungissa ja sieltä kiersimme Rottermannin alueelle ja pian olikin lounasaika. Jälleen teki mieli thairuokaa. Otimme auton ja ajoimme vähän syrjemmälle, koska olin kuullut pienestä autenttisesta thaipaikasta Very Thai. Se olikin oikea löytö! Ruoka oli loistavaa ja miljöö hauska.

Laivalla kotiin

Reissu päättyy leppoisaan kotimatkaa m/s Finlandian Loungessa, mutta kävimme syömässä illallisen laivan Buffet ravintolassa. Juttelimme matkasta ja suunnittelimme samalla seuraavaa. Ja sitten – olihan mun mentävä ostamaan sieltä POPUP-kaupasta se vihreä mekko, jota ihailin jo edellisellä matkalla. Mutta kun kerran löytää hyvän, niin ostin kaksi – toinen on oranssi.

Olipa ihana reissu. Muista että blogissani on paljon kirjoituksia ja tietoa ja vinkkejä Viron matkoista. Voit hakea niitä täältä.

Sinulle on myös tarjolla alennuskoodi.

Etu: 10-20 % alennus risteily- ja reittimatkoista m/s Finlandialla!

Tuotekoodilla HANNA saa risteily- ja reittimatkoista 20 % alea, kun matka tapahtuu ennen 3.7.2022 tai 15.8.2022-28.2.2023 välillä. Samalla koodilla saa risteily- ja reittimatkoista 10 % alea, kun matka tapahtuu 4.7.-14.8.2022 välillä.

Koodi voimassa: 28.2.2023 saakka

Varaukset: @eckeroline.fi

Kaupallinen yhteistyö Lejoksen kanssa oli ilo tehdä, koska pääsin tuunaamaan mokkapaloja uudelle tasolle. Nämä mokkapalat rakentuvat kahdesta kerroksesta, mehevästä suklaisesta pohjasta ja suloisesta marengista, jotka paistetaan yhtä aikaa ja loppusilauksena pinnalle pursotetaan sitruunatahnaa eli lemon curdia, joka valmistuu mikrossa muutamassa minuutissa. Nämä mokkapalat on helppo leipoa ja lopputulos on varma hitti.

Mokkapalat marengilla

Pohja

4 kanamunaa

3 dl sokeria

2 dl Borges Extra Mild oliiviöljyä

250 g maitorahkaa

1,5 dl Van Houten kaakaojauhoja

4 dl Hungry Chef Pizza 00-vehnäjauhoja

2 tl vaniljasokeria

1 tl leivinsoodaa

½ tl suolaa

Marenki

6 kananmunan valkuaista

3 dl (erikoishienoa)sokeria

2 tl Maizenaa

Lemon curd -sitruunatahna

6 keltuaista

2 dl sokeria

1 dl vastapuristettua sitruunan mehua

200g voita

Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla.

Vatkaa kanamunat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää seoksen joukkoon öljy ja maitorahka koko ajan vatkaten.

Sekoita kuivat aineet yhteen erikseen. Siivilöi kaakao vehnäjauhojen joukkoon ja sekoita vielä joukkoon vaniljasokeri sekä leivinsooda. Sekoita hyvin ja lisää jauhoseosta vähin erin muna-sokeri vaahtoon. Sekoita taikinaa vain sen verran että saat taikinasta tasaisen.

Levitä taikina tasaiseksi kerrokseksi pelille leivinpaperin päälle.

Tee marenki.

On tärkeää, että vatkauskulho ja vispilä ovat täysin rasvattomat ja aivan kuivat. Jos käytät samaa kulhoa ja vispilää, kun kakkutaikinan valmistuksessa, tiskaa ja kuivaa ne huolellisesti.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan tarkasti. Yhtään pisaraa keltuaista ei saa joutua valkuaisten joukkoon. Kannattaa erotella ne yksi kerrallaan erilliseen astiaan ja kaataa puhtaat valkuaiset yksi kerrallaan vatkauskulhoon. Säästä keltuaiset lemon curdin valmistukseen. 

Vatkaa valkuaisia voimakkaasti, kunnes saat paksun valkoisen vaahdon. Lisää sitten sokeria koko ajan vatkaten korkeintaan desilitra kerrallaan. Sekoita viimeiseen erään 2 tl Maizenaa ja vatkaa vielä, kunnes vaahto on paksua ja satiininkiitävää ja siitä muodostuu teräviä huippuja jotka pysyvät napakasti pystyssä.

Laita marenkivaahto pursotinpussiin, leikkaa pussiin reikä ja pursota kakun pinta marengilla.

Paista kakkua uunin keskellä 170 asteessa 25 minuuttia. Jos kokeilet kypsyyttä tikulla se jää kosteaksi marengin takia. Jos paistat mokkapaloja liikaa, niistä tulee kuivia.

Kun mokkapalat paistuvat, tee lemon curd sitruunatahna. Se onnistuu helposti mikrossa.

Vispaa sokeri, keltuaiset sekä sitruunanmehu hyvin yhteen mikronkestävässä kulhossa.

Kuumenna seosta mikrossa täysteholla 3-5 minuuttia. Sekoita aina 30 sekunnin välein, kunnes tahna sakenee.

