Kaupallinen yhteistyö mehukkaat omenadonitsit @keijutuotteet

Mehukkaat omenadonitsit paistetaan uunissa donitsipellillä ja ne ovat supermehukkaita. Tämä resepti on matkatuliaiseni New Yorkista yhdeltä ihanalta keväältä. Kevät keikkuen tulevi jo tännekin. On niin suloista, kun aurinko jo lämmittää ja kaikenlaiset kevätkukat nousevat maasta. Kevät on niin vapauttavaa aikaa. Siinä on se fiilis, että huippua! Talvi on takana ja elämä alkaa taas! Ja sitten onkin vappu, kevään juhla.

Munkit, donitsit, tippaleivät, rosetit ja churrot ovat perinteisiä uppopaistettavia vapunajan herkkuja. Minä uppopaistoin viime keväänä ensimmäisen kerran elämässäni, olin aina vähän pelännyt sitä kuumaa öljyä, mutta aivan turhaan. Se oli helppoa ja kivaa.

Tein silloin churroja Instalivessä ja voi että ne tuoreet churrot ja kuuma suklaakastike olivat hyviä. Käytin öljyssä keittämiseen litran Keiju rypsiöljyä ja kun churrot oli paistettu ja öljy jäähtynyt, kaadoin sen takaisin pulloon ja tein vielä toiset churrot samalla öljyllä. Jos haluat kokeilla churrojen leipomista, niin ohje löytyy täältä.

Miedon makuinen Keiju rypsiöljy sopii moniin leivonnaisiin rasvaksi. Se tekee leivonnaisista mehukkaita, kosteita ja suussa sulavia. Keiju rypsiöljy on tosi hyvä makeissakin leivonnaisissa, koska siinä on mieto maku. Tällä kertaa paistoin donitsipellillä omenadonitseja. Tämä resepti on tosiaan rakas muisto New Yorkin matkalta. Voitin matkan hienolla videotarinalla matkatoimiston järjestämässä kilpailussa. Videon teki oikeastaan mieheni, joka on elokuvaaja ja minä tein sen voittomatkan tyttäreni kanssa! Lallaaa!

Yhtenä päivänä kävelimme tyttäreni kanssa Brooklyniin (Brooklyn bridge oli parasta koko matkalla!) ja mentiin siellä pieneen kahvilaan, jossa oli ehkä 12 asiakaspaikkaa. Tiskin takana oli kolme naista töissä farkkuhaalareissa ja pään ympäri sitaistuissa huiveissa. He olivat aivan kuin 50-luvun elokuvasta. Yksi heistä paistoi erilaisia leivonnaisia ja tuoksu oli tietenkin huumaavan herkullinen. Ja vitriini oli pullolaan upeita pieniä leivonnaisia.

Minulla on tapanani ostaa uusissa kahviloissa, varsinkin ulkomailla, monta erilaista leivosta kerralla Maistelen niitä ja etsin uusia juttuja omaan repertuaariini. Tämä omenadonitsien ohje on siltä reissulta.

Vitriinissä luki Apple cider cake. Mietin ihmeissäni, että ahaa, omenasiideriä käytetty taikinassa. Kas kummaa. Mutta myöhemmin selvisi, että Amerikassa apple cider tarkoittaakin tuorepuristettua omenamehua! (Opin sen katsomalla telkkaria!) Kysymyksessä on siis se vähän samea, kaikkein paras omenamehu missä ei ole sokeria ja jota ei ole tehty tiivisteestä. Niin sitten syntyi tämä resepti.

Taikinaan tulee myös omenasosetta ja sen pitää olla sokeroimatonta ja paksua. Sellaista on helppo valmistaa itse. Pestyt omenat lohkotaan kuorineen päivineen ja höyrytetään pehmeiksi. Sitten vaan pyöräytetään ne sosemyllyllä soseeksi tai puristetaan massa siivilän läpi. Siinä kaikki. Työ käy ihan hetkessä.

Nämä donitsit ovat siis vain muodoltaan donitseja. Ne paistetaan uunissa donitsipellillä. Ne ovat todella mehukkaita ja kosteita ja tuoksuvat ja maistuvat ihanasti tuoreilta omenoilta. Öljy tekee leivonnaisista mehukkaita, koska se ei kovetu ja sekin on kiva juttu, ettei se kovetu myöskään verisuonissa! Nämä myös säilyvät tuoreina monta päivää. Öljystä leivonnassa ja muussakin löydät lisää kiinnostavaa tietoa Keiju Öljyakatemiasta.

Mehukkaat omenadonitsit

3 ½ dl vehnäjauhoja

½ tl leivinjauhetta

1 tl ruokasoodaa

½ tl suolaa

½ tl kanelia

½ tl kardemummaa

1 tl vaniljaa

2 dl sokeria

2 dl Keiju rypsiöljyä

1 dl kiinteää, sokeroimatonta omenasosetta

3 ½ dl hyvää tuorepuristettua omenamehua

Pinnalle paiston jälkeen

1 dl sokeria

1 tl kanelia

Uuni 200° C

Rasvaa donitsipelti kevyesti rypsiöljyllä.

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa ja sitten öljy, omenatuoremehu ja omenasose toisessa.

Lisää mehuseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi.

Taikina on löysää, joten se on paras pursottaa tai kaataa kannusta rasvattuihin donitsipellin koloihin.

Jätä vuokiin aavistus nousuvaraa vain 2-3 mm ja paista omenadonitseja 200 ° uunissa noin 15 min.

Anna donitsien jäähtyä hyvin vuoissa ja irrota ne sitten varovasti vuoan reunoista ensin veitsellä tai pienellä nuolijalla ja nosta sitten pois vuoista. Kierittele donitsit lopuksi kanelisokeri-seoksessa.

Ihania leivontahetkiä ja aurinkoa sulle ☀️

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Hanna Brotheruksen kirjasta Ainoa kotini ja mitä kirja minussa herätti. Minä olen minun. Suosittelen kirjan kuuntelemista tai lukemista kaikille. Se on rohkea ja kiinnostava kirja huomioineen ja saattaa nostaa esiin oman elämän kipukohtia ja herättää ajattelemaan ja pohtimaan mm. oman minän olemusta.

Kaikki oli hyvin oli siis sopiva aika alkaa etsiä itseään

Joskus viime syksynä kaiken ollessa elämässäni todella mukavasti ja hyvin, päädyin pohtimaan, kuka oikeastaan olen ihan pohjimmiltani. Lähdin tutkimaan asiaa terapeutin kanssa. Matka on ollut mielenkiintoinen ja rajukin ja jatkuu edelleen. On tosi hienoa tunnistaa aidot, syvät tunteensa ja nähdä syyt omiin puutteisiinsa, jolloin ne myös ehkä korjaantuvat. Olen kadottanut jonkun yhteyden itseeni joskus aivan pienenä ja tunteeni siitä, etten oikeastaan tiedä kuka olen, juontuu sieltä. Nyt yhteys alkaa olla punottuna kokoon.

Luulen, että aika moni alkaa etsiä itseään uudelleen, kun kotipesä tyhjenee. Kuka minä oikeasti olen ja mitä haluan? Missä mennään. Oman etsintäni laukaisi varmaankin lapsenlasten syntymät. Katsoin kuinka upeita vanhempia tyttäreni ja tämän puoliso ovat. Se hellyys, kosketukset ja arjen hauskuus on kaunista katseltavaa. Vaikka tiedän, että elämä kahden aivan pienen lapsen kanssa on raskasta, näen kuinka he nauttivat elämästä ja noista pienisä ihanista pojista. Koin valtavaa hellyyden tarvetta itsekin sitä katsoessani ja tunsin myös suurta halua halata pieniä ihanuuksia isosti. En kuitenkaan sitä tehnyt, sillä pakolliset halaukset tuntuvat kaikista ahdistavilta, joten tyydyin halaamaan heitä katseellani. Onneksi sylihetkiäkin tietenkin kuuluu normaaliin meininkiin.

