Kaupallisessa yhteistyössä Oatlyn kanssa tein kaalilaatikkoa uuden sadon kaalista

Kaalilaatikko uuden sadon kaalista on suussa sulava herkku. Vaikka on se ihanaa kyllä koko vuoden, vaikka kaali ei myöhemmin olekaan niin pehmeää ja virkeää. Silloin laatikkoa täytyy vaan haudutella hiukan kauemmin, jotta kaali muuttuu pehmeäksi ja makeaksi.

Kun olin vasta muuttanut pois lapsuudenkodistani, päätin tehdä elämäni ensimmäisen kerran kaalilaatikkoa ihan itse. Keittokirjan resepti ei kuitenkaan houkutellut. Se ei luettuna maistunut juuri keittokirjan kantta maistuvammalta. Niinpä päätin tehdä laatikon omalla tavallani ja laatikosta tuli heti yksi bravureistani. Samalla ohjeella olen tehnyt sitä siitä pitäen.  

Maailma kuitenkin muuttuu ja ilmasto lämpenee, mutta kaalilaatikkoni maku ei muutu. Eikä koostumus. Se on edelleen suussa sulavaa, pehmeää ja sen huonoin ominaisuus on se, että vuoka tyhjenee liian nopeasti. Ja jos herää yöllä tietäen, että sitä vielä on jääkaapissa, on pakko nousta ja riipaista sitä muutama lusikallinen suuhun.

On ihanaa, että kaurasta on voitu kehittää raikkaita tuotteita, jotka maistuvat hyvältä. Kukaan ei ole huomannut ainesosien muutosta, mutta kun kuulevat mitä syövät, tulevat vielä onnellisemmiksi, koska tuntuu niin hyvältä, kun hiilijalanjälkeä saa kutistettua. Se onkin itse asiassa tämän ruuan paras mauste. Muita mausteita on makea soijakastike, siirappi, valkosipuli, suola ja mustapippuri. Täältä löytyy lisää tuttuja reseptejä pieni keittokirjallinen.

iMat Vispi ja iMat Fraiche on loistavia jääkaapin perustuotteita. Niiden maku on raikas ja ne tuovat ruokiin kermamaisen pehmeyden. Juuri sellaisen, suussa sulavan, johon olemme lapsuudenkodin ruuissa tottuneet. Lisäksi mulle on tärkeää, että kasviperäisinä tuotteina, ne ovat ystävällisiä ilmastolle.

Ja sitten reseptiin!

Kaalilaatikko uuden sadon kaalista

Uuni 200 °C n.30 min

2 pientä uuden sadon kaalia n. 1 kg

4+2valkosipulinkynttä

2 rkl öljyä

4 dl kypsää pitkäjyväistä riisiä (2dl raakaa)

4dl kasvislientä

400g Härkistä

1/2 dl Ketjap Manis soijakastiketta (makea soijakastike)

2 rkl siirappia

suolaa

mustapippuria myllystä

2,5 dl iMat Vispiä

2 dl iMAt Fraichea

Valmistuksessa on tärkeää silputa kaali ihan pieneksi. Minä teen sen veitsellä, mutta sen voi myös silputa monitoimikoneessa tai mandoliinilla.

Leikkaa kaalit neljään osaan, viipaloi neljännekset terävällä veitsellä ohuiksi viipaleiksi ja silppua viipaleet pieneksi silpuksi. Se käy näppärästi ja nopeasti.

Laita rautapata tai muu suuri pata liedelle keskilämmölle. Lisää pataan loraus öljyä ja neljä valosipulin kynttä suikaloituina.

Pyöritä valkosipulia padassa puoli minuuttia ja lisää sitten pari kourallista silputtua kaalia pataan. Sekoittele kaalia, kunnes se hiukan rentoutuu ja lisää sitten taas muutama kourallinen ja tee samoin, kunnes kaikki kaali on padassa. Hauduttele kaalia padassa sekoitellen, kunnes kaikki kaali on hiukan läpikuultavaa ja pehmeää.

Keitä samalla riisi kasvisliemessä ja pilko Härkis pieneksi muruksi.

Lisää kypsä riisi ja silputtu Härkis kaalin joukkoon.

Laita iMat Vispi ja iMat Fraivhe kulhoon ja sekoita ne keskenään, lisää joukkoon Ketjap Manis soijakastike ja siirappi ja kaada seos kaalipataan. Sekoita hyvin. Mausta vielä makusi mukaisella määrällä mustapippuria ja suolaa. Maistele!

Kaada kaaliseos öljyllä pyyhkäistyyn matalaan uunivuokaan ja paista sitä 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia ja herkku on valmis!

Tarjoa kaalilaatikon kanssa puolukoita tai puolukkasurvosta.

Vinkki: Voit korvata Härkiksen sienillä. Paista tuoreet sienet öljyssä valkosipulin kanssa erikseen ennen kuin lisäät ne kaalin joukkoon.

Joko muuten kokeilit leipoa ihanan Juhlakakun? Sen ohje on täällä.

Iloa kokkaamiseen ja herkkuhetkiä ruokapöytään.

Blogia saa mielellään jakaa.

Hanna

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Kaupallisessa yhteistyössä Oatlyn kanssa.

Leivoin ihanan kakun ja mietin minkä antaisin sille nimeksi. Sitten keksin sen – Kevätkakku! Kevät on ihanin vuodenaika, sitä tuntee taas elävänsä, kun on valoisaa ja luonto herää. Ja siis sehän herää myös jääkaapissa, niin voimakas on kasvun pakko, että perunatkin alkavat pimeässä kylmässä jääkaapissa itää. Merkillistä!

Lisäksi keväällä on paljon juhlia, joten kevätkakkuja tarvitaan. Mutta niin on kesälläkin! Ja syksylläkin on! Ja talvella. No niin siis Juhlakakkuhan sen nimen täytyykin olla!

Juhlakakku valmistuu maustamattomasta miedosta Oat Spread levitteestä, täyteläisestä, mutta kevyestä iMat Fraichesta ja suloisen pehmeästä, silkkisestä kermamaisesta iMat Visp vaahdosta, joka on raikasta ja ihanaa. Seoksen syleilyyn vatkataan sulatettua valkosuklaata ja vastapariksi sitruunanmehua ja lopuksi kakku koristellaan juuri ajankohtaan ja tilaisuuteen sopivaksi. Juhlakakku on helppo leipoa – suurimman työn tekee jääkaappi, jossa kakku hyytyy ilman mitään vaivaa. Hommassa on vain yksi hankaluus ja vaara – täyte on niin hyvää, että tekee mieli lusikoida se suuhun ennen kuin se ehtii kakkuvuokaan ja jääkaappiin.

Juhlakakun voi koristella monella tavalla. Marjojen lisäksi voi käyttää hedelmiä tai valmistaa kakun pinnalle kiilteen hyytelösokerista ja marjamehusta. Syksyllä ja joulun aikaan puolukkaa, keväällä raparperia, kesällä vadelmaa. Pinnan voi myös jättää valkoiseksi ja vatkata ihanasta iMat Vispistä päälle ruusukkeita ja ripotella väriksi pakastekuivattuja vadelmia – hyvää! Kakun kanssa voi tarjota raikasta marjamelbaa, johon voi käyttää mainiosti pakastimen kesän makuisia aarteita.

Minä tykkään käyttää koristelussa kukkia ja ihan kohta luonnosta löytää paljon syötäviä kukkia ja lehtiä, jotka ovat kauniita kakuissa. Kehäkukan terälehdet, kamomilla, voikukan terälehdet, kääpiösamettikukka, ruiskaunokki jne. Syötäviä kukkia myydään myös kaupoissa.