Lisää kuumaan seokseen kylmä voi kuutioina. Sekoita kunnes voi on kokonaan sulanut ja seos on tasaista. Jäähdytä ja valmista tuli!

(Jos keltuaisten joukkoon on mennyt valkuaista se ei haittaa, mutta jos tahnassa on kypsän valkuaisen kappaleita, niin siivilöi tahna lankasiivilällä. Valkuaishippuset eivät ole makuhaitta, mutta tasainen tahna on kauniimpi)

Anna mokkapalojen jäähtyä pellillä ja mausta valmiit mokkapalat pursottamalla pinnalle sitruunatahnaa. Keväiset mokkapalat säilyvät huoneenlämmössä ainakin seuraavaan päivään herkullisina.

Herkkukevättä sulle ja siis – näitä mokkapaloja voi leipoa tietysti ympäri vuoden – nyt vaan sattuu olemaan kevät ja kevätfiilis!
Blogia saa mielellään jakaa – ei tarvitse kysyä erikseen!

Hanna

Kaupallinen yhteistyö @HK

Yhdessäolo ja kaikenlainen yhdessä tekeminen on ollut aika vähäistä pitkään. Kohtaamiset ovat olleet pikaisia ja kaikenlainen juhlinta on ollut vain mielen taka-alalla poutapilven lailla leijuva muisto jostain kaukaa. Siksi olikin niin ihanaa, kun siskoni Ritu ja tämän puoliso tulivat meille pakoon remonttiaan. Rakensimme herkkupöydän ja tässä on parhaat vinkit kotoisaan leipäbaariin.

He olivat istuneet kotona yhdessä huoneessa jo viikon verran lievää maalin tuoksua haistellen keskellä koko kodin irtaimistoa. Se on pinottu huojuviin muovilla päällystettyihin torneihin keittiöön, ainoaan huoneeseen jota ei remontoida. Ymmärsivät sitten kertoa kasvavasta ahdistuksestaan ja kysyä sopisiko tulla kylään. Tottakai sopii! Rakastan kylästelyjä!

Ajatukseni oli tehdä päivällinen valmiiksi, kun he tulevat, mutta päätimmekin tehdä yhdessä leipäbaarin. Meille oli nimittäin tulossa käymään myös tyttären perhe sekä toinen tytär ja tämän koira käymään samana päivänä. Kaikki saapuivat omien aikataulujensa mukaan. Hannan ja Jarin majatalo oli siis auki ja olin hyvin hyvin onnellinen siitä.

Ritu ja Tapsu tulivat ensimmäisinä ja niin aloimme valmistella pöytään voileipäbaaria, josta kukin voisi tehdä itselleen herkkuleipiä makunsa mukaan. (Paitsi ruskea labradorinnoutaja, jonka ruokahalu ja –himo on kyllä loputon.)

Päätin tarjoilla herkullisten HK Helsingin Kauppiaiden Leipäbaarileikkeleiden  lisukkeiksi marinoituja kasviksia, siemenlevitettä, chilimajoneesia, uppomunia, murskattua perunasalaattia, avocadoa ja auringonkukanversoja sekä erilaisia tummia ja vaaleita leipälaatuja. Juomaksi omenatuoremehua, mineraalivettä ja alkoholitonta olutta. Kukin saisi tehdä siis ateriansa itse, omien toiveidensa mukaan.

Voileipä on ihana ja helppo ruoka ja sen variaatiot ovat loputtomat. Runsaasti rasvaa sisältävät vaihtoehdot ovat herkullisia, mutta vältän niitä. Siksi Leipäbaarileikkeleet ovat minusta ihania – niissä ei ole runsaasti rasvaa ja ne maistuvat raikkailta ja hyviltä.

Koska haluan pysyä kohtuullisissa mitoissa ja syödä hyvin, jätän leiviltäni pois sinänsä herkulliset juustot, valkokastikkeen ja hollandaisekastikkeen, vaikka ne ovat verrattomia herkkuja. En myöskään paista leipiäni pannulla. Hiukan tulista majoneesia lisään mielelläni ja levitteen maustan paahdetuilla siemenillä.

Syön mielelläni leivän, jonka päälliset ovat tosiaan leivän päällä, eivätkä kahden leivän välissä koska silloin päällisten ja leivän suhde on minusta ihanteellinen. (Poikkeuksiakin kyllä on!) Joten minun leipäbaarini koostuu herkullisten leikkeleiden lisäksi kasviksista, joille olen antanut vähän luonnetta ja Ritun ovelasti keittämistä uppomunista. (Ritulla oli ihan pettämätön konsti! Hän rikkoo kananmunan tuorekalmulla vuorattuun kuppiin, kierittää kelmuun kiinni ja keittää munan kelmussa. Näet videon siitä mun Instan kohokohdissa)

Aloitin keittämällä perunoita pottusalaattia varten. (Tiesitkö muuten, että muutaman perunan 4-5 kpl saa nopeasti kypsäksi mikrossa? Pistele vain muutama reikä pestyjen tasakokoisten perunoiden kuoreen, laita pari ruokalusikallista vettä kannelliseen mikronkestävään kulhoon ja potut sinne. Kypsennä täydellä teholla 4-5 minuuttia ja keitetyt potut ovat valmiit.)