Ainoa kotini -kirja oli osin kuin minun tarinaani

Kun näissä mielentiloissa kuuntelin Hanna Brotheruksen kirjan Ainoa kotini, se tuotti pieniä järistyksiä minussa. Ainoa kotini on siitä harvinainen opus, että kuuntelin sen kolmeen kertaan. Ensimmäisellä kerralla kuuntelin hengästyneenä, toisella kerralla kuuntelin sitä öisin valvoessani ja nukahtelin ja kolmannen kerran kuuntelin vielä ihan kertauksen vuoksi, että takuulla tiesin, miten se kaikki nyt menikään. Täysin ainutlaatuista, olen lukenut vain satukirjoja useampaan kuin yhteen kertaan.

Minuun osui kirjassa kaksi asiaa: oman minuuden uudelleen etsiminen sekä syömishäiriö.

Kun kuuntelin Hanna Brotheruksen itsensä lukemaa kirjaa, huudahdin välillä ääneen ”minustako kirjoitat!” Samalla ymmärsin, että itsensä etsiminen uudelleen tai ensimmäistä kertaa varmasti osuu useilla ihmisillä juuri 50-60 ikävuoden korville.

Elämä saa uusia sävyjä ja arvoja. Haluaa tehdä asioita syvemmin ja tutkia omia käytösmallejaan, jättää pois turhaa ja tuoda pintaan itselle todella merkityksellisiä asioita. Kuten Brotherus kirjoittaa ”minä olen minun” Se on kiinnostavaa. Ihminen jakaa itseänsä niin moneen suuntaan. Lapsille, omille vanhemmilleen, puolisolleen, työlleen jne.

Brotheruksen kirja on romaani, mutta en kykene mitenkään arvaamaan missä kohdassa hän ei kertoisi asioita suoraan omasta elämästään ja missä kohdin kirja on mielikuvituksen tuotetta. Vahva tunne elämänkerrasta on kyllä läsnä.

Brotherus tansii kynällä

Hän kirjoittaa hyvin. Käyttää sanoja ja kirjoituksen rytmiä kuin tanssin koreografiaa. Tanssii kynällä ja sanoilla. Pidän lyhyistä tankkaavista lauseista tehokeinoina. Kirjasta voisi myös koota aforismikokoelman. Siinäkin on varmasti syy kolmeen kuuntelukertaani. Minun olisi pitänyt lukea kirja ja alleviivata juttuja sieltä. Lenkillä kuunnellessani joskus kelasin tekstiä taaksepäin, että muistaisin jonkun terävän havainnoin tai merkittävän lauseen. Mutta en minä niitä pystynyt ulkoa muistamaan. Mieleeni jäi ”minä olen minun” ja se minun on hyvä muistaa. Ei itsekkäässä muodossa, vaan sellaisena ajatuksena, että pysyn itselleni, tunteilleni ja ajatuksilleni uskollisena. Tunnistan tunteeni ja toiveeni ja myös ilmaisen ne. Olen helposti miellyttäjä, eikä siinäkään mitään pahaa aina ole, mutta on pysyttävä kartalla, ettei kadota itseään. Eri asia on olla siis kiltti, avulias ja ystävällinen sydämestään, kuin kalastaa kiltteydellä rakkautta. On tärkeää tietää mitä haluaa elämältä, sitä ei ole enää jäljellä ihan hirveän pitkään parhaassakaan tapauksessa.

Mitä saa syödä? Saako mitään?

Toinen juttu on sitten se syömishäiriö. Minulla on aina ollut hyvin negatiivinen käsitys omasta kehostani. Äitini laihdutti minua jo varhain, milloin mihinkin juhlatilaisuuteen ja lopulta tajusin, että itse asiassa olen ollut liian suuri jo syntyessäni. On ollut mahdotonta koskaan olla sopiva ja täyttää hänen odotuksiaan.

Hanna Brotheruksen kommentit omasta kehostaan osuivat välillä todella kovaa. Kun hän puhui reisistä, jotka täyttivät tuolin. Jos hänen pitäisi valita olisiko hän mieluummin onnellinen vai laiha, niin vastaus on laiha. Se kyllä pysäytti, sillä kiljaisin samanaikaisesti LAIHA! Aivan sairasta. On turhaa väittää, etten olisi sitä mieltä itsestäni. Mutta sitten on se dilemma, että pitäisi määrittää mikä on minun laihani. Olen aina ollut omasta mielestäni lihava. Painoni on vaihdellut suurimmillaan 10 kiloa ja kaikissa vanhoissa kuvissa näytän tavalliselta, joissain laihalta. Mikä on minun laihani? Ei mitään tietoa siitä. Aina vähän ällöttää oma kroppa, mutta tahdon lujuutta tai mitä lienee ei ole ollut kylliksi, jotta olisin päässyt sairastumaan anoreksiaan tai muuhun konkreettiseen syömishäiriöön. Yksi ihanimmista hetkistä elämässäni on ollut, kun mieheni sanoi alastomalle minulle ”sä olet niin kaunis”

Häiriö kuitenkin on olemassa. Aina syödessäni mietin, onko ok syödä nyt tämä vai ei ole. Ja yleensä ajattelen, että ei ole. Tai että pitäisi syödä vähemmän, rasvaa pitäisi olla vähemmän, sokeria pitäisi olla vähemmän, proteiinia pitäisi olla vähemmän, hiilareita pitäisi olla vähemmän. Arvatkaa kuinka raskasta ja typerää se on! Ja sitä on jatkunut koko elämäni ajan.

Kun äiti kuoli (hän ehti kyllä puristaa minua kylkimakkarasta vielä viimeisinä päivänään ja puistella päätään) päätin että hautaan tämän asian samalla kuin hänet. Mutta ei se onnistunut. Päätin uudelleen olla enää koskaan laihduttamatta ja syödä täsmälleen mitä huvittaa ja hyvällä halulla, silloin kun tajusin että olen ollut jo syntymästäni liian suuri. Ilmoitin asian mm. Fustra-ohjaajalleni Juholle. Seuraavalla viikolla soitin hänelle ja ilmoitin että nyt saa riittää. Olen niin lihava, etten kestä katsoa itseäni. Tästä on nyt muutama kuukausi aikaa.

Tässä sitä sitten ollaan. En tiedä nimeä häiriölleni, onko sitä edes? Kyllä kai. En tiedä mitä tehdä, kuinka olla minä tässä asiassa. Ollako mieluummin onnellinen vai laiha? Haluaisin haluta olla mieluummin onnellinen. Olen kyllä sekä onnekas että onnellinen ihminen, joten ehkä kaikki on ok.

Matka jatkuu.

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Kaupallinen yhteistyö: RFSU Limakalvojen kuivuus on muun muassa vaihdevuosiin kuuluva vaiva, mutta lähes kaikki naiset kärsivät siitä jossain vaiheessa elämäänsä. Kuivuus yhdistetään myös helposti haluun, mutta kosteuden määrä ei ole yhteydessä halukkuuteen. Huolehdi ihanasta kosteudesta limakalvoillakin, kuten kasvojen ja käsien iholla.

Vaihdevuodet on aihe, josta kirjoittaessani saan eniten syvällistä palautetta ja kysymyksiä. Se on myös aihe, josta harva alkaa jutella ihan vaan kahvitellessa ainakin, jos paikalla on enemmän kuin yksi ystävä.

Itse päätin joskus – ehkä nelikymppisenä, etten aio koskaan puhua niistä, en myöntää olevani vaihdevuosissa tai mitenkään paljastaa tätä normaalia elämänvaihetta kenellekään, en edes omalle miehelleni.