Miksi kakku on tehty juuri näistä raaka-aineista?

Koska minulla on kolme lasta ja kaksi lapsenlasta. Koetan pitää itsestäni hyvää huolta, jotta voisin elää terveenä niin kauan kuin mahdollista. Aina siihen ei voi itse vaikuttaa, mutta aina voi tehdä parhaansa ja suosia hyviä valintoja. Välttää esimerkiksi kovia rasvoja ja sisällyttää ruokavalioon hyviä kuituja, kuten kauran beetaglukaania.

Toinen asia on ilmastonmuutoksen torjuminen, jotta lapsieni ja heidän lastensa elämä täällä olisi ihanaa ja huoletonta. Ruokavalion merkitys omaan hiilijalanjälkeen on merkittävä, joten koetan tehdä asioita, jotka pienentäisivät sitä. Sen ei tarvitse olla radikaalia eikä ehdotonta, vaan lempeää, kiinnostavaa ja ilahduttavaa. Juhlakakku on siitä oiva esimerkki, vain pieni valinta kaupassa ja homma toimii ihan samalla reseptillä, kuin ennenkin. Lisää helppoja tuttuja reseptejä löydät täältä.

Sitten reseptiin!

Juhlakakku

18 cm irtopohjavuoka, leivinpaperia

Pohja

150 g Kantolan kaurakeksejä

75 g Sunnuntai Laktoositon leivontamargariinia

Täyte

1 prk iMat Vispiä (2 ½ dl)

3 prk Oat Spread maustamaton levitettä (450g)

1 dl    iMat Fraichea

240 g valkosuklaata iChoc Valkosuklaa white vanilla (3 levyä)

1 sitruunan mehu

Koristeluun

Tuoreita marjoja ja syötäviä kukkia maun mukaan

Tee näin

Vuoraa irtopohjavuoan pohja ja reunat leivinpaperilla tai käytä reunassa reunakalvoa.

Sulata margariini ja murskaa keksit hienoksi muruksi.

Yhdistä sulatettu margariini ja keksimurut ja sekoita hyvin. Painele muruseos vuoan pohjalle. Laita vuoka pakastimeen tai jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen.

Tee täyte

Sulata valkosuklaa vesihauteessa liedellä tai mikroaaltouunissa 10 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen.

Vatkaa iMat Vispi hyväksi tukevaksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa Oat Spread notkeaksi ja sileäksi ja vatkaa sitten joukkoon iMat Fraiche. Lisää sekaan sulatettu valkosuklaa sekä sitruunan mehu ja vatkaa seos tasaiseksi.

Yhdistä valkosuklaa seokseen vaahdotettu iMat Vispi ja kaada sitten täyte kakkuvuokaan keksipohjan päälle.

Hyydytä kakkua yön yli jääkaapissa.

Irrota vuoka ja reunapaperi tai –kalvo varovasti ja siirrä kakku tarjoiluvadille ja ota samalla pohjapaperi pois. Koristele kakku haluamallasi tavalla. Esimerkiksi mansikoilla, pensasmustikoilla, vadelmilla, karhunvadelmilla ja orvokeilla.

Ihania ja herkullisia juhlahetkiä ja juhlavia arkihetkiä kaikille!

Blogia saa mielellään jakaa.

Hanna

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Vappu on ollut mulle aina riemukas kevään juhla, mutta nyt mielen päällä on vakavampi asia – työilmapiiri, reiluus ja hyvä johtaminen. Vähän epäröin viitsinkö nyt kirjoittaa näistä aiheita ollenkaan, kun some on täynnä serpentiiniä ja ilmapalloja, mutta tavallaan aiheeni sopii kyllä vappuunkin, onhan se myös työn juhla. Työilmapiiri on merkillinen juttu. Vaikka se on aineeton käsite, sen voi tuntea käsin kosketeltavana sekä hyvässä, että pahassa.

Hesarin mielipidesivulla 28.4. oli erittäin hyvä kirjoitus pelolla johtamisesta otsikolla ”Työpaikalla on voitava puhua myös hankalista asioista”. Samana päivänä julkistettiin lista Suomen parhaista työpaikoista ja listalla on kaksi minulle hyvin tuttua yritystä.

On hauska juttu, että kun näiden tuntemieni yritysten ovesta astuu sisään, juttelee työntekijöiden kanssa, tai tekee yhteistyötä heidän kanssaan, hyvän fiiliksen aistii heti. Kaikki sujuu helposti, olo on helppo ja lopputuloksesta tulee aina priimaa ja jos jossain on viilattavaa, niin korjaukset tehdään hyvässä hengessä ilman mitään angstia. Näissä yrityksissä myös annetaan aina palautetta, eikä sana kiitos ole kadonnut sanavarastosta.

Toisenlaisiakin yrityksiä on, olen ollut eri tavoin yhteydessä moneen. Yrityksiin, joissa ei koskaan kiitetä, todellakaan koskaan. Vuodet vierivät ja yhteistyötä tehdään ja ainoa palaute on uusi sopimus ja laskujen maksu. Palaute jää uupumaan ja samalla työ jotenkin roikkumaan ilmaan. On myös niitä yrityksiä, joiden ahdistavan työilmapiirin aistii heti kun astuu kynnyksen yli. Ja se sitten on vastenmielinen tunne. Kurkkua kuristava.

Viimevuosina on perustettu paljon pieniä yrityksiä, joiden johtajat eivät ole saaneet minkäänlaista johtajakoulusta ja jos heidän luonteensa ei satu sopimaan hyvän johtajan palttooseen, niin tukalaa on. Huonosti johdetut yritykset eivät koskaan pääse nauttimaan niistä uskollisista työntekijöistä, jotka antavat yrityksen käyttöön parhaan osaamisensa.

TV-ohjelmien tekeminen on minulle tosi tuttua (siis kuvitelkaa, mä olen tehnyt niitä nyt 28 vuotta!) ja se on hyvä esimerkki ryhmätyöstä. Ryhmän jokaista ihmistä tarvitaan ja lopputulos on näiden tekijöiden osaamisen summa. Osa tekijöistä näkyy henkilökohtaisesti lopputuloksessa, osa ei. Mutta jokainen on tärkeä. Tämän asian pitäisi olla itsestään selvyys jokaisella työpaikalla. Sekä ison että pienen firman tulos on kaikkien ansiota. Kun fiilis on hyvä ja tunnelma on avoin ja vapaa, kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Siksi myös kaikki työntekijät tulisi huomioida yhtä suurella kiitoksella. Joskus näyttää siltä, että sen kiitoksen sanominen ja kaikkien huomioiminen, on mahdotonta. Ketään ei kiinnosta. Se kutistaa ihmistä, jos hänen panostaan ei lasketa miksikään.

Mulla on sellainen tasapuolisuutta ja reiluutta huutava luonne. En tiedä mistä vammasta se on seurausta, mutta mulle tulee todella inhottava olo, kun näen ja vaistoan epätasa-arvoa työpaikoilla. Tilanteita, joissa toisia väheksytään, heidän kiltteyttään käytetään hyväksi, osaa tekijöistä kehutaan ja nostetaan esiin, osa unohdetaan. On suosikit, sisäpiiri ja sitten muut. Kuinka paljon hyvää energiaa, upeita suorituksia ja hyvää tulosta firma menettääkään. Jokaisen työntekijän pitäisi voida tuntea itsensä merkitykselliseksi työyhteisössä. Se tukee motivaatiota ja sitouttaa. Jokainen haluaa tuntea itsensä tarpeelliseksi päivittäin.