Tein perunasalaatin, joka maistuu ihanalta kaikkien herkullisten kokolihaleikkeleiden kanssa, mutta eritystä herkkua se on paahtopaistin ja pastramin kanssa.

Ritu teki paprikasalaattia suippopaprikoista, jotka paahdoimme ensin uunissa, jotta kuoren saa pois. (Se muuten lähtee suippopaprikoista sata kertaa helpommin irti kuin tavallisista)

Marinoimme ihania napakoita osterivinokkaita ja kuningasosterivinokkaita. (Herkkusienet olisivat käyneet yhtä hyvin, mutta kuningasosterivinokkaat ovat niin kauniita!) Tein fenkoliappelsiinisalaattia mandoliinilla. Ritu teki uppomunat tiputtamalla kanamunan kuorestaan tuorekelmulla vuorattuun kuppiin ja kiertämällä kelmun kiinni. Sitten vaan muna kelmuineen poreilevaan veteen n. neljäksi minuutiksi ja siinä se oli – loistava uppomuna ja niitä voi tehdä neljä tai vaikka kuusi kerrallaan. Tapsu leikkasi sieniä ja tarkisti reseptejä ja makuja. Jari otti kuvia ja siivosi sotkut. Ja koko ajan oli sellainen ihana tekemisen meininki ja hyvät läpät. Nautin joka solullani.

Ruoka oli niin hyvää, että istuimme pöydässä pitkään ja haimme aina lisää herkkuja. (Välillä leipä unohtui kokonaan ja käärimme herkkuja leikkeiden sisään rullaksi…) Kun tyttäret saapuivat joukkoineen, herkkuja riitti heillekin ja tunnelma oli mukavan meluisa ja lämmin.

Päivä oli kaikkineen leppoisa ja herkullinen ja kuinka ihanaa olikaan tehdä ruokaa yhdessä! Kuin pienet talkoot. Aiomme ilman muuta tehdä saman uudelleen, mutta mietin, että olisi kivaa lähteä retkelle (eli piknikille – vai picnicille?) ja aloittaa retki leipäbaaritalkoilla, jossa jokainen voisi kasata omat eväänsä ensin itse. Sitten vain pakkaus ja matkaan, vaikka patikoimaan Nuuksioon. Tai siis, eihän sitä ole pakko kauemmaksi mennä kuin oman pihan nurmelle tai parvekkeelle…!

Pottusalaatti murskatuista perunoista

Ihanaa erityisesti Leipäbaari Paahtopaistin ja Leipäbaari Pastramin kanssa

Kuumia kuorineen keitettyjä, hyvin pestyjä perunoita

Kapriksia

Ruohosipulia

Kastike

1 tl dijoninsinappia

1 1/2 rkl viinietikkaa

1 dl öljyä

1 rkl hunajaa

suolaa, mustapippuria

Kun perunat on kypsät survo ne perunanuijalla tai vaikka juomalasin pohjalla murskaksi laakeassa vadissa.

Lusikoi vielä kuumien perunoiden päälle kastike ja viimeistele kapriksilla ja hienonnetulla ruohosipulilla.

Marinoidut sienet

1 rasia herkkusieniä, osterivinokkaita ja/tai kuningasosterivinokkaita

Marinadi

1 dl neitsytoliiviöljyä

1 rkl omenaviinietikkaa

1 dl hienonnettua persiljaa

suolaa ja mustapippuria Puhdista sienet ja viipaloi kauniiksi viipaleiksi. Sekoita marinadin ainekset ja kaada marinadi sienille. Anna maustua tunti jääkaapissa.

Paprikasalaatti

4 suippopaprikaa

1 valkosipulinkynsi ohuina viipaleina

3 rkl rypsi- tai oliiviöljyä

2 rkl omenaviinietikkaa

sormisuolaa mustapippuria

Puolita paprikat ja poista siemenet. Levitä paprikat uunipellille kuoret ylöspäin. Voit litistää niitä niin, ettei ole isoja huippuja, jotka kärähtävät helposti. Paahda paprikoita 200 asteessa grillivastusten alla, kunnes kuoret ovat mustuneet. Voit repiä kuoret irti heti veitsen avulla, ne lähtevät helposti irti.

Laita paprikat kulhoon ja valuta yhteen sekoitetut kastikeainekset joukkoon. Anna marinoitua vähintään puoli tuntia.

Siemenlevite leiville

400 g Huoneenlämpöistä voita tai muuta levitettä

1 dl salaattisiemensekoitusta

Kaada siemenet puhtaalle kuivalla pannulle ja paahda niitä keskilämmöllä vähän väliä pannua ravistellen, kunnes siemenet alkavat saada väriä.

Anna siementen jäähtyä ja hienonna sitten terävällä veitsellä. Sekoita huoneen lämpöiseen rasvaan ja laita jääkaappiin kovettumaan.

Fenkolia ja appelsiinia

1 iso fenkoli

½ dl vastapuristettua appelsiininmehua

1 dl oliiviöljyä

suolaa ja mustapippuria

Leikkaa fenkoli paperinohuiksi siivuiksi joko terävällä veitsellä tai mandoliinilla. Sekoita kastikeainekset yhteen ja hukuta fenkolisilppu kastikkeeseen ja anna sen marinoitua vähintään 15 minuuttia.