Miksi?

Syy oli häpeä, joka käsitykseni mukaan johtui saamastani kasvatuksesta. Mistään, mikä liittyi naisena olemisen biologiaan, ei puhuttu kotonani. Äitini ei koskaan kertonut kuukautisista yhtään mitään, se homma siirrettiin siskolleni. Sen sijaan hän keskittyi kertomaan, kuinka kävellään kauniisti portaita ylös, istutaan sievästi, käytetään veitsiä ja haarukoita, katsotaan skoolatessa toisia silmiin vuoron perään ja uudelleen kun lasista on sievästi siemailttu pikku kulaus. Kuinka kuljetaan nopeasti, määrätietoisesti ja selkä suorana, pimeiden puistojen ohi eikä vilkuilla sivuille.

Kun kuulin perheistä, joissa kuukautisten alkamista juhlittiin kakkukahveilla, en tiennyt mitä sanoa tai kuinka reagoida. Nolostuin. Kaikki kehollinen, joka liittyi naiseuteen, vaiettiin perheessämme kuoliaaksi. Olen ymmärtänyt, etten ole ainoa ikäryhmäni nainen, jolla on samanlainen vaikenemisen historia ja sen myötäinen hämmennys takanaan. En itsekään, kolmen tyttären äitinä, suoriutunut seksuaalikasvatuksesta mielestäni kiitettävin arvosanoin. Takeltelin siinä tehtävässä, mutta tein sen sentään paremmin, kuin oma äitini.

Vaihdevuosihäpeä katosi sitten kuitenkin lopulta kertarysäyksellä, kun äksyilin ventovieraille ihmisille puolisoni seurassa. Pyysin anteeksi tapahtunutta äksyilyn kohteilta ja purskahdin toivottomaan itkuun selittäessäni miehelleni, mistä oli kysymys. ”Mulla on vaihdevuodet, ja tää on ihan kamalaa” hän nyökkäsi lempeästi ja vastasi –tiedän. Sen jälkeen vaihdevuosista puhuminen on ollut missioni.

Limakalvojen kuivuus kirvelee ja kiusaa – turhaan

Tuntuu kurjalta, että vaihdevuodet liitetään jotenkin elämän loppumiseen, seksin loppumiseen, tylsyyteen, henkiseen vanhuuteen ja jotenkin fiilis on se, että okei – good bye – parasta ennen päivä meni jo. Ei muuten mennyt!

Paljon parasta on vielä edessä eikä mistään ihanasta tarvitse luopua. Seikkailut voivat jatkua kaikilla tasoilla.

Vaihdevuosissa estrogeenitasot laskevat ja se aiheuttaa mm. limakalvojen ohenemista ja kuivuutta. Kuivuus taas aiheuttaa kutinaa, arkuutta ja se vaikeuttaa kaikenlaista seksiä. Seksi taas tuo iloa ja ihanuutta elämään, joten yhtälö on huono.

Lähes kaikki naiset – iästä riippumatta – kärsivät jossain elämänvaiheessaan limakalvojen kuivuudesta. Se on yleinen ja vaiettu vaiva. Kuivuus yhdistetään myös helposti haluun, mutta kosteuden määrä ei ole yhteydessä halukkuuteen. Eikä vaihdevuodet tai niiden jälkeinen elämä ole halutonta, seksitöntä elämää tai ainakaan sen ei tarvitse olla sitä limakalvojen kuivuuden tähden.

Kuiviin limakalvoihin auttavat liukuvoiteet, joita saa ostaa ihan tavallisista marketeista, apteekeista ja nettikaupoista. RFSU Klick Natural Glide on vesipohjainen, hajusteeton ja pH-tasapainotettu geelimäinen liukuvoide ja se antaa pitkäkestoisen luiston, eikä se ärsytä intiimialueen tai suun limakalvoja. Se ei sisällä hormoneja ja vesiliukoisena se ei tahraa. Liukuvoide tuo ihanaa kosteutusta ja luistoa.

Intiimialueen kuivat limakalvot voivat aiheuttaa monenlaista kiusaa – ärsytystä emättimessä, pienten haavojen ilmaantumista ja poltteen tuntua seksin aikana. Mutta kosteuttavien tuotteiden avulla limakalvojen pehmeyttä, kosteutta ja liukua voi lisätä.

Miksi teen tämän yhteistyön RFSU:n kanssa?

Tietenkin siksi, että liukuvoiteet ja limakalvojenkuivuus ovat edelleen tabuja, vaikka kaikki naiset kärsivät jonkinasteisesta kuivuudesta jossain vaiheessa elämäänsä. Ja siksi että vaihdevuosissa kuivuus on yleistä ja niiden jo jäätyä taakse, kuivuus usein pahenee, mutta siihen on olemassa hyvä apu ja kaikenlainen iloinen kehollisuus ja riemu voi jatkua ilman kipua ja kiristystä. Asioista täytyy puhua.

Ihailen myös RFSU:n perustajaa Elise Ottensen-Jenseniä, joka on sanonut: ”Unelmoin siitä päivästä, jolloin kaikki lapset syntyvät toivottuina, kaikki miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia ja seksuaalisuus ilmentää läheisyyttä, nautintoa ja hellyyttä.”

Ottensen-Jensen (s. 2.1.1886 k.4.9.1973) oli norjalaissyntyinen ruotsalainen seksuaalioikeusaktivisti, kirjailija ja feministi, jonka ajatukset olivat hänen aikanaan poikkeuksellisen radikaaleja, mutta samoista asioista taistellaan maailmassa edelleen.

RFSU:n toiminta-ajatuksena on kehittää laadukkaita tuotteita, jotka tuovat ihmisten seksielämään iloa ja turvallisuutta sekä parantavat kehollista hyvinvointia ja elämisen laatua.

RFSU AB, jonka tytäryhtiö on Suomen RFSU Oy, tuottaa omistajalleen, RFSU-järjestölle (Riksförbundet för Sexuell Upplysning), taloudellisia resursseja kansalliseen ja kansainväliseen tiedotus-, koulutus- ja mielipiteenmuokkaustyöhön, joka edistää ihmisten oikeutta päättää itse omasta kehostaan, seksuaalisuudestaan ja identiteetistään. RFSU on tehnyt tätä työtä vuodesta 1933

Me ollaan niin samanlaisia

Kuta kauemmin elää, sitä selkeämmin näkee ja huomaa sen, kuinka samanlaisia me kaikki olemme, vaikka olemmekin tietysti yksilöitä ja erilaisia. Ei ole huolta tai ongelmaa, jonka kanssa olisimme yksin maailmassa. Mikään ei ole outoa eikä hävettävää, ei ainakaan limakalvojen kuivuus. Ja kaikki tietävät, että kun kaikki luistaa, on hauskempaa!

Terveisin

Hanna

P.S. sen suojatien jonka ylitin varhain sunnuntai aamuna, ei olisi tarvinnut olla niin liukas. Nyt sujuu elo polvea parannellessa!

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Sitruunan makuinen unikonsiemenkakku on ihana kevään juhlien kakku. Se sopii äidille, valmistuneelle, rippilapselle, kihlaparille tai vain ihanaksi iloksi satunnaisena päivänä.

Valkuaisvaahdolla kevennetty kakkutaikina saa kivan säväyksen unikonsiemenistä ja täytteeseen tuleva lemon curd – sitruunatahna valmistuu muutamissa minuuteissa mikrossa ja on parasta lemon curdia, jota ikinä olen syönyt. Värikin on niin ihanan kaunis keltainen.