Olet tarpeellinen, olet tärkeä!

Hauskaa vappua!

Blogia saa mielellään jakaa.

Hanna

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Jokainen ihminen on arvokas. Kun omalle läheiselle sattuu jotakin, aika pysähtyy ja arki muuttuu. On outoa, että niin monet kulkevat pientä ja suurta, jopa elintärkeää apua tarvitsevan ihmisen ohi aivan kylmästi. Entä jos siinä olisi oma läheisesi? Pysähdy auttamaan ihan aina!

Tänään on kulunut kaksi viikkoa siitä, kun kaaduin lenkillä ja reisilihas irtosi polvilumpiosta. Olen saanut kokea tänä aikana vain hyviä asioita ja kaikki ihmiset ovat olleet minulle äärimmäisen ystävällisiä ja halunneet vain parastani. Se on tuntunut tosi hyvältä ja se on pitänyt mieleni niin hyvänä ja iloisena. Olen valtavan kiitollinen kaikesta ja tuntuu, että olen saamapuolella tässä keississä.

Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina lähdin seitsemän aikaan aamulla lenkille ja hippusta vaille kahdeksalta olin melkein kotiportilla, kun kaaduin ylittäessäni suojatietä. Vaikka jo lähtiessäni lämpömittari näytti muutamaa plusastetta, oli suojatien valkoiset raidat jäässä. Horjahdin vasemmalla jalalla, korjasin oikealla ja sitten mentiin hups ja kups.

Tiesin heti, että jotain astetta keljumpaa kävi. Makasin keskellä ajorataa ja lähdin raahautumaan jalkakäytävälle, mutta oikea jalka ei suostunut yhteistyöhön.

Sain heti apua, kun koiralenkillä ollut ystävällinen mies riensi kysymään voiko auttaa ja nostaa minut ylös. Tunne jalassa oli kuitenkin sellainen, etten halunnut nousta edes istumaan. Minun vastustellessani mies soitti ambulanssin. Hän piti päänsä ja soitti. Ainoa oikea päätös.

Jokainen ohikulkija pysähtyi kysymään, tarvitaanko apua. Jokainen ohi ajanut auto pysähtyi ja kuljettaja tuli kysymään, tarvitaanko apua. Jokainen.

En usko, että minua olisi haitannut, vaikka he olisivat menneet ohi, koska yksi oli jo tullut, oli siinä auttamassa ja ambulanssi oli tulossa, minusta huolehdittiin. Mutta me kaikki olemme lukeneet, ja moni on voinut kokea tilanteen, jossa ihmiset eivät pysähdy eivätkä välitä. Jos tunsin itseni pelokkaaksi ja avuttomaksi jäisellä asfaltilla maatessani auttavien ja välittävien ihmisten ympäröimänä, miltä se olisi tuntunutkaan, jos kukaan ei olisi välittänyt?

Frank Martela:
Meillä on helposti fokus liikaa itsessämme. Tutkimustulosten perusteella nimenomaan toisten auttaminen lisää sekä omaa merkityksellisyyden tunnetta että hyvinvointia.

Tämä elämä on todellakin ainutkertainen juttu. Joka ikinen ihminen on arvokas ja joka ikinen elämä on ainutkertainen. Koskaan ei saa kulkea ohi. Mikään kiire ei ole todellinen kuoleman edessä. Täällä voit tehdä testin osaatko auttaa oikein.

Minä en todellakaan ollut kuolemassa, mutta koskaan ei voi tietää mitä maassa makaavalle ihmiselle on tapahtunut tai on tapahtumassa. Aivoinfarkti, sydänkohtaus mitä tahansa. Sillä, kuinka ihminen on pukeutunut, kuinka hän puhuu, tuoksuuko alkoholi, millään ei ole merkitystä. Aina täytyy mennä auttamaan. Ja aina voi asettaa itsensä uhrin asemaan tai hänen läheistensä asemaan.

Luin Facebookista, kuinka eräs nuori nainen, joka tarvitsee keppiä toisessa kädessään, oli saanut apua raskaan ulko-oven avaamisessa. Tuntematon mies oli kehottanut naista tulemaan aivan rauhassa omaan tahtiin ovelle, hän pitäisi sitä auki. Tapaus oli hänelle erittäin merkityksellinen ja harvinainen. Miettikää! Harvinainen! Eikö meidän jokaisen tulisi aina ottaa huomioon muut ihmiset ja varsinkin ne, joilla on jotenkin haastavaa jo muutenkin? Kertomuksen nainen kirjoitti postauksensa loppuun: ”Olethan sinä se, joka on ystävällinen ja NORMAALI meitä ulkoisesti erilaisia kohtaan?”

Normaaliinkin voisi tehdä hiukan päivitystä. On normaalia pitää ovea auki ihan kaikille, on normaalia ottaa ympärillä olevat ihmiset ylipäätään huomioon. Ihan sellaisia tavallisia juttuja, kuin auttaa kaupan parkkiksella nostamaan raskaat ostoskassit autoon, jos näkee siinä haastetta, kysyä ihmisiltä, voinko auttaa eikä juosta karkuun. Koska niin me tehdään, paetaan paikalta. ”Mitä ihmisetkin ajattelevat, jos nyt ton mummon kauppakassia lähden nostamaan” Yllipäätään pieni ystävällinen sana sanottuna ihan tuntemattomille ihmisille ei ole koskaan pahasta. Se on hyvästä ja tekee ihmisten elämän hiukan kepeämmäksi. Kaikilla on kuitenkin omat taakkansa, näkyvät ja näkymättömät.

Ihanaa päivää, lempeitä tuulia ja hymyileviä huulia

Blogia saa mielellään jakaa.

Hanna

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Kaupallinen yhteistyö mehukkaat omenadonitsit @keijutuotteet

Mehukkaat omenadonitsit paistetaan uunissa donitsipellillä ja ne ovat supermehukkaita. Tämä resepti on matkatuliaiseni New Yorkista yhdeltä ihanalta keväältä. Kevät keikkuen tulevi jo tännekin. On niin suloista, kun aurinko jo lämmittää ja kaikenlaiset kevätkukat nousevat maasta. Kevät on niin vapauttavaa aikaa. Siinä on se fiilis, että huippua! Talvi on takana ja elämä alkaa taas! Ja sitten onkin vappu, kevään juhla.

Munkit, donitsit, tippaleivät, rosetit ja churrot ovat perinteisiä uppopaistettavia vapunajan herkkuja. Minä uppopaistoin viime keväänä ensimmäisen kerran elämässäni, olin aina vähän pelännyt sitä kuumaa öljyä, mutta aivan turhaan. Se oli helppoa ja kivaa.

Tein silloin churroja Instalivessä ja voi että ne tuoreet churrot ja kuuma suklaakastike olivat hyviä. Käytin öljyssä keittämiseen litran Keiju rypsiöljyä ja kun churrot oli paistettu ja öljy jäähtynyt, kaadoin sen takaisin pulloon ja tein vielä toiset churrot samalla öljyllä. Jos haluat kokeilla churrojen leipomista, niin ohje löytyy täältä.

Miedon makuinen Keiju rypsiöljy sopii moniin leivonnaisiin rasvaksi. Se tekee leivonnaisista mehukkaita, kosteita ja suussa sulavia. Keiju rypsiöljy on tosi hyvä makeissakin leivonnaisissa, koska siinä on mieto maku. Tällä kertaa paistoin donitsipellillä omenadonitseja. Tämä resepti on tosiaan rakas muisto New Yorkin matkalta. Voitin matkan hienolla videotarinalla matkatoimiston järjestämässä kilpailussa. Videon teki oikeastaan mieheni, joka on elokuvaaja ja minä tein sen voittomatkan tyttäreni kanssa! Lallaaa!

