Ilmainen supermarket on auki – villiruokaa lautaselle

Kuka oikeasti haluaa syödä voikukkia tai laittaa vaahteranlehtiä kreppien sisään, mitä on villiruoka? Entä villiyrtit?

Jotenkin villiyrtit kiinnostavat, mutta jaksaako sitä sittenkään innostua ja miten ne tunnistaa ja mitä ne nyt oikeastaan edes on?

Voi että! Villiyrtit ovat loputon Suomen luonnon aarreaitta eli Sami Tallbergin sanoin ”villi vihreä supermarketti” Ei tarvitse lähteä Kreikkaan poimimaan yrttejä, niitä saa totisesti ihan omalta kotipihalta ja läheisestä metsästä ja rannoilta. Eikä vain yrttejä vaan myös ruokaisia vihanneksia ja tietenkin marjoja ja sieniä myös.

Tapasin Sami Tallbergin Mitä tänään syötäisiin? Perjantai –ohjelman kuvauksissa aiemmin keväällä. Hän pyyhälsi sisään studioon ja nosti saman tien esille pussillisen kaikenlaista vihreää, jota oli kerännyt aamulla kotipihaltaan. Pieniä erivärisiä lehtiä. Jotkut tunnistin, kakkia en. Esimerkiksi pihlajan silmut olivat niin supussa ja pieniä, että oksistaan irrotettuina en tajunnut mitä ne olivat. Sami kehotti maistamaan ja yök! Niin karvasta! Mutta se oli ensimaku, seuraavaksi maistoin hienostuneen karvasmantelin ja Amaretto-liköörin maun. Sellaisia villiyrtit ovatkin, maku syvenee ja paljastuu vasta muutaman puraisun jälkeen. Voit katsoa ohjelman täältä. Sami on niin hauska – suosittelen!

Syötävän kaunista!

Sami Tallberg toi mukanaan myös kirjoittamansa Villiyrtti keittokirjan, (Redme.fi) villiyrtti-raamatuksikin sanotun kirjajättiläisen. Kun näin sen, tajusin että minullahan on tuo opus kotona.

Ymmärsin myös, että jos haluan valmistaa ruokaa villiyrteistä, minun ei tosiaan tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Riittää kun otan sakset ja korin käteeni ja laitan kengät jalkaani. Omalta pihalta löytyivät helposti vihreät ainekset moneen ruokaan.

Lauantaina oli ihana ilma, joka kutsui syömään kesäruokaa. Kävin torilla ja hallissa ja ostin uusia perunoita, parsakaalia ja kalaa. Lisukkeet aterialle halusin tehdä Villiyrttikirjasta.

Tein kauniin annoksen kirjan sivulta 100 Parsakaalia, kaunokaista ja salottisipulia. Kaunokaisia eli belliksiä, kuten minä niitä kutsun, kasvaa meidän nurmikolla, joten hakumatka ei ollut pitkä.

Reseptit

Salaatti oli mieto, herkullinen ja nosti kauneutensa tähden hienon päivän ja ulkona syödyn aterian vielä paremmalle tasolle. Ja innostuin kokeilemaan lisää. Katsoin reseptejä läpi ja etsin sellaisia joiden aineet löytyisivät kotoa.

Valmistin kirjan ohjeilla vielä voikukka-sinihomejuustosalaatin sekä nokkos-hamppukreppejä villiyrttitäytteellä. Kreppien kanssa kävi hullusti, kun meillä ei ollutkaan reseptiin tarvittavia hampun siemeniä. Korvasin ne manteleilla ja cashew-pähkinöillä. Hyvää tuli, mutta hampunsiemenistä tulisi varmasti kivaa rakennetta. Ensi kerralla laitan niitä!

Meidän piha on täynnä pieniä vaahteran taimia, jotka on kitkettävä pois. vaahtera siementää niin reippaasti. nämä lehdet ovat mahlasta tahmeita, hunajaisia herkkuja.

Krepit

5 dl nokkosenlehtiä (tiiviisti pakkattuna)

2 dl vettä

3 dl kookosmaitoa

1 dl kuorettomia hampunsiemeniä (käytin manteleita)

½ dl hamppurouhetta (Käytin pellavarouhetta)

2 ½ dl vehnäjauhoja

4 rkl oliiviöljyä

2 rkl hunajaa

reilu ripaus merisuolaa, mustapippuria myllystä, auringonkukkaöljyä paistamiseen.