❤️❤️❤️❤️❤️❤️

Se oli ihana hetki rakkaiden tyyppien kanssa herkkupöydän äärellä. Blogia saa mielellään jakaa, ei tarvitse kysyä erikseen lupaa. Ihania hetkiä sulle ja sun läheisille myös.

Rakkaudella – Hanna

Laskiaspullat – ei vaan laskiaiskakut – unelman kevyet vaihtoehdot laskiaispullille. Ehkä jopa vähän hienostelevat pikku hattaraiset. Nämä maistuvat laskiaispullilta mutta koostumus on keveä.

Olen tehnyt laskiaspullia myö ihan pullataikinasta (ja parhaasta pullataikinasta olenkin!) Kuorrutin ne suklaalla. näet sen reseptin täältä.

Innostuin leipomaan nämä mun uudella vuoalla, jossa saa paistettua kahdeksan pientä, yhden hengen kakkua. Kun ohjeen tuplaa, syntyy kakku normaalissa rengasvuoassa. Ja senkin voi täyttää ihanalla kermavaahdolla ja hillolla tai mantelimassalla.

Yksi tämän kakun taikatempuista on kardemumman jauhaminen. Eli ihan sama kuinka karkeaa tai hienoa kardemummaa käytät (kunhan se on tuoretta, eikä jostain viime vuosituhannelta!) hiero sitä huhmaressa kunnolla. Silloin maku on parasta. Jos sinulle ei ole huhmaretta, hiero vaikka lusikalla leikkuulautaa vasten.

Ja sitten ohjeeseen, joka on helppo

Pienet kakut

150 g pehmeää, huoneenlämpöistä voita

2 dl hienoa sokeria – käytän leivonnassa aina erikoishienoa sokeria

2 kananmunaa

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

3 tl kardemummaa

1 dl maitoa

Täytteeseen vispikermaa ja hilloa tai mentelimassaa

Iso kakku

300 g voita   

4 dl hienoa sokeria – käytän leivonnassa aina erikoishienoa sokeria                    

4 kananmunaa                  

6 dl jauhoja  

3 tl leivinjauhetta

5 tl kardemummaa

2 dl maitoa

Tee näin:

Anna kaikkien aineksien lämmetä huoneen lämpöön, ennen kuin aloitat leipomisen.

Uuni 175° Paista pikkukakkuja 12-15 min ja isoa kakkua 50-60 min uunista riippuen.

Voitele ja jauhota kakkuvuoat/kakkuvoka

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää huoneenlämpöiset kananmunat joukkoon yksitellen hyvin vatkaten.

Hierrä huhmaressa kardemumma aivan hienoksi ja nauti sen tuoksusta.

Sekoita yhteen vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma ja lisää jauhoseos ja maito vuoron perään taikinaan varovasti sekoitellen.

Laita taikina purostinpussiin ja pursota taikina voideltuihin ja jauhotettuihin vuokiin. Jätä 1/3 nousuvaraa vuokaa. Paista uunin kesiosassa n. 12-15 minuuttia (ison kakun paistoaika on n. 50-60 min.

Anna kakkujen olla vuoissa 10 minuuttia ja kumoa ne sitten ritilälle jäähtymään.

Halkaise täysin jäähtyneet kakut ja täytä ne joko kermalla notkistetulla mantelimassalla ja vattuhillolla ja pursota päälle vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa ja nauti heti!

Blogia saa miellään jakaa – ei tarvitse erikseen pyytää lupaa! Maukasta laskiaista!

Hanna

Tommaattinen makaronilaatikko on helppo ihana arkiruokaRyhdyin makaronilaatikon valmistamiseen ja päätin tehdä siitä tomaattisen, kun normaalisti käytän makaronilaatikkooni kermaa ja se on muutenkin hiukan erilainen, koska siinä on myös herkkusieniä ja porkkanatikkuja.

Tykkään kypsentää kaiken erikseen. Paistan ja maustan jauhelihan erikseen ja teen kastikkeen erikseen. Silloin lopputulos on mielestäni paras. Lisäsin laatikkoon myös ketsuppia pursottamalla sitä Heinzin muovipullosta rennolla ranteella laatikon pinnalle tiheän viivaston, pieni ketsupin tuoma makeus ja etikka toimii oikein hyvin.

En pidä kuivatuista yrteistä enkä ole basilikan ystävä, mutta jos sinä olet ja haluat lisätä vuokaan basilikaa, laita kastikkeen sekaan pestoa mieluummin kuin kuivattua basilikaa. Turettakaan ei kannata laittaa, sen maku häviää ellei sitä lisää ruokaan vasta pöydässä.

Tomaattinen makaronilaatikko

n. 450g vaaleaa makaronia tai Barilla penne rigate pastaa

500 g vähärasvaista jauhelihaa

2 prk tomaattimurskaa (Mutti)

150 g emmental juustoraastetta

3-4 isoa tomaattia

n.4 rkl ketsuppia

3 iso valkosipulinkynttä

1 punainen tuore chilipalko

mustapippuria myllystä

suolaa

oliiviöljyä

Keitä makaronit al dente –kypsiksi hyvin suolalla maustetussa vedessä. Valuta.

Laita kattilan pohjalle 2 rkl öljyä ja 2 prk tomaattimurskaa. Kuumenna ja mausta mustapippurilla ja suoalla ja raasta joukkoon yksi valkosipulinkynsi. Anna porista miedolla lämmöllä sillä aikaa, kun pasta kiehuu ja paistat jauhelihan. Tarkista maku.