Yhtenä päivänä kävelimme tyttäreni kanssa Brooklyniin (Brooklyn bridge oli parasta koko matkalla!) ja mentiin siellä pieneen kahvilaan, jossa oli ehkä 12 asiakaspaikkaa. Tiskin takana oli kolme naista töissä farkkuhaalareissa ja pään ympäri sitaistuissa huiveissa. He olivat aivan kuin 50-luvun elokuvasta. Yksi heistä paistoi erilaisia leivonnaisia ja tuoksu oli tietenkin huumaavan herkullinen. Ja vitriini oli pullolaan upeita pieniä leivonnaisia.

Minulla on tapanani ostaa uusissa kahviloissa, varsinkin ulkomailla, monta erilaista leivosta kerralla Maistelen niitä ja etsin uusia juttuja omaan repertuaariini. Tämä omenadonitsien ohje on siltä reissulta.

Vitriinissä luki Apple cider cake. Mietin ihmeissäni, että ahaa, omenasiideriä käytetty taikinassa. Kas kummaa. Mutta myöhemmin selvisi, että Amerikassa apple cider tarkoittaakin tuorepuristettua omenamehua! (Opin sen katsomalla telkkaria!) Kysymyksessä on siis se vähän samea, kaikkein paras omenamehu missä ei ole sokeria ja jota ei ole tehty tiivisteestä. Niin sitten syntyi tämä resepti.

Taikinaan tulee myös omenasosetta ja sen pitää olla sokeroimatonta ja paksua. Sellaista on helppo valmistaa itse. Pestyt omenat lohkotaan kuorineen päivineen ja höyrytetään pehmeiksi. Sitten vaan pyöräytetään ne sosemyllyllä soseeksi tai puristetaan massa siivilän läpi. Siinä kaikki. Työ käy ihan hetkessä.

Nämä donitsit ovat siis vain muodoltaan donitseja. Ne paistetaan uunissa donitsipellillä. Ne ovat todella mehukkaita ja kosteita ja tuoksuvat ja maistuvat ihanasti tuoreilta omenoilta. Öljy tekee leivonnaisista mehukkaita, koska se ei kovetu ja sekin on kiva juttu, ettei se kovetu myöskään verisuonissa! Nämä myös säilyvät tuoreina monta päivää. Öljystä leivonnassa ja muussakin löydät lisää kiinnostavaa tietoa Keiju Öljyakatemiasta.

Mehukkaat omenadonitsit

3 ½ dl vehnäjauhoja

½ tl leivinjauhetta

1 tl ruokasoodaa

½ tl suolaa

½ tl kanelia

½ tl kardemummaa

1 tl vaniljaa

2 dl sokeria

2 dl Keiju rypsiöljyä

1 dl kiinteää, sokeroimatonta omenasosetta

3 ½ dl hyvää tuorepuristettua omenamehua

Pinnalle paiston jälkeen

1 dl sokeria

1 tl kanelia

Uuni 200° C

Rasvaa donitsipelti kevyesti rypsiöljyllä.

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa ja sitten öljy, omenatuoremehu ja omenasose toisessa.

Lisää mehuseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi.

Taikina on löysää, joten se on paras pursottaa tai kaataa kannusta rasvattuihin donitsipellin koloihin.

Jätä vuokiin aavistus nousuvaraa vain 2-3 mm ja paista omenadonitseja 200 ° uunissa noin 15 min.

Anna donitsien jäähtyä hyvin vuoissa ja irrota ne sitten varovasti vuoan reunoista ensin veitsellä tai pienellä nuolijalla ja nosta sitten pois vuoista. Kierittele donitsit lopuksi kanelisokeri-seoksessa.

Ihania leivontahetkiä ja aurinkoa sulle ☀️

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Hanna Brotheruksen kirjasta Ainoa kotini ja mitä kirja minussa herätti. Minä olen minun. Suosittelen kirjan kuuntelemista tai lukemista kaikille. Se on rohkea ja kiinnostava kirja huomioineen ja saattaa nostaa esiin oman elämän kipukohtia ja herättää ajattelemaan ja pohtimaan mm. oman minän olemusta.

Kaikki oli hyvin oli siis sopiva aika alkaa etsiä itseään

Joskus viime syksynä kaiken ollessa elämässäni todella mukavasti ja hyvin, päädyin pohtimaan, kuka oikeastaan olen ihan pohjimmiltani. Lähdin tutkimaan asiaa terapeutin kanssa. Matka on ollut mielenkiintoinen ja rajukin ja jatkuu edelleen. On tosi hienoa tunnistaa aidot, syvät tunteensa ja nähdä syyt omiin puutteisiinsa, jolloin ne myös ehkä korjaantuvat. Olen kadottanut jonkun yhteyden itseeni joskus aivan pienenä ja tunteeni siitä, etten oikeastaan tiedä kuka olen, juontuu sieltä. Nyt yhteys alkaa olla punottuna kokoon.

Luulen, että aika moni alkaa etsiä itseään uudelleen, kun kotipesä tyhjenee. Kuka minä oikeasti olen ja mitä haluan? Missä mennään. Oman etsintäni laukaisi varmaankin lapsenlasten syntymät. Katsoin kuinka upeita vanhempia tyttäreni ja tämän puoliso ovat. Se hellyys, kosketukset ja arjen hauskuus on kaunista katseltavaa. Vaikka tiedän, että elämä kahden aivan pienen lapsen kanssa on raskasta, näen kuinka he nauttivat elämästä ja noista pienisä ihanista pojista. Koin valtavaa hellyyden tarvetta itsekin sitä katsoessani ja tunsin myös suurta halua halata pieniä ihanuuksia isosti. En kuitenkaan sitä tehnyt, sillä pakolliset halaukset tuntuvat kaikista ahdistavilta, joten tyydyin halaamaan heitä katseellani. Onneksi sylihetkiäkin tietenkin kuuluu normaaliin meininkiin.

Ainoa kotini -kirja oli osin kuin minun tarinaani

Kun näissä mielentiloissa kuuntelin Hanna Brotheruksen kirjan Ainoa kotini, se tuotti pieniä järistyksiä minussa. Ainoa kotini on siitä harvinainen opus, että kuuntelin sen kolmeen kertaan. Ensimmäisellä kerralla kuuntelin hengästyneenä, toisella kerralla kuuntelin sitä öisin valvoessani ja nukahtelin ja kolmannen kerran kuuntelin vielä ihan kertauksen vuoksi, että takuulla tiesin, miten se kaikki nyt menikään. Täysin ainutlaatuista, olen lukenut vain satukirjoja useampaan kuin yhteen kertaan.

Minuun osui kirjassa kaksi asiaa: oman minuuden uudelleen etsiminen sekä syömishäiriö.

Kun kuuntelin Hanna Brotheruksen itsensä lukemaa kirjaa, huudahdin välillä ääneen ”minustako kirjoitat!” Samalla ymmärsin, että itsensä etsiminen uudelleen tai ensimmäistä kertaa varmasti osuu useilla ihmisillä juuri 50-60 ikävuoden korville.

Elämä saa uusia sävyjä ja arvoja. Haluaa tehdä asioita syvemmin ja tutkia omia käytösmallejaan, jättää pois turhaa ja tuoda pintaan itselle todella merkityksellisiä asioita. Kuten Brotherus kirjoittaa ”minä olen minun” Se on kiinnostavaa. Ihminen jakaa itseänsä niin moneen suuntaan. Lapsille, omille vanhemmilleen, puolisolleen, työlleen jne.