Keitä nokkosenlehtiä 15 sekuntia kiehuvassa vedessä. Sekoita kaikki ainekset ja pyöräytä blenderillä, kunnes ne ovat huolellisesti sekoittuneet. Anna taikinan turvota tunnin ajan huoneen lämmössä. Sekoita kreppitaikina vielä kertaalleen ja paista haluamasi kokoisia kreppejä.

Täytteeksi syötäviä villiyrttejä sesongin mukaan, salaatinkastiketta, merisuolaa mustapippuria myllystä ja lisäksi kauratuorejuustoa.

Minä käärin kreppien sisälle vuohenputken ja vaahteranlehtiä ja smetanaa.

Krepit maistuivat ihanilta. Niiden paistaminen oli hiukan haastavaa. Lieden tulee olla keskilämmölä ja lettu saa kypsyä niin että sen pinta on hyytynyt. Sitten ravistin pannua, kunnes lettu irtosi ja käänsin sen heittämällä. Lastalla kääntäminen ei onnistu, vaan kreppi hajoaa. Alapinta tuli todella tummaksi, mutta ei palanut tai maistunut pahalta. Ehkä taitoni paistamisessa ei riittänyt keittiömestari-tasolle, mutta lopputulos oli herkullinen ja kaunis.

Voikukkasalaatista Sami kirjoittaa kirjassa näin – Tästä salaatista ei voi olla pitämättä, ellei nyt jostain syystä inhoa sinihomejuustoa. Erikoisinta tässä on se, että lähes kukaan ei tykkää voikukasta sellaisenaan, mutta tästä salaatista pitävät kaikki.

Söin koko salaatin siltä istumalta! Onneksi tein vain puolet ohjeen annoksesta.

Tämä oli niin ihanaa!

Voikukka-sinihomejuustosalaatti

2 kourallista voikukanlehtiä (kukkia voi olla mukana)

4 rkl pähkinöitä (käytin saksanpähkinöitä)

200 g sinihomejuustoa huoneenlämpöisenä

1 dl salaatinkastiketta

Paahda pähkinöitä 180° uunissa niin maku voimistuu ja pyöristyy. Murskaa pähkinät käsin tai vetsellä. Sekoita puolet sinihomejuustosta salaatinkastikkeeseen joko haarukalla tai pallovatkaimella tasaiseksi kastikkeeksi ja murskaa loput juustosta karkeaksi palaksi. Sekoita kaikki ainekset yhteen.

Samin salaattikastike villiyrteille

0,5 l kylmäpuristettua oliiviöljyä
3 dl kasviöljyä
2 dl valkoviinietikkaa
0,5 sitruunan mehu
1,5 tl kuivattua rakuunaa
4 keskikokoista
valkosipulinkynttä viipaloituna
150 g Dijon-tyyppistä sinappia

Sekoita ainekset keskenään. Sekoita
kastiketta villiyrteistä tehtyyn
salaattiin. Annos on suuri, voit tehdä
pienemmän annoksen tarpeesi mukaan.

Villiyrttikeittokirja

Kirja on oikea järkäle. Ihana järkäle. Jokaisesta kasvista on selkeä valokuva ja lajikuvaus. Sen jälkeen seuraa yksi tai useampi resepti, jossa kasvia on käytetty.

Sami Tallberg on tähtiravintoloiden huippukokki, keittiömestari joka tarjoilee villiyrttejä annoksissaan, mutta kirjan reseptien toteuttaminen ei vaadi eritystaitoja tai –välineitä. Se ei ole kirja, joka otetaan maastoon mukaan, sillä kovakantinen, 400 sivuinen järkäle on painava. Mutta ei sitä tarvitsekaan ottaa. Kauniisti toteutettu kirja kutsuu selaamaan sitä ja tutkimaan reseptejä. Äkkiä huomaa, että todella suuri osa villiyrteistä on entuudestaan tuttuja kasveja, joita on nähnyt koko elämän läpi.

Sami Tallberg ja Villiyrttikeittokirja ja kukkamekossa minä – tietenkin!

Resepteissä ilahduttaa niiden helppous. Kirja ei vie asiaa liian kauas, vaan päinvastoin se tuo luonnon ja sen antimet oikeastaan naurettavan lähelle. Ja tietenkin parasta on se, että reseptejä noudattamalla lautaselle päätyy herkkua. Eikä ainoastaan hyvää makua, vaan myös erittäin ravintorikasta superfoodia täynnä vitamiineja ja hivenaineita. Ja hei – ilmaiseksi! Ei tarvitse ostaa Perun rinteillä kasvaneita teeaineksia, kun voi jokamiehen oikeudella kerätä vitamiinit metsästä.