Kuumenna paistinpannussa pari ruokalusikallista öljyä ja lisää chili sekä 2 valkosipulinkynttä viipaloituina. Pyörittele mausteita kuumassa öljyssä minuutin verran ja poista sitten mausteet öljystä ja lisää jauheliha. Ruskista jauheliha ja mausta se suolalla ja mustapippurilla. Tarkista maku.

Pyyhi uunivuoan pinta öljyllä ja kaada puolet makaroneista ja tomaattikastikkeesta vuokaan. Sekoita. Lisää sitten paistettu jauheliha ja sen päälle puolet juustoraasteesta. Lisää sitten loput makaronit ja kaada loppu tomaattikastike makaronien päälle.  Älä sekoita. Pursota viiruina päälle ketsuppia ja peitä sitten pinta tomaattiviipaleilla. Mausta mustapippurilla ja ripoottele päälle loput juustoraasteesta. Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 min. kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Syö ja nauti elämästä! Blogia saa mielellään jakaa – ei tarvitse erikseen kysyä lupaa!

Hanna

Upea Dutch Baby on hollantilainen pannukakku, joka paistetaan valurautapannussa uunissa. Sen reunat nousevat ylös ja kun sen ottaa uunista sen muoto voi olla aika hurja. Hurjuus kuitenkin laskee keskeltä ja siihen keskelle on ihanaa levittää sitruunatahnaa ja mustikoita. Tää on se hiukan parempi viikonlopun aamiainen!

Ja jos sulla ei ole valurautaista paistinpannua, mutta on esimerkiksi Iittalan 24h syvä lautanen Dutch baby onnistuu myös siinä. Toki taikinan määrä täytyy jakaa kahteen kulhoon.

Lemon curdin eli sitruunatahnan valmistus mikrossa on hullun helppoa ja lopputulos on erittäin herkullinen. Tahna maistuu ihanalta ja on kauniin väristä.

Tässä lemon curdin ohje:

Lemon curd mikrossa

2 dl sokeria

1 dl sitruunan mehua

2 keltuaista

3 kokonaista kananmunaa

2 sitruunan raastettu kuori

100 g kylmää voita kuutioina

Vispaa sokeri, kananmunat ja keltuaiset sekä sitruunanmehu hyvin yhteen mikron kestävässä kulhossa. On tärkeää, että valkuaiset sekoittuvat hyvin, koska muuten tahnaan jää kypsän valkuaisen kappaleita. (Jos niin kuitenkin käy, selviät niistä siivilöimällä seoksen ennen kuin lisäät joukkoon voin ja sitruunankuoriraasteen.)

Kuumenna seosta mikrossa täysteholla 4-5 minuuttia. Sekoita aina 30 sekunnin välein, kunnes tahna sakenee.

Lisää kuumaan seokseen kylmä voi kuutioina. Sekoita kunnes voi on kokonaan sulanut ja seos on tasaista. Lisää viimeiseksi sitruunakuoriraaste. Jäähdytä ja valmista tuli!

Dutch Baby

24 cm halkasijaltaan oleva valurautainen paistinpannu, jonka voi laittaa uuniin. (Ei siis esim. puista kahvaa)

2 rkl voita

3 kananmunaa (huoneen lämpöistä)

1 dl lämmintä (täysrasvaista)maitoa

1 dl vehnäjauhoja

2 rkl sokeria

¼ tl suolaa

Tarjoiluun lemon curdia ja mustikoita

Kuumenna uuni 220 asteeseen.

Sekoita kaikki ainekset yhteen pannaritaikinaksi.

Laita valurautaiseen paistinpannuun 2 rkl voita ja työnnä pannu kuumaan uuniin siksi hetkeksi, että voi sulaa.

Ota pannu uunista ja kaada siihen pannukakkutaikina.

Paista pannaria uunissa n. 10-15 minuuttia uunista riippuen. (Olen huomannut, että mun uuni on aika täpäkkä – mulle riitti 10 min)

Ota pannu uunista ja anna pannarin laskeutua ja jäähtyä hiukan. Lisää pinnalle kerros lemon curdia ja kourallinen pensasmustikoita. Niin hyvää!

Blogia saa mielellään jakaa, siihen ei tarvitse kysyä erikseen lupaa

Toivotan sulle herkkuhetkiä ruokapöytään – Hanna

Mehevä appelsiinikakku on helppo leipoa ja sen kruunu on glaze – appelsiinikuorrutus.

Sain joululahjaksi ihanan kakkuvuoan, jossa voi paistaa kerralla kuusi pientä todella kaunista kakkua. Tutkailin mitä aineksia kaapeista löytyy ja niin syntyi kuusi pientä herkullista appelsiinikakkua. Kokeilin paistaa samasta taikinasta myös ns normaalikokoisen kahvikakun ja täydellinen tuli!

Taikinaan tulee sekä appelsiinimehua että raastettua appelsiinin kuorta. Kun kakut olivat vielä lämpimiä, valelin niille ihanaa appelsiinikuorrutetta, joka ensin imeytyi kakkuun ja lopuksi kiillotti pintaan ihanan, voimakkaan appelsiininmakuisen kuorrutteen – todella superherkullista!