Brotheruksen kirja on romaani, mutta en kykene mitenkään arvaamaan missä kohdassa hän ei kertoisi asioita suoraan omasta elämästään ja missä kohdin kirja on mielikuvituksen tuotetta. Vahva tunne elämänkerrasta on kyllä läsnä.

Brotherus tansii kynällä

Hän kirjoittaa hyvin. Käyttää sanoja ja kirjoituksen rytmiä kuin tanssin koreografiaa. Tanssii kynällä ja sanoilla. Pidän lyhyistä tankkaavista lauseista tehokeinoina. Kirjasta voisi myös koota aforismikokoelman. Siinäkin on varmasti syy kolmeen kuuntelukertaani. Minun olisi pitänyt lukea kirja ja alleviivata juttuja sieltä. Lenkillä kuunnellessani joskus kelasin tekstiä taaksepäin, että muistaisin jonkun terävän havainnoin tai merkittävän lauseen. Mutta en minä niitä pystynyt ulkoa muistamaan. Mieleeni jäi ”minä olen minun” ja se minun on hyvä muistaa. Ei itsekkäässä muodossa, vaan sellaisena ajatuksena, että pysyn itselleni, tunteilleni ja ajatuksilleni uskollisena. Tunnistan tunteeni ja toiveeni ja myös ilmaisen ne. Olen helposti miellyttäjä, eikä siinäkään mitään pahaa aina ole, mutta on pysyttävä kartalla, ettei kadota itseään. Eri asia on olla siis kiltti, avulias ja ystävällinen sydämestään, kuin kalastaa kiltteydellä rakkautta. On tärkeää tietää mitä haluaa elämältä, sitä ei ole enää jäljellä ihan hirveän pitkään parhaassakaan tapauksessa.

Mitä saa syödä? Saako mitään?

Toinen juttu on sitten se syömishäiriö. Minulla on aina ollut hyvin negatiivinen käsitys omasta kehostani. Äitini laihdutti minua jo varhain, milloin mihinkin juhlatilaisuuteen ja lopulta tajusin, että itse asiassa olen ollut liian suuri jo syntyessäni. On ollut mahdotonta koskaan olla sopiva ja täyttää hänen odotuksiaan.

Hanna Brotheruksen kommentit omasta kehostaan osuivat välillä todella kovaa. Kun hän puhui reisistä, jotka täyttivät tuolin. Jos hänen pitäisi valita olisiko hän mieluummin onnellinen vai laiha, niin vastaus on laiha. Se kyllä pysäytti, sillä kiljaisin samanaikaisesti LAIHA! Aivan sairasta. On turhaa väittää, etten olisi sitä mieltä itsestäni. Mutta sitten on se dilemma, että pitäisi määrittää mikä on minun laihani. Olen aina ollut omasta mielestäni lihava. Painoni on vaihdellut suurimmillaan 10 kiloa ja kaikissa vanhoissa kuvissa näytän tavalliselta, joissain laihalta. Mikä on minun laihani? Ei mitään tietoa siitä. Aina vähän ällöttää oma kroppa, mutta tahdon lujuutta tai mitä lienee ei ole ollut kylliksi, jotta olisin päässyt sairastumaan anoreksiaan tai muuhun konkreettiseen syömishäiriöön. Yksi ihanimmista hetkistä elämässäni on ollut, kun mieheni sanoi alastomalle minulle ”sä olet niin kaunis”

Häiriö kuitenkin on olemassa. Aina syödessäni mietin, onko ok syödä nyt tämä vai ei ole. Ja yleensä ajattelen, että ei ole. Tai että pitäisi syödä vähemmän, rasvaa pitäisi olla vähemmän, sokeria pitäisi olla vähemmän, proteiinia pitäisi olla vähemmän, hiilareita pitäisi olla vähemmän. Arvatkaa kuinka raskasta ja typerää se on! Ja sitä on jatkunut koko elämäni ajan.

Kun äiti kuoli (hän ehti kyllä puristaa minua kylkimakkarasta vielä viimeisinä päivänään ja puistella päätään) päätin että hautaan tämän asian samalla kuin hänet. Mutta ei se onnistunut. Päätin uudelleen olla enää koskaan laihduttamatta ja syödä täsmälleen mitä huvittaa ja hyvällä halulla, silloin kun tajusin että olen ollut jo syntymästäni liian suuri. Ilmoitin asian mm. Fustra-ohjaajalleni Juholle. Seuraavalla viikolla soitin hänelle ja ilmoitin että nyt saa riittää. Olen niin lihava, etten kestä katsoa itseäni. Tästä on nyt muutama kuukausi aikaa.

Tässä sitä sitten ollaan. En tiedä nimeä häiriölleni, onko sitä edes? Kyllä kai. En tiedä mitä tehdä, kuinka olla minä tässä asiassa. Ollako mieluummin onnellinen vai laiha? Haluaisin haluta olla mieluummin onnellinen. Olen kyllä sekä onnekas että onnellinen ihminen, joten ehkä kaikki on ok.

Matka jatkuu.

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Kaupallinen yhteistyö: RFSU Limakalvojen kuivuus on muun muassa vaihdevuosiin kuuluva vaiva, mutta lähes kaikki naiset kärsivät siitä jossain vaiheessa elämäänsä. Kuivuus yhdistetään myös helposti haluun, mutta kosteuden määrä ei ole yhteydessä halukkuuteen. Huolehdi ihanasta kosteudesta limakalvoillakin, kuten kasvojen ja käsien iholla.

Vaihdevuodet on aihe, josta kirjoittaessani saan eniten syvällistä palautetta ja kysymyksiä. Se on myös aihe, josta harva alkaa jutella ihan vaan kahvitellessa ainakin, jos paikalla on enemmän kuin yksi ystävä.

Itse päätin joskus – ehkä nelikymppisenä, etten aio koskaan puhua niistä, en myöntää olevani vaihdevuosissa tai mitenkään paljastaa tätä normaalia elämänvaihetta kenellekään, en edes omalle miehelleni.

Miksi?

Syy oli häpeä, joka käsitykseni mukaan johtui saamastani kasvatuksesta. Mistään, mikä liittyi naisena olemisen biologiaan, ei puhuttu kotonani. Äitini ei koskaan kertonut kuukautisista yhtään mitään, se homma siirrettiin siskolleni. Sen sijaan hän keskittyi kertomaan, kuinka kävellään kauniisti portaita ylös, istutaan sievästi, käytetään veitsiä ja haarukoita, katsotaan skoolatessa toisia silmiin vuoron perään ja uudelleen kun lasista on sievästi siemailttu pikku kulaus. Kuinka kuljetaan nopeasti, määrätietoisesti ja selkä suorana, pimeiden puistojen ohi eikä vilkuilla sivuille.

Kun kuulin perheistä, joissa kuukautisten alkamista juhlittiin kakkukahveilla, en tiennyt mitä sanoa tai kuinka reagoida. Nolostuin. Kaikki kehollinen, joka liittyi naiseuteen, vaiettiin perheessämme kuoliaaksi. Olen ymmärtänyt, etten ole ainoa ikäryhmäni nainen, jolla on samanlainen vaikenemisen historia ja sen myötäinen hämmennys takanaan. En itsekään, kolmen tyttären äitinä, suoriutunut seksuaalikasvatuksesta mielestäni kiitettävin arvosanoin. Takeltelin siinä tehtävässä, mutta tein sen sentään paremmin, kuin oma äitini.