Resepti näyttää pitkältä mutta ei se ole. Tässä on vain kolme yksinkertaista reseptiä yhdessä – kakku, täyte ja kuorrute. Helppoa kuin mikä ja onnistuu varmasti kaikilta

Ihania kakkuhetkiä ja aurinkoa päivään!

Hanna

Sitruunan makuinen unikonsiemenkakku

Kakkupohjat

50g pehmeää voita

1 dl auringonkukkaöljyä

2 dl sokeria 200 g

1 tl vaniljauutetta

3 dl vehnäjauhoja 170 g

1,5 tl leivinjauhetta

1,5 rkl unikonsiemeniä

½ tl suolaa

1 dl maitoa

3 isoa kanamunaa

20 cm irtopohjainen kakkuvuoka 160 °C 45 min

Valmistele ensin kakkuvuoka laittamalla sen pohjalle ja reunoille leivinpaperi. Kiinnitän leivinpaperisuikaleet vuoan reunoille sipaisemalla reunoille ensin hiukan voita.

Erottele munan keltuaiset valkuaisista. Kaksi keltuaista menee lemon curd -täytteeseen, säästä ne. Kolme valkuaista tarvitaan kakkutaikinaan, eikä niissä saa olla pisaraakaan keltuaista joukossa, tai valkuaiset eivät vaahtoudu kovaksi. Riko siis jokainen muna varovasti ja anna valkuaisen valua pieneen astiaan. Siirrä puhdas valkuainen sitten vatkauskulhoon ja tee sama uudelleen. Jätä keltuaiset ja valkuaiset odottamaan.

Voin täytyy olla tosiaan aivan löysää, mutta ei sulanutta.Laita se kulhoon ja veivaa sitä kulhossa, kunnes se on voidemaista. Et tarvitse siihen vatkainta tai vispilää. Esimerkiksi puulusikka on hyvä väline.

Lisää joukkoon öljy, hieno sokeri ja vanilja ja sekoita jälleen puulusikalla, kunnes seos on voidemaista.

Sekoita suola ja leivinjauhe jauhoihin ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa kolmessa, neljässä erässä. Sekoita hyvin. Lisää lopuksi joukkoon unikonsiemenet.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun se pysyy ylösalaisin olevassa kulhossa. Kääntele valkuaisvaahto varovasti taikinaan.

Kaada taikina vuokaan, tasoita pinta ja paista 160° n 45 minuttia. Kakku on kypsä, kun se alkaa irrota vuoan reunoista. Voit kokeilla kypsyyttä myös tikulla, mutta jos teet sen kovin aikaisin, kakku vajoaa hiukan keskeltä. Se on vain visuaalinen haitta ja kuorrutus peittää sen kyllä.

Kun kakku on kypsä anna sen jäähtyä vuoassa viitisen minuuttia ja ota sitten pois vuoasta, poista paperit ja anna jäähtyä kokonaan.

Sillä aikaa, kun kakku paistuu, tee täyte ja kuorrute.

Lemon curd mikrossa

2 dl sokeria

1 dl sitruunan mehua

2 keltuaista

3 kokonaista munaa

2 sitruunan raastettu kuori

100 g voita

Vispaa sokeri, munat ja keltuaiset sekä sitruunanmehu hyvin yhteen mikron kestävää kulhossa. On tärkeää, että valkuaiset sekoittuvat hyvin, koska muuten tahnaan jää kypsän valkuaisen kappaleita. Jos niin kuitenkin käy, selviät niistä siivilöimällä seoksen ennen kuin lisäät voin.

Kuumenna seosta 30 sekuntia kerrallaan ja sekoita seosta. Noin neljän minuutin kuluttua seos on aivan paksua. Sekoita ja lisää kylmä voi kuutioina joukkoon. Sekoita kunnes voi on kokonaan sulanut ja seos on tasaista. Lisää viimeiseksi sitruunakuoriraaste. Jäähdytä ja valmista tuli!

Sitruuna-voikreemi kuorrute

Tätä tulee runsaasti. Voit pursottaa tai levittä kuorrutteen rennosti kuin pilven, kakun päälle.

250 g pehmeää voita

1 dl lemon curdia

1 tl vaniljauutetta

(1/8 tl karvasmanteliöljyä, jos pidät siitä)

n.8 dl tomusokeria

2 rkl maitoa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi keveäksi vaahdoksi yleiskoneella tai käsivatkaimella. Tähän menee muutamia minuutteja ja vaahto on hyvää, kun sen väri on selvästi vaalentunut.

Lisää joukkoon lemon curd ja vatkaa kunnes se on täysin sekoittunut voivaahtoon.

Ala sitten lisätä tomusokeria vähän kerrallaan, kun sitä on tarpeeksi ja koostumus tuntuu sopivalta jatka vielä vatkaamista muutama minuutti. Lisää sitten maito ja vatkaa vielä tovi.

Kokoa kakku

Leikkaa jäähtynyt kakku kahteen osaan ja levitä alemman pohjan päälle runsas kerros täysin jäähtynyttä lemon curdia. Nosta toinen kakkupohja päälle ja halutessasi kostuta sitä hiukan sitruunanmehulla, jota on laimennettu vedellä ja vähän makeutettu sokerilla.

Tässä vaiheessa voit halutessasi pakastaa kakun

Levitä kuorrutetta kakulle ensin ohut kerros palettiveitsen tai lastan avulla. Laita kakku jääkaappiin puoleksi tunniksi. Näin saat kiinnitettyä kakun pinnan eikä muruja nouse kuorrutteen sekaan.

Voit kuorruttaa kakun vapaalla kädellä tai tehdä tiukan ja skarpin kuorrutuksen. Voikreemiällä saa myös tehtyä kauniita pursotuksia.

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Terveisin

Hanna

Lauantain piti olla työpäivä. Ohjelmassa oli pääsiäsileivontaa, kuvauksia, kevätkranssin punonta ja talvikoristeiden poistaminen pihalta ja terassilta. Olin kaupassa hankkimassa tarvikkeita, kun puhelin soi ja yks kaks päivästä tulikin luksus lauantai. Ystävyys pandemian keskellä on kultaa.

Kaikki media, lukuun ottamatta Instagramia, pursuaa koronaa. Hesarin koko ensimmäinen osa käsitteli vain rajoituksia ja muuta koronasoppaa. Ymmärrän tietenkin, että se on tärkeää, että asioista ollaan kiihdyksissä, pandemia vaikuttaa kaikkeen ja helvetti, vihaan sitä itsekin. Olen erimieltä monesta asiasta ja hämmennyksissäni siitä minkälaista elämää päättäjät viettävät koska eivät osaa sijoittaa itseään muiden asemaan ja mitä he tietävät keskivertoihmisten elämästä? Mutta silti tarvitsen päiviini muutakin. Tarvitsen iloa, visuaalista nautintoa, naurua ja inspiraatiota. Elän täällä vain pienen tovin, enkä halua hukata päiviäni sellaisissa ikävissä asioissa rypemiseen, joille en voi tehdä mitään. Välillä se on hyvin vaikeaa. Siis ilon ja keveyden löytäminen. Itse asiassa päivä päivältä vaikeampaa.

Lauantaina sain kuitenkin lahjaksi todellista luksusta, hyvää mieltä, iloa, inspiraatiota ja pään tuuletusta.

Mitä siis tapahtui, kun puhelin soi? Ystäväni soitti. Jo se on ihanaa, että joku todellakin soittaa. En voi sanoin kuvata, kuinka väsynyt olen kirjoittamaan kaiken, jokaisen asian, tapahtuman, sopimuksen, kysymyksen ja vastauksen. Tekstiviesti, meili, whatsupp, IG-direct, Messenger – näpynäpynäpy…

Ahhh kuinka kaipaankaan teinivuosien tuntien mittaisia puheluita. Niitä joita puhuin, kun makasin sängyssä vailla huolen häivää Ericssonin Cobra kourassani ja olin tehdä vanhempani hulluiksi, puhelimen ollessa jatkuvasti varattu. Ja niitä kaukaisia aamuja, kun ajoin töihin ja puhuin koko matkan puhelimessa parhaan ystäväni kanssa joka aamu. Se oli aikaa, kun tekstiviestejä ei vielä ollut keksitty ja puhelimeen saattoi kirjoittaa vain yhteystietoja isoilla kirjaimilla.