Nämä pienet vuoat vetävät vähän vähemmän kuin normaalikokoinen kahvikakkuvuoka, joten taikinaa jäi yli. Paistoin jäljelle jääneen taikinan pahvisissa muffinivuoissa. Toinen vaihtoehto on paistaa ensin kuusi pikkukakkua, antaa niiden jäähtyä 10 minuuttia, pestä ja jauhottaa vuoka uudelleen ja paistaa sitten neljä kakkua lisää. Ja kolmas vaihtoehto on heittää ylimääräinen taikina pois. Näppärää on tietenkin pienentää taikinaa niin, että sitä on juuri sopiva määrä, mutta se voi useissa tapauksissa olla haastavaa.

Halusin kokeilla myös, toimiiko taikina isossa – tai paremminkin normaalissa kakkuvuoassa ja toimihan se! Ja mulla on vielä samana sarjan samanlainen vuoka isona. Vuoan vetoisuus on 14 dl.

Appelsiinikakku / kakut

100 g voita

3 munaa

2,5 dl sokeria

4 dl jauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl ruokasoodaa

1 dl Creme Fraichea

½ dl vasta puristettua appelsiinimehua

4 rkl raastettua appelsiininkuorta

1 tl vaniljapastaa tai vaniljasokeria

Uunin lämpö 170°C paistoaika isossa kakkuvuoassa n. 30 min ja pienissä n. 13-15 min

Voitele ja jauhota kakkuvuoka tai vuoat.

Sulata ja jäähdytä voi.

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vaniljapasta, jos käytät sitä.

Sekoita yhteen vehnäjauhot, leivinjauhe ja ruokasooda ja vaniljasokeri, jos käytät sitä.

Lisää muna-sokerivaahtoon jäähtynyt rasva, Creme Fraiche, appelsiinimehu, appelsiininkuoriraaste ja lopuksi jauhoseos.

Kaada tai pursota taikina kakkuvuokaan/vuokiin ja jätä 1/3 tilavuudesta nousuvaraa.

Paista kakkua 170 asteessa n. 30-35 min ja pikkukakkuja 13-15 min. Kokeile kakun kypsyyttä puutikulla.

Tee sillä aikaa kuorrute

Anna kakun olla vuoassa/vuoissa 10 minuuttia ja kumoa sitten ritilälle leivinpaperin päälle jäähtymään.

Kuorrutus

1,5 dl sokeria

1 dl vastapuristettua appelsiinimehua

50 g voita

1 appelsiinin kuori raastettuna

Laita sokeri, mehu ja voi kattilaan ja lämmitä keskilämmöllä, kunnes voi on sulanut. Anna seoksen porista liedellä vielä 2-3 minuuttia ja siirrä sitten pois kuumalta levyltä ja lisää appelsiininkuoriraaste.  

Valele kuorrutetta pullasudilla lämpimälle kakulle. Tee työtä rauhassa ja anna kuorrutteen imeytyä kakkuun. Kun kuorrute jäähtyy, siitä tulee pikkuhiljaa paksumpaa. Nostele lopuksi leivinpaperille valunut kuorrute kakulle.

Ihania leivontahetkiä!

Blogia saa mielellään jakaa – ei tarvitse kysyä erikseen – jako on ilo!

Terveisin, Hanna

Uskalla olla huono

Selasin Instagramia, jossa seuraan Fatima Witickiä. Hän on tanssipedagogi, jooga- ja pilatesopettaja sekä kehonhuolto- ja kehonhallintalajien asiantuntija. Hän julkaisee joka päivä venytyksiä ja pieniä jumppaliikkeitä hyvällä fiiliksellä ja innostaa liikkumaan, vaikka ihan vähän. ”tee edes yksi – se on enemmän kuin ei mitään”

Mulle tulee aina tosi hyvä fiilis hänen sanoistaan, vaikka yleensä en kuitenkaan tee mitään, vaan jatkan Instan selaamista.

Olen poskettoman huonossa kunnossa. Yleiskunto on aivan nollissa. Kaikki alkoi koronasta, joka pysäytti liikkeen, kun minnekään ei saanut mennä ei tehdä mitään (muka). Mutta uskon että moni tunnistaa koronan myötä saapuneen laiskistumisen. Me koteloiduimme koteihimme, jossa laahustimme verkkareissa jossain unenomaisessa tilassa.

Minulle ainakin kävi niin.

Sitten piristyin, otin itseäni niskasta ja aloitin systemaattisen jokapäiväisen liikkumisen, joka päättyi liukastumiseen ja nelipäisen reisilihaksen repeämiseen irti. Iso leikkaus ja kuusi viikkoa jalka ortoosissa ja vain sitkeää jalan kuntoutusta pienin ”askelin”. Sitten suoraan töihin, istumaan tuhansia kilometrejä autossa. (Myrkkyä keholle) pitkiä päiviä, monta kuukautta. Lopulta matka Espanjaan ajatuksena treenata joka päivä. Suunnitelmat olivat valmiina ja päämäärän oli tulla kotiin huomattavasti paremmassa kunnossa, vahvempana ja energisenä. Mutta kuinka kävi?