Vaihdevuosihäpeä katosi sitten kuitenkin lopulta kertarysäyksellä, kun äksyilin ventovieraille ihmisille puolisoni seurassa. Pyysin anteeksi tapahtunutta äksyilyn kohteilta ja purskahdin toivottomaan itkuun selittäessäni miehelleni, mistä oli kysymys. ”Mulla on vaihdevuodet, ja tää on ihan kamalaa” hän nyökkäsi lempeästi ja vastasi –tiedän. Sen jälkeen vaihdevuosista puhuminen on ollut missioni.

Limakalvojen kuivuus kirvelee ja kiusaa – turhaan

Tuntuu kurjalta, että vaihdevuodet liitetään jotenkin elämän loppumiseen, seksin loppumiseen, tylsyyteen, henkiseen vanhuuteen ja jotenkin fiilis on se, että okei – good bye – parasta ennen päivä meni jo. Ei muuten mennyt!

Paljon parasta on vielä edessä eikä mistään ihanasta tarvitse luopua. Seikkailut voivat jatkua kaikilla tasoilla.

Vaihdevuosissa estrogeenitasot laskevat ja se aiheuttaa mm. limakalvojen ohenemista ja kuivuutta. Kuivuus taas aiheuttaa kutinaa, arkuutta ja se vaikeuttaa kaikenlaista seksiä. Seksi taas tuo iloa ja ihanuutta elämään, joten yhtälö on huono.

Lähes kaikki naiset – iästä riippumatta – kärsivät jossain elämänvaiheessaan limakalvojen kuivuudesta. Se on yleinen ja vaiettu vaiva. Kuivuus yhdistetään myös helposti haluun, mutta kosteuden määrä ei ole yhteydessä halukkuuteen. Eikä vaihdevuodet tai niiden jälkeinen elämä ole halutonta, seksitöntä elämää tai ainakaan sen ei tarvitse olla sitä limakalvojen kuivuuden tähden.

Kuiviin limakalvoihin auttavat liukuvoiteet, joita saa ostaa ihan tavallisista marketeista, apteekeista ja nettikaupoista. RFSU Klick Natural Glide on vesipohjainen, hajusteeton ja pH-tasapainotettu geelimäinen liukuvoide ja se antaa pitkäkestoisen luiston, eikä se ärsytä intiimialueen tai suun limakalvoja. Se ei sisällä hormoneja ja vesiliukoisena se ei tahraa. Liukuvoide tuo ihanaa kosteutusta ja luistoa.

Intiimialueen kuivat limakalvot voivat aiheuttaa monenlaista kiusaa – ärsytystä emättimessä, pienten haavojen ilmaantumista ja poltteen tuntua seksin aikana. Mutta kosteuttavien tuotteiden avulla limakalvojen pehmeyttä, kosteutta ja liukua voi lisätä.

Miksi teen tämän yhteistyön RFSU:n kanssa?

Tietenkin siksi, että liukuvoiteet ja limakalvojenkuivuus ovat edelleen tabuja, vaikka kaikki naiset kärsivät jonkinasteisesta kuivuudesta jossain vaiheessa elämäänsä. Ja siksi että vaihdevuosissa kuivuus on yleistä ja niiden jo jäätyä taakse, kuivuus usein pahenee, mutta siihen on olemassa hyvä apu ja kaikenlainen iloinen kehollisuus ja riemu voi jatkua ilman kipua ja kiristystä. Asioista täytyy puhua.

Ihailen myös RFSU:n perustajaa Elise Ottensen-Jenseniä, joka on sanonut: ”Unelmoin siitä päivästä, jolloin kaikki lapset syntyvät toivottuina, kaikki miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia ja seksuaalisuus ilmentää läheisyyttä, nautintoa ja hellyyttä.”

Ottensen-Jensen (s. 2.1.1886 k.4.9.1973) oli norjalaissyntyinen ruotsalainen seksuaalioikeusaktivisti, kirjailija ja feministi, jonka ajatukset olivat hänen aikanaan poikkeuksellisen radikaaleja, mutta samoista asioista taistellaan maailmassa edelleen.

RFSU:n toiminta-ajatuksena on kehittää laadukkaita tuotteita, jotka tuovat ihmisten seksielämään iloa ja turvallisuutta sekä parantavat kehollista hyvinvointia ja elämisen laatua.

RFSU AB, jonka tytäryhtiö on Suomen RFSU Oy, tuottaa omistajalleen, RFSU-järjestölle (Riksförbundet för Sexuell Upplysning), taloudellisia resursseja kansalliseen ja kansainväliseen tiedotus-, koulutus- ja mielipiteenmuokkaustyöhön, joka edistää ihmisten oikeutta päättää itse omasta kehostaan, seksuaalisuudestaan ja identiteetistään. RFSU on tehnyt tätä työtä vuodesta 1933

Me ollaan niin samanlaisia

Kuta kauemmin elää, sitä selkeämmin näkee ja huomaa sen, kuinka samanlaisia me kaikki olemme, vaikka olemmekin tietysti yksilöitä ja erilaisia. Ei ole huolta tai ongelmaa, jonka kanssa olisimme yksin maailmassa. Mikään ei ole outoa eikä hävettävää, ei ainakaan limakalvojen kuivuus. Ja kaikki tietävät, että kun kaikki luistaa, on hauskempaa!

Terveisin

Hanna

P.S. sen suojatien jonka ylitin varhain sunnuntai aamuna, ei olisi tarvinnut olla niin liukas. Nyt sujuu elo polvea parannellessa!

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Sitruunan makuinen unikonsiemenkakku on ihana kevään juhlien kakku. Se sopii äidille, valmistuneelle, rippilapselle, kihlaparille tai vain ihanaksi iloksi satunnaisena päivänä.

Valkuaisvaahdolla kevennetty kakkutaikina saa kivan säväyksen unikonsiemenistä ja täytteeseen tuleva lemon curd – sitruunatahna valmistuu muutamissa minuuteissa mikrossa ja on parasta lemon curdia, jota ikinä olen syönyt. Värikin on niin ihanan kaunis keltainen.

Resepti näyttää pitkältä mutta ei se ole. Tässä on vain kolme yksinkertaista reseptiä yhdessä – kakku, täyte ja kuorrute. Helppoa kuin mikä ja onnistuu varmasti kaikilta

Ihania kakkuhetkiä ja aurinkoa päivään!

Hanna

Sitruunan makuinen unikonsiemenkakku

Kakkupohjat

50g pehmeää voita

1 dl auringonkukkaöljyä

2 dl sokeria 200 g

1 tl vaniljauutetta

3 dl vehnäjauhoja 170 g

1,5 tl leivinjauhetta

1,5 rkl unikonsiemeniä

½ tl suolaa

1 dl maitoa

3 isoa kanamunaa

20 cm irtopohjainen kakkuvuoka 160 °C 45 min

Valmistele ensin kakkuvuoka laittamalla sen pohjalle ja reunoille leivinpaperi. Kiinnitän leivinpaperisuikaleet vuoan reunoille sipaisemalla reunoille ensin hiukan voita.

Erottele munan keltuaiset valkuaisista. Kaksi keltuaista menee lemon curd -täytteeseen, säästä ne. Kolme valkuaista tarvitaan kakkutaikinaan, eikä niissä saa olla pisaraakaan keltuaista joukossa, tai valkuaiset eivät vaahtoudu kovaksi. Riko siis jokainen muna varovasti ja anna valkuaisen valua pieneen astiaan. Siirrä puhdas valkuainen sitten vatkauskulhoon ja tee sama uudelleen. Jätä keltuaiset ja valkuaiset odottamaan.