Ystäväni pyysi minua ulos, retkelle ja ihan saman tien, muutaman tunnin päästä. Alle aikayksikön sanoin hyvästit kaikille lauantaisuunnitelmilleni ja kysyin koska ja missä? Minna lupasi tulla hakemaan minut kotoa ja käski vain laittaa päälle merinovillaisen alusasun, kuorivaatteen ja kevytuntuvatakin, ottaa varmuuden vuoksi mukaan pipon ja hanskat. Tein työtä käskettyä ja pian istuin autossa matkalla jonnekin.

Pääsin retkelle. Vaelsimme upeissa merimaisemissa tuntikaupalla ja höpisimme niitä näitä ja pysähdyimme välillä vain katsomaan kuinka upeaa ja kaunista kaikkialla oli. Aurinko paistoi, meri kimmelsi, näimme joutsenia, kurkia, hevosia jopa yksi kurjenmiekka oli jo rohjennut työntää lehtensä ylös ruovikosta, osmankäämien ja kaislojen välistä. Lumi oli sulanut pyöreiltä etelänpuoleisilta kallioilta ja paljastanut tiukan pinnassa kasvavan kirkkaan vihreän jäkälän. Joissain pienissä lahdelmissa oli vielä jäälauttoja hopeisen hyhmän seassa. Vesi nousi ja laski tuulettomassa ilmassa hiljaa ja jäiden ääni vuoroin helisi ja vuoroin suhisi kuin suuressa drinkkilasissa. Kaukana huusi merilintujen kuorot paljailla luodoilla ja rannoilla. Muita ihmisiä kulki rannoilla ja poluilla harvakseltaan. Jotkut kalastivat, jotkut söivät eväitä ja jotkut vain nauttivat kevätauringonpaisteesta silmät kiinni kalliolla istuen.

Me löysimme jyrkän kallion alta pienen suojaisan luonnon muovaaman terassin, jossa oli pari puunrunkoa poikittain penkkeinä ja valmis nuotiopaikka.

Syön makkaraa ehkä harvemmin kuin kerran vuodessa, mutta rakastan sitä ja olen unelmoinut nuotiolla paistetusta makkarasta kuola suusta valuen ja mitä tapahtuikaan! Pian istuin siinä meren rannassa, kädessäni oli kupillinen kahvia ja munavoileipä makkaroiden tiristessä nuotiossa. Istuin tahallani niin, että nuotiosta nouseva savu tuli suoraan kohti. Onko muuten olemassa jotakin muuta tapaa? Eikö se aina tule vähän silmiin, teki mitä hyvänsä ja istui missä suunnassa tahansa?

Sitten tapahtui reissun noloin osuus. Juu ei – en mennyt puskapissalle ja tullut yllätetyksi housut kintuissa – sen sijaan kyyneleet tulivat silmiin, eikä syynä ollut nuotiosavu.

Kuinka koskettavaa on se, että joku näkee eteesi kaiken sen vaivan aivan tuosta vaan. Päättää soittaa, hakea kotoa, viedä maailman kauneimmille rannoille patikoimaan ja kantaa repussaan eväät ja tulentekovälineet.

Ystävyys pandemian keskellä on kultaa

Monesti puhutaan siitä, että meidän pitäisi helliä itseämme. Hemmotteluviikonloppu on mediasta tuttu otsikko. Ja mitä silloin tehdään? Mennään kylpylään, kasvohoitoon, hierontaan ja illalliselle ravintolaan. Ihan kiva. Mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että eväsretki ja ystävän huolenpito ja seura on suurempaa, aidompaa ja koskettavampaa luksusta, josta saa iloa ja hyvää oloa niin monella tasolla, että siitä riittää ammennettavaa pitkään.  

Kannattaa keskittyä pandemian luoman kurjuuden keskellä olemaan ystävä niillä keinoilla, jotka ovat mahdollisia. Ystävyys pandemian keskellä on kultaa. Ei kannata surra ja kiihtyä asioista joille voi mitään. Täytyy tehdä asioita joita voi tehdä, jotka tuovat iloa ja unohtumattomia muistoja. Elämme vain kerran. Jokainen minuutti on ainutlaatuinen. Ei hukata niitä. Otetaan ilo haltuun.

Kiitos ihana Minna, oli huippupäivä!

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Vadelma-valkosuklaa­täytekakku on vuoden ympäri toimiva herkullinen juhlakakku. Vadelma ja valkosuklaa on taivaallinen yhdistelmä. Kun leipoo mehevän suklaakakun ja täyttää sen vadelmavalkosuklaavaahdolla ei voi muuta kuin saada aikaan suussa sulavan lopputuloksen!

Tämä kakku on syytä tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä hyytymään jääkaappiin ja kuorruttaa ja koristella sitten sinä tärkeänä päivänä, kun kakku nautitaan.

Aaah kyllä se niin on että kakut on ihania eikä niiden leipomista tai niistä nauttimista ole mitään syytä rajoittaa tai peräti lopettaa!

Vadelma-valkosuklaa­täytekakku

Vuoka ø 18 cm

150g              voita

3 dl                sokeria

3 dl                vehnäjauhoja

2tl                 leivinjauhetta

1-2 tl             vaniljasokeria

2-3 rkl Van Houten kaakaojauhetta

2 kpl              kevyesti vatkattua kananmunaa

¾ dl               maitoa tai kermaa

¾ dl               kiehuvaa vettä

Sulata ja jäähdytä voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivien aineiden joukkoon sulanut, vähän jäähtynyt rasva, sitten kevyesti vatkatut kananmunat, maito tai kerma ja vesi.

Kaada taikina hyvin jauhotettuun tai leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja paista noin 40 min 175° C uunissa.

Valkosuklaa-vadelmamousse

5 liivatetlehteä

2 rkl sitruunamehua

300 g pakastevadelmia

4 dl kuohukermaa

1 tl vaniljasokeria

1 ½ dl tomusokeria

200 g vaniljatuorejuustoa

130 g valkosuklaata

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Sulata (ulkomaiset) vadelmat kuumentamalla ne kattilassa ja keitä seosta 2 minuutin ajan. Soseuta vadelmat sauvasekoittimella. Kaada vadelmamassa tiheään siivilään ja purista vadelmamehu ja marjaliha kulhoon, niin että siivilään jäävät vain siemenet. Jätä seos jäähtymään.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vatkauksen loppupuolella joukkoon tomusokeri sekä vaniljasokeri.

Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai varovasti mikroaaltouunissa. Sekoita sula suklaa tuorejuuston joukkoon sähkövatkaimella vispaten ja lisää joukkoon vielä vadelmasose. Sekoita seos tasaiseksi.

Kuumenna sitruunan mehu kattilassa, purista liivatelehdistä vesi pois ja sulata liivakot kuumassa mehussa. Lisää liivateliuos vadelmatuorejuustoseokseen ohuena nauhana, koko ajan sähkövatkaimella sekoittaen.

Sekoita lopuksi kermavaahto vadelmatuorejuustoseokseen.

Suklaakuorrutus

1 dl kuohukermaa

130 g tumaa suklaata

Kuumenna kerma kattilassa kiehumapisteeseen. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon suklaapalat. Sekoita tasaiseksi.

Koristeet

Marjoja ja kukkia maun mukaan.