Puolen vuoden ajan ilmainen supermarketti on auki. Ja koko ajan oppii uutta. Samin kirjan ensimmäisessä painoksessa oli 49 kasvia, tämän vuoden painokseen niitä tulee 115. Metsässä on onni ja on superhienoa, että meillä on vielä puhdas luonto ja metsiä joissa vaeltaa ja päälle päätteeksi jokamiehen oikeudet, että kakki saavat nauttia metisen supermarketista. Voiko olla hienompaa asiaa! Nyt lähden metsään! moikku!

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin FB FB-blogi

Huonekasvien hoitopäivä

Hyvät neuvot huonekasvien hoitoon ovat kullan arvoisia. Viherkasvini ovat ystäviäni, melkein kuin lapsiani. Ne tarvitsivat keväthuoltoa ja minä neuvoja ja opastusta. Kutsuin ammattilaisen auttamaan, sillä yksin en olisi pärjännyt millään.

Johanna Vireaho on kasvi- ja puutarhaguru ja toimittajaystäväni, jolla on armoitettu viherpeukalo. Hän tuli auttamaan minua kasvieni kanssa ja sain häneltä paljon neuvoja ja vinkkejä ja ihan konkreettista istutusapua.

Viime talvi, joka tuntui olevan kuin loputon marraskuu, kuritti limoviikunani henkihieveriin ja viikunapuuhun oli ilmestynyt ohutta seittiä ja se näytti muutenkin riutuvan. Hopeaköynnökset olivat viettäneet pari vuotta minikokoisissa muoviruukuissaan, joissa ne ostin ja totesin että olen pulassa. Tarvitsisin apua ruukkujen vaihtoon sekä kosolti hyviä neuvoja. Niinpä kutsuin meille Johanna Vireahon. Johanna on puutarhatoimittaja ja viherstylisti ja hänellä on ystävänsä metalliartesaani-puutarhuri Eeva Tarkion kanssa HUONE ett RUM verkkokauppa, myymälä ja showroom Inkoossa. He tekevät tilauksesta vihersisustuksia ja järjestävät workshoppeja ja heillä on oma kotimaassa valmistettu vihersisustusmallisto.

Lähetin Johannalle kuvat kasveistani etukäteen ja kuvasin myös pari tyhjää paikkaa, jonne kaipasin jotain lisää. Kasvien hoitopäivästä muodostui opettavainen ja antoisa. Vanhat kasvit saivat hoitoa ja eteinen sai viherverhon – amppelin, jonka Johanna ja Eeva ovat suunnitelleet. Amppelin juju on kapea ja pitkä muoto, joka toimii loistavasti ikkunan edessä ja kasvit nauttivat valosta.

Ikkunan äärellä on  kiinanruusu, joka oli aiemmin keväällä valtava, huima pusikko, mutta moni sen oksa oli paljas ja vain päässä oli rehevä tupsu lehtiä. Aiemmin se kukki jatkuvasti upeilla silkkipaperimaisilla kukilla, mutta nyt kukkia tuli vain silloin tällöin. Leikkasin sitä todella rajusti ja nyt siihen tulee vimmatusti uusia lehtiä. Se on aina ollut toispuoleinen pöheikkö ja toispuoleiseksi se sai myös jäädä. Rakastan sitä kovin! Olen saanut sen tyttäreltäni hoitoon ja se on kotiutunut meille ja asunut täällä jo vuosia. Lasipallo on terraaario, jossa hehkuu vihreään sammaleeseen istutetut minikokoiset pesäraunioinen, saniainen ja raitamatti. Johanna toi koko komeuden tullessaan HUONE ett RUMista. Pallo on ihana idea, koska sitä voi siirrellä tarpeen mukaan. Palloon lirautetaan vain puolisen desilitraa vettä niin, ettei vesi nouse yli pohjalla olevan kevytsoran.

Viherkasvien kasvien hoito on palkitsevaa ainakin silloin kun ne voivat hyvin tai ne saa tokenemaan jostain taudista ja alkavat kukoistaa uudelleen. Minä en ole mikään mikään viherpeukalo, joihinkin kasveihin vaan syntyy hyvä suhde ja homma toimii. Jotkut eivät menesty meillä minun hoidossani ja sen asian kanssa on turhaa taistella.