Kun pääsin perille Espanjaan, olin aivan poikki. Halusin vain tuijottaa merta kolme viikkoa, ajattelematta mitään. En halunnut puhua kenellekään mitään, en sopia yhtään aikaa, jolloin pitäisi olla jossain. Olin uupunut. Poikki väsynyt sekä fyysisesti että henkisesti.

Olin saanut mieheltäni keväällä syntymäpäivälahjaksi maailman ihanimman lahjan – hyvinvointivalmentajan palvelut Espanjan lomalle. Janina on mm. joogaopettaja, jonka kanssa voi lähteä myös, vaikka vaeltamaan ylös vuorille, meditoida ja mikä parasta joogata rannalla aamuauringossa, joka on ollut yksi elämäni unelmista. Sellainen, jota en uskonut koskaan kokevani.

Lähdimme Janinan kanssa vaeltamaan, se oli ihanaa, koska rakastan kävelyä. (Surullista onkin, etten voi kävellä mieheni kanssa, jonka akillesjänteet eivät kestä kävelyä, vanha aktiiviurheilusta jäänyt vamma) Mutta ymmärsin, etten jaksa kävellä. En jaksanut sitä henkisesti, mikä oli tosi outoa. Niinpä teimme rannalla yinjoogaa ja meditoimme. (Kun ajattelen sitä nyt, minua alkaa itkettää, koska se oli niin ihanaa.) Kaikki lihaskuntoa kasvattavat suunnitelmani romuttuivat täysin. Mutta virkistyin ja aloin voida henkisesti paremmin. Kunnon kohottaminen siirtyi siihen, kun palaisimme Suomeen. Palasimme ja sairastuin flunssaan. Melko masentavaa. Mutta ei se mitään. Sittenhän kuntosalit ja uimahallit pistettiinkin kiinni. Tunsin pienen raivon riehuvan päässäni. On tämä jotenkin epätoivoista! Mutta paljon voi tehdä myös kotona ja aina voi kävellä.

Okei olen aloittanut kävelyn, mutta se ei riitä missään tapauksessa. Minun on aloitettava treeni, jossa saan lihasvoimaa. Sitäkin voi tehdä kotona. Ja minun liikkeeni kyykky. Ja BOOM – vihaan kyykkäämistä! Vihaan vihaan vihaan!!! Miksi – koska se on minulle vaikeaa. Miksi se on vaikeaa? Koska ei ole lihasvoimaa. En kyykkää kuten fitness-muijat. Vituttaa, kun kyykky on matala ja tuntuu hankalalta. Kun kykkään tekisi mieli heittää jotakin kovaa johonkin niin, että jotakin menisi rikki. Mutta juttu on niin, että on pakko ryhtyä sinnikkäästi hommiin. Ja tässä päästään takaisin Fatimaan. Hän kirjoitti Instassa tänään alla olevan tekstin ja jos ikinä tatuoisin mitään ihooni (en todellakaan tee sitä – ei ole mun juttu) niin tämä olisi se teksti joka nahkassani lukisi. Olkaa hyvä:

”Kun olet kiinnostunut jostain, uskalla aloittaa. Uskalla olla rohkeasti aloittelija. Uskalla olla huono. Kyllä. Kun aloitat uuden opiskelun, uuden lajin, tai vaikean liikkeen tai koreografian opiskelun niin alussa olet yleensä huono. Varsinkin uusien, vieraiden asioiden oppiminen on vaikeaa, jolloin jokainen meistä on aina ensin huono. Aloitin jousiammunnan ihan nollasta 52 vuotiaana, olin huono alussa. Sain paljon kannustusta kaikilta, mutta tärkeintä oli, että uskalsin olla huono. Monilla homma tyssää jo tähän. Ei kehtaa tehdä tai edes aloittaa koska ei osaa eli on huono jolloin ei IKINÄ kehity eikä opi sitä. Aloita kun olet kiinnostunut! Uskalla olla huono. Älä häpeä. Jatka treenaamista, tee uudestaan. Joka kerta kun rohkeasti teet, niin olet yhä vähemmän huono, pikkuhiljaa olet taitavampi, alat oppia ja kehittyä. Mutta ihan ensimmäiseksi sinun on kehdattava aloittaa, kun et vielä osaa. Jos olet jäykkä, tule venyttelyyn, sitten alat venyä pikkuhiljaa. Jos olet heikko, ala treenata voimaa niin alat vahvistua. Haluat oppia tanssimaan, joogaamaan, laulamaan, puhumaan englantia jne. Aloita! Älä lopeta. Jatka. Tämä pätee kaikkeen. Niin ja ylärajaa ei ole. Voit aina kehittyä paremmaksi ja taitavammaksi.”

Mun suuri ongelma treenaamisessa on aina ollut juuri tämä! Häpeä siitä, että olen huono. Todella paska – omasta mielestäni. Mun Fustravalmentajani Juho Lahti, joka on ohjannut mua vuodesta 2013 on saanut hädin tuskin välillä hillittyä itsensä tämän ongelman edessä. Olen kyllä oppinut jo jotakin tästä, mutta huonouden hyväksyminen on ollut kaikkein hitainta edistymisessäni. Ja siis oma arvioni siitä mikä on huono ja mikä hyvä, millainen suorituksen pitäisi olla , että se on riittävän hyvä. Se on paradoksi, koska eihän se ikinä ole – koska aina voi parantaa! (Todennäköisesti maailmanmestaruus olis nippa nappa ok, vaikka kilpaileminen on se, mitä en kestä ollenkaan.) Ongelmani on myös se, että olisin tyytyväinen tehdystä treenistä. Fiilis on aina ollut se, että olisi pitänyt tehdä paremmin ja MIKSI en OLE parempi! Aivan hiton typerää. Nykyään sanon jo välillä ääneen – olen tyytyväinen tähän, tää meni nyt hyvin! Tein tarpeeksi!