Kokoa kakku

Leikkaa kakku neljään kerrokseen.

Nosta alimmainen pala tarjoilualustalle ja levitä sille kolmasosa täytteestä.

Nosta seuraava kerros täytteen päälle ja täytä. Toista sama vielä kerran ja nosta lopuksi neljäs pala kolmannen täytekerroksen päälle. Pohja on haurasta, jos kakkulevy menee rikki, kun siirrät sitä, se ei haittaa mitään. Nosta vain osat paikoilleen ja laita täytettä päälle.

Paina kakkua kevyesti jollain tasaisella vaikka leikkuulaudalla. Levitä sitten reunojen yli pursuava täyte lastalla kakun pinnalle. Tää tämä kevyellä kädellä. Jäljen ei tarvitse olla tasainen.

Laita kakku jääkaappiin hyytymään yön yli.

Valmista suklaakuorrutus ja valuta se lämpimänä mutta ei kuumana keskelle kakkua ja anna sen valua reunojen yli.

Laita kakku jääkaappiin, että kuorrute jäähtyy ja hyytyy. Koristele lopuksi marjoilla, syötävillä kukilla tai muulla itsellesi mieluisella tavalla.

Ihania kakkuhetkiä!

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Hanna

Mun on tehnyt mieli leipoa tällainen suklaa-päärynäkakku jo vaikka kuinka kauan. Siis kakku, jossa suklaisen taikinan syleilyssä lymyää kokonaisia päärynöitä, jotka vielä pilkistävät ulos kakusta. Ja viimein sen tein. Tämä kakku on todella mehevä ja mehukas. Kostea ja maukas.

Päärynöitä ei tarvitse hauduttaa ensin kypsiksi, vaan kypsät päärynät ainoastaan kuoritaan ja painetaan sitten vuokaan, jossa suklaataikina jo niitä odottaa.

Ohjeessa on kirsikkalikööriä tuomassa makua ja mehevyyttä, mutta jos kaapissa on vaikkapa kahvi-,  appelsiini-, lakka- tai mantelilikööriä, niin ne kaikki toimivat mainiosti.

Kakun pinta laskee keskeltä, kun se jäähtyy – se on loistava paikka suklaakuorrutteen valua! Lupaan että lopputulos on ihana. Kakkua säilytetään jääkaapissa ja se tietenkin mehevöityy siellä entisestään.

Päärynä-suklaakakku

3 pientä päärynää

150 tummaa suklaata

0,5 dl kirsikkalikööriä

120 g huoneenlämpöistä voita

1,5 dl sokeria

4 munaa

100g mantelijauhoja

1 tl leivinjauhetta

hyppysellinen suolaa

Kuorrutus

200 g tummaa suklaata

0,5 dl kuohukermaa

1 rkl voita

Sulata suklaa yhdessä kerman kanssa ja sekoita tasaiseksi. Sekoita lopuksi joukkoon voi.

Päärynä-suklaakakku

Uuni 180 °C

Valmistele leipävuoka (26×11 cm 1,2 l) vuoraamalla se leivinpaperilla siten, että yksi leveä suikale paperia peittää pitkät sivut ja pohjan ja kapea suikale kulkee vuoan päästä päähän. Jätä paperi niin pitkäksi, että voit nostaa kakun paperin avulla vuoasta.

Kuori päärynät, mutta jätä tikku paikoilleen.

Sulata suklaa yhdessä liköörin kanssa vesihauteessa ja sekoita tasaiseksi. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi, mutta älä anna sen kovettua.

Vatkaa sokeri ja voi vaaleaksi vaahdoksi ja lisää vaahtoon kananmunat yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten ja lisää sitten joukkoon suklaan ja liköörin seos sekä keskenään sekoitetut mantelijauhot, leivinjauhe ja suola. Kaada taikina vuokaan ja paina kuoritut päärynät taikinaan niin, etteivät ne kosketa toisiaan.

Paista kakkua 180 asteessa n. 40-45 minuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla, älä ylipaista.

Anna kakun jäähtyä vuoassa ainakin 20 minuuttia ja nosta se sitten leivonpaperin avulla varovasti vuoasta ritilälle jäähtymään loppuun asti.

Nosta kakku varovasti tarjoiluvadille (se katkeaa helposti päärynöiden kohdilta) ja kuorruta se suklaakuorrutteella. Valuta kuorrutetta reilusti keskelle syntyneeseen halkeamaan.

Nauti ja herkuttele – säilytä jaakaapissa.

Iloa leivontaan!

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Hanna

Joistain asioista Suomessa voi olla todella ylpeä. Yksi on se, kuinka hyvä meidän sairaanhoito on, yksi on se, että kaikki saavat käydä koulua, kouluruokailu on yksi ja yksi on neuvolatoiminta ja siihen kiinteästi liittyvä ihana äitiyspakkaus. Vuoden 2021 äitiyspakkauksen sisältö julkistettiin perjantaina ja kun katselin siitä kertovia uutisia Ylen Aamusta, minut valtasi nostalgia, liikutus, onni ja ajatus taas kerran siitä kuinka hyvä paikka maailmassa Suomi on.

Äitiyspakkauksen historia on hieno

Äitiyspakkauksen historia alkaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiertokoreista, joissa koreihin pakattiin vauvantarvikkeita lainattavaksi vähävaraisille lapsille. Kun vauva ei niitä enää tarvinnut, kori tavaroineen palautettiin ja se siirtyi seuraavalle äidille.

Osa äitiyspakkauksen historiasta liittyy Osuuskauppaan. Elanto alkoi jakaa v 1931 kummilahjoja jäsenperheidensä vastasyntyneille lapsille. Lahja koostui lastenvaatteista opaskirjasta ja säästökassan tilikirjasta, johon oli valmiiksi talletettu 10 markkaa. Näitä pahvilaatikkoon laitettuja lahjoja jaettiin vuoteen 1937 saakka, jonka jälkeen vastuu pakkauksista siirtyi valtiolle.

Äidit ja lapset terveydenhuollon piiriin

Äitiysavustusta annettiin vähävaraisille äideille. Taustalla oli huoli syntyvyyden vähenemisestä sekä suuresta lapsikuolleisuudesta. Pakkauksen saamisen edellytyksenä oli ilmoittautuminen neuvolaan. Näin äidit saatiin terveydenhoidon piiriin.

Neuvoltakin olivat jotain aivan uutta. Asia, jonka Arvo Ylppö toi Saksasta Suomeen. Neuvoloiden lähialueilla imeväiskuolleisuus laski kolmessa vuodessa 15 prosentista kolmeen prosenttiin.

Ajatella mikä historia! Ihmiset ovat halunneet auttaa ja pienistä kiertokoreista, Osuuskaupan lahjasta ja sairaanhoitajien harjoittelupaikoista, joita neuvolat alkuun olivat, on syntynyt äitiyspakkaus ja koko maan kattava neuvolatoiminta. Mä rakastan tätä kokonaisuutta. Olisipa hienoa, jos ikinä pystyisi tekemään mitään tai olemaan edes pienesti mukana sysäämässä kasvuun ja alkuun jotain näin upeaa.

Itsekin olin niin epävarma äiti

Muistan niin hyvin sen epävarmuuden ja avuttomuuden, joka esikoisen kanssa oli. Kun ei tiennyt mistään mitään ja pelkäsi eikä osannut. Onneksi oli neuvola ja onneksi oli myös kolme siskoa, joilla yhteensä seitsemän serkkua omalle tulokkaalleni. Aina saattoi kysyä neuvoa. Se on muuten naisena olemisessa ihanaa, aina on muita naisia, vaikka ei olisikaan siskoja, jotka tietävät nämä jutut – sen kuinka vauvat toimivat.