Kastelu ja taudit

Puhuimme Johannan kanssa paljon kastelusta. Kasvit on hyvä kastella säännöllisesti kerran viikossa kunnolla ja antaa sitten mullan kuivahtaa. Minulla kastelupäivä on torstaisin, mutta olen antanut osalle kasveista liian vähän vettä. Kun kasvi istutetaan on hyvä laittaa multaa niin, että ruukkuun jää pari senttiä tyhjää. Kun sitten kastelee, niin vettä tulisi kaataa niin paljon kuin tyhjään tilaan mahtuu. Jos kasveja kastelee tilkkasella silloin tällöin juuret joutuvat kärsimään kuivuudesta ja kasvi sairastuu helposti. Kasteluohje ei koske mehikasveja eikä kaktuksia ja toki kodin lämpötila ja kosteus vaikuttavat tarvittavan veden määrään. Kasveja ei pidä myöskään hukuttaa.

Käkkyrässä viikunapuussani oli kutsumaton vieras, vihannespunkki, joka iskee juuri liian kuivassa kituvaan kasviin eikä ollenkaan viihdy kosteudessa. Kannoimme potilaan ulos ja se sai torjunta-ainekäsittelyn.

Vihannespunkki tekee kasviin ohutta seittiä.
Viikunapuu suihkutettiin ulkona Neudorff Sprutsit tuhohyönteisten torjunta-aineella.
Viikunapuu ulkona hoidossa. Johannalla piti multaa suuressa muovilaatikossa, jossa pienempien kasvien mullanvaihto oli helppoa tehdä siististi. Loistava idea! Multa myös säilyy kannellisessa laatikossa mainosti. Tämä oli minusta aivan huippuidea.
Spruzit, sekatöörit ja kaunis purkillinen hitaasti liukenevia, pitkään vaikuttavia lannoiterakeita, joita laitettiin jokaiselle kasville.
Viikon kuluttua ruiskutuksesta ja kunnon kastelusta viikunapuussa näkyivät toimenpiteet! Nyt se puskee tarmokkaasti ulos uusia lehtiä. Palkitsevaa!

Seuraavana käsittelyyn pääsi ennen niin upea kihararunkoinen limoviikuna. Sen pyöreäksi leikattu latva kesti monta vuotta tuuheana, kunnes viime talvena se pudotti lähes kaikki lehtensä ja ennen ennen läpinäkymätön latvansa harveni totaalisesti, Nyt siinä sojottaa vain muutama oksa. Johanna leikkasi sitä vielä entisestäänkin aika rajusti ja kaikki kuivat oksat poistettiin (niitä oli ämäpillinen) Kun oksia leikkaa, niistä alkaa valua valkoista maitiaisnestettä. Sen sa loppumaan, kun heti leikkauksen jälkeen suihkauttaa leikkuupintaan vettä. Saa nähdä miten puu selviää. On mahdollista että siitä tulee vielä tuuhea. Merkkejä on jo näkyvissä. Ostin sen juurelle seuraksi ja inspiraatioksi kaksi lankaköynnöstä, jotka istutettiin ruukun pinnalle.

Limoviikuna leikkauksen jälkeen.
Hopeaköynnökset pääsivät uusiin Susan Trontin kotimaisesta kivitavarasavesta käsin tehtyihin ruukkuihin. Ruukkuja saa ostaa Huone ett Rum:ista ja niitä voi myös tilata mittojen mukaan.

Meillä on takan reunalla kaksi hopeaköynnöstä, joissa on yli kuusi metriä pitkät versot. Niiden uudelleen istuttaminen oli aikamoinen homma. Ensin piti selvittää toisiinsa takertuneet versot, jotk aolivat solmussa keskenään. Sitten juuripaakku varovasti pois muoviruukustaan ja istutus uuteen kauniiseen käsintehtyyn ruukkuun ja versojen kiinnitys luikertamaan pitkin seiniä ja katon rajaa. Luoja kuinka ne ulottuivatkin pitkälle! Käynnnökset kärsivät operaatiosta hiukan, mutta alkavat jo toipua. Kiinnitystä täytyy vielä fiksata, mutta kasvit saavat nyt olla rauhassa hetken, että toipuvat.

Hopeaköynnöksen versot jatkavat matkaansa kuvan ulkopuolelle. Kunpa voisin vielä peittää takan ritilän katonrajassa, mutta enhän voi!
Täämä on meidän eteinen ja ensimmäinen asia, jonka näkee, kun astuu sisään ovesta on nyt vastakkaiselle ikkunaseinälle ripustettu amppeli – Viherverho. Nurkassa ruukussa on pesäraunioinen ja hienohelma ja niiden alle on istutettuina vielä kaksi piilokukkaa.
Johanna Vireahon ja Eeva Tarkion suunnittelema ja Suomessa valmistettu Viherverho -amppeli on helposti käsiteltävä ja se istuu kauniisti ikkunan eteen.