Voin täytyy olla tosiaan aivan löysää, mutta ei sulanutta.Laita se kulhoon ja veivaa sitä kulhossa, kunnes se on voidemaista. Et tarvitse siihen vatkainta tai vispilää. Esimerkiksi puulusikka on hyvä väline.

Lisää joukkoon öljy, hieno sokeri ja vanilja ja sekoita jälleen puulusikalla, kunnes seos on voidemaista.

Sekoita suola ja leivinjauhe jauhoihin ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa kolmessa, neljässä erässä. Sekoita hyvin. Lisää lopuksi joukkoon unikonsiemenet.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun se pysyy ylösalaisin olevassa kulhossa. Kääntele valkuaisvaahto varovasti taikinaan.

Kaada taikina vuokaan, tasoita pinta ja paista 160° n 45 minuttia. Kakku on kypsä, kun se alkaa irrota vuoan reunoista. Voit kokeilla kypsyyttä myös tikulla, mutta jos teet sen kovin aikaisin, kakku vajoaa hiukan keskeltä. Se on vain visuaalinen haitta ja kuorrutus peittää sen kyllä.

Kun kakku on kypsä anna sen jäähtyä vuoassa viitisen minuuttia ja ota sitten pois vuoasta, poista paperit ja anna jäähtyä kokonaan.

Sillä aikaa, kun kakku paistuu, tee täyte ja kuorrute.

Lemon curd mikrossa

2 dl sokeria

1 dl sitruunan mehua

2 keltuaista

3 kokonaista munaa

2 sitruunan raastettu kuori

100 g voita

Vispaa sokeri, munat ja keltuaiset sekä sitruunanmehu hyvin yhteen mikron kestävää kulhossa. On tärkeää, että valkuaiset sekoittuvat hyvin, koska muuten tahnaan jää kypsän valkuaisen kappaleita. Jos niin kuitenkin käy, selviät niistä siivilöimällä seoksen ennen kuin lisäät voin.

Kuumenna seosta 30 sekuntia kerrallaan ja sekoita seosta. Noin neljän minuutin kuluttua seos on aivan paksua. Sekoita ja lisää kylmä voi kuutioina joukkoon. Sekoita kunnes voi on kokonaan sulanut ja seos on tasaista. Lisää viimeiseksi sitruunakuoriraaste. Jäähdytä ja valmista tuli!

Sitruuna-voikreemi kuorrute

Tätä tulee runsaasti. Voit pursottaa tai levittä kuorrutteen rennosti kuin pilven, kakun päälle.

250 g pehmeää voita

1 dl lemon curdia

1 tl vaniljauutetta

(1/8 tl karvasmanteliöljyä, jos pidät siitä)

n.8 dl tomusokeria

2 rkl maitoa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi keveäksi vaahdoksi yleiskoneella tai käsivatkaimella. Tähän menee muutamia minuutteja ja vaahto on hyvää, kun sen väri on selvästi vaalentunut.

Lisää joukkoon lemon curd ja vatkaa kunnes se on täysin sekoittunut voivaahtoon.

Ala sitten lisätä tomusokeria vähän kerrallaan, kun sitä on tarpeeksi ja koostumus tuntuu sopivalta jatka vielä vatkaamista muutama minuutti. Lisää sitten maito ja vatkaa vielä tovi.

Kokoa kakku

Leikkaa jäähtynyt kakku kahteen osaan ja levitä alemman pohjan päälle runsas kerros täysin jäähtynyttä lemon curdia. Nosta toinen kakkupohja päälle ja halutessasi kostuta sitä hiukan sitruunanmehulla, jota on laimennettu vedellä ja vähän makeutettu sokerilla.

Tässä vaiheessa voit halutessasi pakastaa kakun

Levitä kuorrutetta kakulle ensin ohut kerros palettiveitsen tai lastan avulla. Laita kakku jääkaappiin puoleksi tunniksi. Näin saat kiinnitettyä kakun pinnan eikä muruja nouse kuorrutteen sekaan.

Voit kuorruttaa kakun vapaalla kädellä tai tehdä tiukan ja skarpin kuorrutuksen. Voikreemiällä saa myös tehtyä kauniita pursotuksia.

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Terveisin

Hanna

Lauantain piti olla työpäivä. Ohjelmassa oli pääsiäsileivontaa, kuvauksia, kevätkranssin punonta ja talvikoristeiden poistaminen pihalta ja terassilta. Olin kaupassa hankkimassa tarvikkeita, kun puhelin soi ja yks kaks päivästä tulikin luksus lauantai. Ystävyys pandemian keskellä on kultaa.

Kaikki media, lukuun ottamatta Instagramia, pursuaa koronaa. Hesarin koko ensimmäinen osa käsitteli vain rajoituksia ja muuta koronasoppaa. Ymmärrän tietenkin, että se on tärkeää, että asioista ollaan kiihdyksissä, pandemia vaikuttaa kaikkeen ja helvetti, vihaan sitä itsekin. Olen erimieltä monesta asiasta ja hämmennyksissäni siitä minkälaista elämää päättäjät viettävät koska eivät osaa sijoittaa itseään muiden asemaan ja mitä he tietävät keskivertoihmisten elämästä? Mutta silti tarvitsen päiviini muutakin. Tarvitsen iloa, visuaalista nautintoa, naurua ja inspiraatiota. Elän täällä vain pienen tovin, enkä halua hukata päiviäni sellaisissa ikävissä asioissa rypemiseen, joille en voi tehdä mitään. Välillä se on hyvin vaikeaa. Siis ilon ja keveyden löytäminen. Itse asiassa päivä päivältä vaikeampaa.

Lauantaina sain kuitenkin lahjaksi todellista luksusta, hyvää mieltä, iloa, inspiraatiota ja pään tuuletusta.

Mitä siis tapahtui, kun puhelin soi? Ystäväni soitti. Jo se on ihanaa, että joku todellakin soittaa. En voi sanoin kuvata, kuinka väsynyt olen kirjoittamaan kaiken, jokaisen asian, tapahtuman, sopimuksen, kysymyksen ja vastauksen. Tekstiviesti, meili, whatsupp, IG-direct, Messenger – näpynäpynäpy…

Ahhh kuinka kaipaankaan teinivuosien tuntien mittaisia puheluita. Niitä joita puhuin, kun makasin sängyssä vailla huolen häivää Ericssonin Cobra kourassani ja olin tehdä vanhempani hulluiksi, puhelimen ollessa jatkuvasti varattu. Ja niitä kaukaisia aamuja, kun ajoin töihin ja puhuin koko matkan puhelimessa parhaan ystäväni kanssa joka aamu. Se oli aikaa, kun tekstiviestejä ei vielä ollut keksitty ja puhelimeen saattoi kirjoittaa vain yhteystietoja isoilla kirjaimilla.

Ystäväni pyysi minua ulos, retkelle ja ihan saman tien, muutaman tunnin päästä. Alle aikayksikön sanoin hyvästit kaikille lauantaisuunnitelmilleni ja kysyin koska ja missä? Minna lupasi tulla hakemaan minut kotoa ja käski vain laittaa päälle merinovillaisen alusasun, kuorivaatteen ja kevytuntuvatakin, ottaa varmuuden vuoksi mukaan pipon ja hanskat. Tein työtä käskettyä ja pian istuin autossa matkalla jonnekin.