Äitiyspakkaus auttoi osaltaan. Se kertoi mitä kakkea vauva tarvitsee. Pakkauksessa oli kaikki. Mahtava lahja. Ja miten nerokkaasti suunniteltuja asioita seillä olikaan. Täkki, josta sukeutui makuupussi. Talvihaalari, jonka sai makuupussiksi. Kaikkein pienintä vaatekokoa ei ollut, se harmitti ja ihmetytti. Kunnes tiesi paremmin. Vain muutama viikko sumuista lapsivuodeaikaa ja hokkus pokkus vaatteet olivatkin sopivan kokoisia. Vauva kasvoi nopeasti. Ja itsellä oli mahdollisuus ostaa lisää. Mutta kaikilla ei ole eikä ole aina ollut.

Ja sitten itse pakkaus. Laatikko, joka käy sängystä. Mikä loistava ajatus on ollut pakata tarvikkeet, koko huima sisältö ensivuoteena toimivaan pahvilaatikkoon. Laatikossa on patja valmiina, samoin sieltä löytyvät lakanat. Kun ajattelenkin pieniä pötkylöitä kapaloissaan noissa laatikoissa sydämeni valtaa jättiläiskokoinen hellyys.

Alun perin laatikot suojasivat lasta, kun asuttiin ahtaissa oloissa, mutta on se edelleen hieno juttu. Pinnasänky tulee sitten myöhemmin, mutta pikkuinen vauva nukkuu hyvin, kun peti on turvallisen pieni, kuin pesä. Jos laatikko ei ole itselle tarpeen, vaan kotona on pienokaiselle sopiva paikka nukkua, voi laatikon viedä vaikka mummolaan, jos siellä välillä yövytään. Monet ovat tehneet laatikosta aarrelaatikoita lapsille. Laatikkoon on kätketty lapsen tärkeimpiä tavaroita ja lempileluja, todistuksia ja muita tärkeyksiä vuosien mittaan ja he saavat sitten laatikon itselleen muistoja tulvillaan, kun muuttavat omaan kotiinsa.

Koko laatikon sisältö ei voi koskaan miellyttää kaikkia makuja, se olisi mahdottomuus, mutta kuoseista viis (vakka itse kyllä pidän esimerkiksi tämän vuoden kuoseista) laatikossa on loistava alku pienen taimen elämän alkuun. Kaikki tarvittava. Jos pennosia riittää itse voi sitten ostaa lisää asioita ja valita kuoseja jotka miellyttävät enemmän. On myös upeaa, että jokainen äiti on oikeutettu saamaan pakkauksen tulotasosta riippumatta. Ajatella, että minun äitini on saanut sen, kaikki sisareni ovat saaneet sen, minä olen saanut kaikkiaan kolme kertaa ja nyt tyttäreni on saanut sen. Hyvä Suomi ja kiitos!

Neuvola – äitien ja lasten parhaaksi

Äitiysneuvolat pitävät huolta äidistä ja lapsesta ja siitä alkaa lapsen terveyden seuranta vuosiksi eteenpäin. Neuvola oli ainakin itselleni tosi tärkeä paikka, enkä koskaan unohda ihanaa omaa neuvolan terveydenhoitajaani Riittaa. Hän oli ihanin ikinä.

Ikävää on se, että koronaviruksen tähden Helsingissä ei tehdä synnyttäneille seulontamielessä gynekologista sisätutkimusta tällä hetkellä. Lääkärin tekemään sisätutkimukseen pääsee vain, jos on oireita. Tämä siksi, että korona on lisännyt lääkäreiden työmäärää terveydenhuollossa.

Minusta tämä on todella surullista. Täytyy toivoa, että kaikki synnyttäneet äidit huomaavat, ja ovat huolissaan kaikesta poikkeavista tuntemuksista lapsivuodeajan jälkeen ja osaavat pyytää pääsyä lääkärin tutkimuksiin. Periaatteena on myös ollut, että vanhempainrahaa aletaan maksaa vasta, kun äiti on käynyt jälkitarkastuksessa lääkärin luona. Nyt gynekologista tutkimusta rahan saamiseksi ei kuitenkaan vaadita.

Osa äideistä pitää tätä jälkitarkastuspakkoa vapautta riistävänä eivätkä voi ymmärtää miksi se on olemassa. He ihmettelevät mikä yhteys on vanhempainrahalla ja gynekologisella sisätutkimuksella. Yhteys on siinä, että näin äideistä pidetään huolta. Suomessa lapsi- ja äitiyskuolleisuus pienimpiä koko maailmassa ja siihen on päästy sillä, että etuuksia saa vain, jos on terveydenhoidon piirissä. Jälkitarkastuksesta protestoiminen ja sitä vastaan sotiminen on minusta yhtä hämmästyttävää, kuin rokotuskielteisyys. En vain ymmärrä näitä kahta asiaa. Kun kaikki on hyvin, on helppoa unohtaa mistä se johtuu ja miten siihen on päästy ja samalla että paluu entiseen ei ole toivottavaa.

Nyt vauvoja syntyy enemmän kuin edellisvuonna ja se on ihanaa! Tsemppiä kaikille pienten lasten perheille ja pikku kääröille hyvää elämää.

Hanna mummi eli Nanna

Elän pandemiasumussa. Päivät matelevat eikä tosiaankaan ole kiireestä johtuvaa stressiä. Se on ollut hyvä huomata. Saada kiinni siitä mitä on olla tekemättä mitään. Ja olenkin tuuminut, että mitä ihmettä olen ennen tehnyt, kun ollut koko ajan kiire. Töitä on samaan malliin kuin ennenkin, mutta kiire on kadonnut. Ja samalla ovat kadonneet kaikki kasvokkain tapahtuvat sosiaaliset kontaktit, spontaanius, uudet ideat ja inspiraation lähteet.

On hirveän vaikeaa esimerkiksi päivittää blogia, kun ei inspiroidu mistään. Tilanne on myös kiinnostava. Mistä inspiraatio erilaisiin asioihin syntyy? Esimerkiksi keskusteluista muiden kanssa. Maailman tapahtumista ja kulttuurista. Hiljaiseloa näillä rintamilla. Elän pandemiasumussa.

Korona-aika on raskas pieti. Se on raskas monilla tavoilla ja jokaiselle omallaan. Sairastuminen koronaan, muiden sairauksien hoitamatta jättäminen, yksinäisyys, liian suuri määrä perheen seuraa kaikkien ollessa kotona ja koettaessa tehdä omia töitään, taloudelliset tilanteet ja huolet, huolet vanhemmista, iäkkäistä rakkaista, se suru, ettei voi järjestää unelmiensa häitä, kihlajaisia (jos nyt kukaan tapaa ketään että voisi innostua kosimaan) kaikki nuorten tärkeät juhlat, jotka ovat tiettyjä etappeja elämässä ja joita on odotettu tapahtuvaksi vuosia – kun pääsen ripille, kun on penkkarit, kun valmistujaisjuhlat. Hautajaiset, joihin ei pääse jättämään hyvästejä tärkeille ihmisilleen.

Pakostihan nämä asiat vetävät ihmiset ankeiksi ja ilo vähenee. Ihan samoin vähenevät keskustelunaiheet, kun tuntuu että vain yksi asia täyttää median joka ikinen päivä. Korona. Tavalla tai toisella. Kuten tämäkin teksti, hittovie!

Mutta oudointa on tämä kummallinen sumu, jossa unohtaa millaista elämä oli ennen. Olen tosissani koettanut miettiä mitä tein päivät pääksytysten. Tein paljon, sen tiedän. Nyt en tee juuri mitään. Kaikki hidastuu. On ollut pyrähdyksiä, jolloin olen hävittänyt turhia tavaroita tai siivonnut jonkun laatikon tai kaapin. Mutta nämä ovat harvinaisuuksia, mikä tuntuu älyttömältä koska nyt olisi sitä, ennen niin kaivattua, aikaa. Tarmo valuu minusta ulos kuin Tansanian hieno rantahiekka sormien välistä ja aivot tuntuvat tekevät samaa.