Lihaskunnon lisäksi on treenattava päätä. Omia ajatuksia itsestäni. Kumpihan näistä kahdesta tulee olemaan haastavampaa?

Kiitos Fatima! Olet huppu! Kiitos Janina – pian nähdään taas! Kiitos Juho – oli Luoja pian kymmenestä vuodesta! ja kiitos Jari – mun tuki ja turva.

Tsemppiä kaikille. Pienikin liike on enemmän kuin ei yhtään liikettä! Blogia saa mielellään jakaa, se on ilo – ei tarvitse kysyä erikseen lupaa.

Pus ❤️ Hanna

Pienet kauniit ja herkulliset sienipiirakat ja sieni- tai kasvisliemi on ihana vaihtoehto perinteiselle lihapiirakalle.

Tein helppotekoisia ja maukkaita ja raikkaita pieniä sienipiiraita tummista ja vaaleista herkkusienistä. Piiraiden kanssa tarjoan sienilientä, joka syntyy maailman yksinkertaisimmalla tavalla jalostamalla hiukan kantarellifondia, jota saa ostaa valmiina kaupasta. Jos omasta kaupasta ei sitä löydy, käy kasvisliemi hyvin vaihtoehdoksi.

Piiraat leivoin valmiista pakastetusta lehtitaikinasta. Paras on valmiiksi esikaulittu taikinalevy, koska siitä voi ottaa juuri sen kokoisia pyörylöitä piiraisiin, kuin itse haluaa.

Sieni- tai kasvisliemi
Käytä liemeen kaupasta saatavaa valmista fondia ja laimenna se ensin pullon ohjeen mukaan. Lisää sitten fondia makusi mukaan pikkuhiljaa, kunnes liemi on maukasta. Lisää joukkoon hiukan sherryä, vähän raastettua valkosipulia ja muutama tippa Sriracha-kastiketta, niin siihen tulee vähän syvyyttä ja potkua.

Herkkusienipiiraat
6-8 kpl 200°C

1 esikaulittu levy lehtitaikinaa
250 g Ricotta-tuorejuustoa
1 kananmuna
½ dl sileälehtistä persiljaa
½ dl rakuunaa
1 rkl tuoreita timjaminlehtiä
1 luomusitruunan raastettu kuori

300 g tuoreita sieniä kuten valkoisia ja ruskeita herkkusieniä, osterivinokkaita ja siitakesieniä, mielellään muutamaa eri lajiketta
½ dl oliiviöljyä
2 rkl viinietikkaa
1 valkosipulinkynsi
2 tl tuoreita timjaminlehtiä

Laita taikina sulamaan n. 1,5 h ennen kuin alat leipoa. Kauli esikaulittu taikinalevy puolta ohuemmaksi levyksi ja ota siitä muotilla tai soivan kokoisella juomalasilla n. 10-11 cm halkaisijaltaan olevia pyörylöitä piiraspohjiksi. Laita piiraspohjat leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Leikkaa terävällä veitsellä linja 1 cm päähän pohjan reunasta, mutta älä paina veistä taikinan pohjaan saakka, ettei reunus irtoa. Pistele pohjan keskiosa haarukalla ja laita sitten uunipelti piiraspohjineen jääkaappiin 15 minuutiksi.

Sekoita ricotta, muna ja yrtit monitoimikoneessa tasaiseksi massaksi. Laita jokaisen piirakkapohjan keskelle, tekemäsi viillon sisäpuolelle, tuorejuustoseosta. Paista piiraita 200 asteisessa uunissa kunnes reunat ovat kullankeltaisia n. 15-20 minuuttia. Jos sinulla ei ole monitoimikonetta, silppua yrtit aivan pineksi veitsellä ja sekoita sitten täyte tasaiseksi.

Leikkaa sienet suurehkoiksi lohkoiksi. Sekoita kulhossa öljy, viinietikka, raastettu valkosipulinkynsi ja timjaminlehdet. Lisää joukkoon sienet ja sekoita niin, että seos tarttuu hyvin sieniin. Kaada sienet leivinpaperilla päällystetylle pellille. Paahda sieniä uunissa 10-15 minuuttia, niin että ne saavat hiukan väriä.

Jos paistat pohjat ja paahdat sienet yhtä aikaa, käytä silloin uunin kiertoilmaominaisuutta, jos uunissasi on sellainen tai laita piiraat ylemmälle tasolla ja sienet alapuolelle, kun piiraat ovat lähes kypsät. Ota sitten piiraat pois ja paista sieniä vielä tovi uunin keskiosassa.

Nostele paahdetut sienet piirakkapohjien päälle ja tarjoile.

Herkullisia hetkiä ruokapöytään!

Blogia saa mielellään jakaa – ei tarvitse kysyä lupaa erikseen.

Hanna