Pääsin retkelle. Vaelsimme upeissa merimaisemissa tuntikaupalla ja höpisimme niitä näitä ja pysähdyimme välillä vain katsomaan kuinka upeaa ja kaunista kaikkialla oli. Aurinko paistoi, meri kimmelsi, näimme joutsenia, kurkia, hevosia jopa yksi kurjenmiekka oli jo rohjennut työntää lehtensä ylös ruovikosta, osmankäämien ja kaislojen välistä. Lumi oli sulanut pyöreiltä etelänpuoleisilta kallioilta ja paljastanut tiukan pinnassa kasvavan kirkkaan vihreän jäkälän. Joissain pienissä lahdelmissa oli vielä jäälauttoja hopeisen hyhmän seassa. Vesi nousi ja laski tuulettomassa ilmassa hiljaa ja jäiden ääni vuoroin helisi ja vuoroin suhisi kuin suuressa drinkkilasissa. Kaukana huusi merilintujen kuorot paljailla luodoilla ja rannoilla. Muita ihmisiä kulki rannoilla ja poluilla harvakseltaan. Jotkut kalastivat, jotkut söivät eväitä ja jotkut vain nauttivat kevätauringonpaisteesta silmät kiinni kalliolla istuen.

Me löysimme jyrkän kallion alta pienen suojaisan luonnon muovaaman terassin, jossa oli pari puunrunkoa poikittain penkkeinä ja valmis nuotiopaikka.

Syön makkaraa ehkä harvemmin kuin kerran vuodessa, mutta rakastan sitä ja olen unelmoinut nuotiolla paistetusta makkarasta kuola suusta valuen ja mitä tapahtuikaan! Pian istuin siinä meren rannassa, kädessäni oli kupillinen kahvia ja munavoileipä makkaroiden tiristessä nuotiossa. Istuin tahallani niin, että nuotiosta nouseva savu tuli suoraan kohti. Onko muuten olemassa jotakin muuta tapaa? Eikö se aina tule vähän silmiin, teki mitä hyvänsä ja istui missä suunnassa tahansa?

Sitten tapahtui reissun noloin osuus. Juu ei – en mennyt puskapissalle ja tullut yllätetyksi housut kintuissa – sen sijaan kyyneleet tulivat silmiin, eikä syynä ollut nuotiosavu.

Kuinka koskettavaa on se, että joku näkee eteesi kaiken sen vaivan aivan tuosta vaan. Päättää soittaa, hakea kotoa, viedä maailman kauneimmille rannoille patikoimaan ja kantaa repussaan eväät ja tulentekovälineet.

Ystävyys pandemian keskellä on kultaa

Monesti puhutaan siitä, että meidän pitäisi helliä itseämme. Hemmotteluviikonloppu on mediasta tuttu otsikko. Ja mitä silloin tehdään? Mennään kylpylään, kasvohoitoon, hierontaan ja illalliselle ravintolaan. Ihan kiva. Mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että eväsretki ja ystävän huolenpito ja seura on suurempaa, aidompaa ja koskettavampaa luksusta, josta saa iloa ja hyvää oloa niin monella tasolla, että siitä riittää ammennettavaa pitkään.  

Kannattaa keskittyä pandemian luoman kurjuuden keskellä olemaan ystävä niillä keinoilla, jotka ovat mahdollisia. Ystävyys pandemian keskellä on kultaa. Ei kannata surra ja kiihtyä asioista joille voi mitään. Täytyy tehdä asioita joita voi tehdä, jotka tuovat iloa ja unohtumattomia muistoja. Elämme vain kerran. Jokainen minuutti on ainutlaatuinen. Ei hukata niitä. Otetaan ilo haltuun.

Kiitos ihana Minna, oli huippupäivä!

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Vadelma-valkosuklaa­täytekakku on vuoden ympäri toimiva herkullinen juhlakakku. Vadelma ja valkosuklaa on taivaallinen yhdistelmä. Kun leipoo mehevän suklaakakun ja täyttää sen vadelmavalkosuklaavaahdolla ei voi muuta kuin saada aikaan suussa sulavan lopputuloksen!

Tämä kakku on syytä tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä hyytymään jääkaappiin ja kuorruttaa ja koristella sitten sinä tärkeänä päivänä, kun kakku nautitaan.

Aaah kyllä se niin on että kakut on ihania eikä niiden leipomista tai niistä nauttimista ole mitään syytä rajoittaa tai peräti lopettaa!

Vadelma-valkosuklaa­täytekakku

Vuoka ø 18 cm

150g              voita

3 dl                sokeria

3 dl                vehnäjauhoja

2tl                 leivinjauhetta

1-2 tl             vaniljasokeria

2-3 rkl Van Houten kaakaojauhetta

2 kpl              kevyesti vatkattua kananmunaa

¾ dl               maitoa tai kermaa

¾ dl               kiehuvaa vettä

Sulata ja jäähdytä voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivien aineiden joukkoon sulanut, vähän jäähtynyt rasva, sitten kevyesti vatkatut kananmunat, maito tai kerma ja vesi.

Kaada taikina hyvin jauhotettuun tai leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja paista noin 40 min 175° C uunissa.

Valkosuklaa-vadelmamousse

5 liivatetlehteä

2 rkl sitruunamehua

300 g pakastevadelmia

4 dl kuohukermaa

1 tl vaniljasokeria

1 ½ dl tomusokeria

200 g vaniljatuorejuustoa

130 g valkosuklaata

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Sulata (ulkomaiset) vadelmat kuumentamalla ne kattilassa ja keitä seosta 2 minuutin ajan. Soseuta vadelmat sauvasekoittimella. Kaada vadelmamassa tiheään siivilään ja purista vadelmamehu ja marjaliha kulhoon, niin että siivilään jäävät vain siemenet. Jätä seos jäähtymään.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vatkauksen loppupuolella joukkoon tomusokeri sekä vaniljasokeri.

Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai varovasti mikroaaltouunissa. Sekoita sula suklaa tuorejuuston joukkoon sähkövatkaimella vispaten ja lisää joukkoon vielä vadelmasose. Sekoita seos tasaiseksi.

Kuumenna sitruunan mehu kattilassa, purista liivatelehdistä vesi pois ja sulata liivakot kuumassa mehussa. Lisää liivateliuos vadelmatuorejuustoseokseen ohuena nauhana, koko ajan sähkövatkaimella sekoittaen.

Sekoita lopuksi kermavaahto vadelmatuorejuustoseokseen.

Suklaakuorrutus

1 dl kuohukermaa

130 g tumaa suklaata

Kuumenna kerma kattilassa kiehumapisteeseen. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon suklaapalat. Sekoita tasaiseksi.

Koristeet

Marjoja ja kukkia maun mukaan.

Kokoa kakku

Leikkaa kakku neljään kerrokseen.

Nosta alimmainen pala tarjoilualustalle ja levitä sille kolmasosa täytteestä.

Nosta seuraava kerros täytteen päälle ja täytä. Toista sama vielä kerran ja nosta lopuksi neljäs pala kolmannen täytekerroksen päälle. Pohja on haurasta, jos kakkulevy menee rikki, kun siirrät sitä, se ei haittaa mitään. Nosta vain osat paikoilleen ja laita täytettä päälle.

Paina kakkua kevyesti jollain tasaisella vaikka leikkuulaudalla. Levitä sitten reunojen yli pursuava täyte lastalla kakun pinnalle. Tää tämä kevyellä kädellä. Jäljen ei tarvitse olla tasainen.

Laita kakku jääkaappiin hyytymään yön yli.

Valmista suklaakuorrutus ja valuta se lämpimänä mutta ei kuumana keskelle kakkua ja anna sen valua reunojen yli.

Laita kakku jääkaappiin, että kuorrute jäähtyy ja hyytyy. Koristele lopuksi marjoilla, syötävillä kukilla tai muulla itsellesi mieluisella tavalla.

Ihania kakkuhetkiä!

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Hanna