Sentään jotkut asiat saavat vielä veren kuohahtamaan. En oikein kestä negatiivista, nillittävää kommentointia mihinkään asiaan. Jotenkin voisi toivoa, että jos joku asia saa ihmisen ainoastaan suoltamaan negaatioita ulos, niin ne mielipiteet voisi ainakin perustella. Ja senkin voi tehdä niin monella tavalla. (Noh jos vereni oikein kuohahtaa, en voi sanoa olevani tyyni ja rauhallinen kun argumentoin asiaa) mutta tiedätte ne pienet asiat somessa. ”ihan kiva mutta…” Jotenkin kunnon räjähdyskin on parempi, kuin sellainen jatkuva negatiivinen asenne kaikkeen. Ja ikuinen hallituksen arvostelu ja jokainen maskien käyttöä tai rajoituksia koskeva uutinen.

Ajassa on paljon negatiivista ja siksi olisi tosi tärkeää tuoda esiin iloisia asioita aina kun voi. Ja varsinkin olla positiivinen kaikenlaisessa kommentoinnissa. Nostaa esiin mieluummin hyviä asioita, kuin huonoja. Nähdä myös kolikon toinen puoli. Someen vähemmän sitä kommentointia, jossa sätitään ja tiedetään paremmin ja enemmän sitä jossa kerrotaan hauskoja sattumuksia, ilon pilkahduksia ja kommentointiin tsemppiä ja iloa muiden puolesta.

Suomen hurja hiihtäjälegenda ja olympiavoittaja Siiri Rantanen menetti toisen jalkansa. Voisi ajatella, että se on lähes maailman loppu 96 vuotiaalle tarmonpesälle, joka on edelleen hiihtänyt säännöllisesti. Mutta eipä vaan ole. Tässä lainaus Ilta-Sanomien haastattelusta:

”Päijät-Hämeen keskussairaalan vuodeosastolla maatessaan 96-vuotias Rantanen suunnitteli jo innokkaasti proteesin laittoa.

Nyt suunnitelmat ovat muuttuneet. Sairaalasta helmikuussa kotiutunut Rantanen kertoo IS:lle, että hänen kävelynsä on kävelty.

– Kyllä se on niin, että loppuelämäni menee pyörätuolissa, Rantanen sanoo Lahden keskustan liepeillä sijaitsevassa kotiasunnossaan.

– Mutta ei se mitään haittaa. Ei tämä hetkauta yhtään, sillä ei näille voi mitään. Elämäähän tämä vaan on, ”Äitee” jatkoi naurahdellen.”

Siiri aikoo elää kotonaan ainakin satavuotiaaksi. Tällaisella asenteella elämä on helpompaa.

Ajattelin kirjoittaa tähän loppuun jonkun kommelluksen ilahduttamaan, mutta ei ole tapahtunut mitään… aamulla kun keitin kahvia en ollut varma olinko lusikoinut suodattimeen 8 vai vahingossa 10 lusikallista kahvijauhoa. Jouduin kaatamaan jauhot pois ja mittaamaan ne uudelleen. Että tällä tasolla mennään!

Iloa sumuun

Hanna

Banaanikakku de luxe on kuorrutteen alla yksi mun eniten rakastettuja reseptejäni. Se on niin vanha, etten edes muista koska olen alkanut leipoa sitä. Resepti on muuttunut vuosien varrella jonkin verran riippuen siitä mitä jääkaapista kulloinkin löytyy.

Banaanikakun habitus vaan on hiukkasen arkinen ja niinpä päätin kohottaa sen naistenpäivän kunniaksi toiselle tasolle.

Leivoin kakun leipävuoassa ja kruunasin ruhtinaallisella määrällä kuorrutetta, marjoja ja hedelmiä.

Joku saattaa miettiä, että kakkua on mahdotonta leikata, mutta ei ole, se leikkautuu ihan kauniisti, koska marjat ja hedelmät ovat pehmeitä.

Banaanikakku

Vuoka 26 x11 cm (1,2 litraa)

uuni 175°C

3 kpl kananmunia

1 ½ dl sokeria

1 ½ dl tummaa ruokosokeria tai fariinisokeria

1 dl turkkilaista jogurttia

150 g voita sulatettuna

4 ½ dl vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

2 tl vaniljasokeria

2 tl kanelia

1 tl kardemummaa

hyppysellinen suolaa

2 dl saksanpähkinöitä

3 banaania (mielellään tosi kypsiä)

175°C noin 50 minuuttia

Vuoraa pitkänomainen leipävuoka leivinpaperisuikaleilla. Yksi suikale poikittain reunojen yli ja toinen pitkittäin päätyjen yli. Kun paperin antaa tulla reunojen yli, kakku on helppo nostaa vuoasta pois.

Sekoita yhteen jauhot, sooda, vaniljasokeri, kaneli, kardemumma ja hyppysellinen suolaa.

Vatkaa toisessa kulhossa munat ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää seokseen voisula ja turkkilainen jogurtti ja sitten keskenään sekoitetut jauhot, sooda ja mausteet varovasti sekoittaen.

Murskaa banaanit haarukalla ja lisää ne ja muutamaan palaan murskatut saksanpähkinät joukkoon viimeiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskiosassa noin 50 minuuttia. Tarkista kypsyys puutikulla, jos tikkuun jää taikinaa, kakku on raaka.

Anna kakun jäähtyä vuoassa 5-10 minuuttia ja nosta se sitten ritilälle oikein päin jäähtymään. (Monet kakut kumotaan ja pohja tulee pinnaksi, mutta ei tässä kakussa. Paistossa kakku pullistuu somasti päältä ja sen päälle on ihana laittaa koristeet ja kuorrute)

Kuorrute

100 g voita (pehmeää, mutta ei löllöä)

150 g ( n. 3,5 dl) tomusokeria

150 g maustamatonta tuorajuustoa

2 suuren tai 3 pienen luomusitruunan kuorta raastettuna

1 rkl tuoretta sitruunanmehua

Vaahdota voi ja puolet tomusokerista kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää sitten tuorejuusto ja loput tomusokerista. Vatkaa puolella ja kun olet hetken vatkannut purista joukkoon ruokalusikallinen sitruunanmehua. Jatka vatkaamista kunnes kreemi on kuohkeaa ja kiiltävää. Lisää loppuvaiheessa sitruunankuoriraaste.

Kun kakku on täysin jäähtynyt kuorruta sen pinta runsaasti kreemillä. Jätä hiukan kreemiä kulhon pohjalle, jolla voit tukea vaikka mansikasta leikkaamaasi viuhkaa niin, että se on kauniisti kohollaan.

Marjat ja hedelmät

Käytin kakun pintaan yhden viikunan, kolme suurta mansikkaa, kymmenen karhunvattua, kolme punaviinimarjaterttua, 6 kumkvattia (niistä kannattaa käyttää vain kapean pään viipaleet. Pulleassa päässä on suuret, eikä kovin kauniit siemenet) Kourallisen pensasmustikoita, pari kokonaista saksanpähkinää, muutamia mintunlehtiä ja rasiallisen syötäviä orvokkeja.

Kun olet koristellut kakun, laita se jääkaappiin vähintään tunniksi ja sitten ai että! Kakkua syömään! Se säilyy jääkaapissa hyvin muutamia päiviä. Kukat ja mansikat ovat herkimpiä nuupahtamaan.

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Iloa päivään ja ihania hetkiä herkkujen äärellä!