Viherverho amppelilaatikko toivottaa meidät tervetulleeksi kotiin joka päivä. Johanna toi valmiin istutuksen mukanaan. Se on Suomessa alumiinista valmistettu, kevyt ja siro amppeli, joka istuu kauniisti ikkunan eteen. Värejä on kolme: mustanharmaa, metsänvihreä ja valkoinen. Joahanna istutti laatikkoon alaspäin roikkuvan himalajan posliinikukan ja reunoille vahvalehtiset  isoposliinikukat krinkle 8 ja kasteluohje on selkeä: 8 dl vettä, pitää säännöllisestä kastelusta. Ruukun pohjalla on kerros kevytsoraa eikä kasveja tarvotse pariin vuoteen ruukuttaa uudelleen. Toivon että posliinikukat riehaantuvat tuossa! vaikka eteinen antaa pohjoiseen, se on silti valoisa, mutta ei paahteinen. Luulisi että olosuhteet ovat täydelliset!

Kasvit tuo tunnelmaa ja pehmeyttä sisustukseen. Suosin suuria kasveja ja etsin sellaisia lajikkeita, joiden kanssa tulen juttuun. en onnistu kaikkien kasvien kanssa.
Olen innoissani näistä kahdesta hopeaköynnöksestä. Ne tuovat tosi paljon kodikkuutta kiipeillessään seinillä.
Palmut viihtyvät meillä hyvin. Voisi luulla etteivät ne tarvitse palon vettä, koska elävät kuumissa maissa. Mutta ajattelen aina niin, että jos on paljon lehtiä on myös kova jano.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vihreys tuo hyvää mieltä ja kun onnistuu jonkun kasvin kanssa, se palkitsee! Toivottavasti kirjoituksesta ja vinkeistä on jotain hyötyä ja iloa myös sinulle.

Love

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin FB FB-blogi

Suolaista ja makeaa leivontaa – instaliven reseptit

Eilen tehtiin taas Jarpan kanssa leivontaliveä ja tällä kertaa uunissa paistuivat suussa sulavat minimutakakut eli superhyvät suklaamuffinit. (Mä kyllä tykkään sanoa muffinssi) ja ihana, nopeatekoinen liekkipiiras eli flammkuchen.

Instagramin livet ovat ennen säilyneet Instastoryn puolella 24 tuntia, mutta enää niitä ei voi tallentaa sinne. Sen sijaan tallensin ohjelman IGTV:oon joten sieltä se löytyy edelleen, jos haluat katsoa kuinka kaikki tapahtuu.

Olen kuitenkin tavannut laittaa reseptit aina myös tänne blogiin ja niin nytkin teen, joten tässä ne ovat!

Flammkuchenin eli liekkipiiraan taikinaa on ihana käsitellä!
Leikkaaminen käy näppärästi saksilla.
Tää on ihan älyttömän hyvää!

Flammkuchen

Taikina (kaksi pellin kokoista liekkipiirakkaa)

3,5 dl vehnäjauhoja
1 keltuainen
0.5 tl suolaa
2 rkl öljyä
1 dl vettä

Sekoita aineet nopeasti yhteen taikinaksi ja anna taikinan levätä se hetki, kun otat täytteet esille ja uuni lämpenee kuumimpaan lämpötilaansa.
Jaa taikina kahteen osaan ja kauli niistä kaksi pellin kokoista ohuen ohutta pohjaa. Muodolla ei ole mitään väliä. Laita pohja pellille ja levitä sille täyte.

Täyte yhdelle piiraalle

2 rkl ranskankermaa
3 rkl silputtua kevätsipulia, ruohosipulia tai uuden sipulin varsia

mustapippuria myllystä
5 viipaletta ilmakuivattua kinkkua

Paista kuumassa uunissa niin, että piiraan reunat saavat selvästi väriä (omani lämpeää 230 asteeseen ja aikaa menee noin 8 minuuttia. Uuni saisi olla mielellään kuumempi.
Leikkele palasiksi ja nauti!

Sulatettu ja jäähdytetty rasva kaadetaan taikinaan viimeiseksi.
kaikkein helpoin tapa täyttää muffinsivuoat on pursottaa taikina vuokiin. Täytä vuokia 2/3 verran.
Jätskin kanssa erityishyvää, mutta ei se jäätelö ole ollenkaan välttämätöntä. Nää maistuu ihanailta ihan sellaisinaankin! Ite en useinkaan ota jäätelöä niiden kanssa.

Suklaamuffinsit

Tämä ohje on perheessämme hyvin rakas. Herkulliset muffinit on helpot tehdä ja lapset tekevätkin näitä usein myös itse tarjottavaksi kavereilleen, vaikka koulupäivän jälkeen. Sisus jää mukavan tahmeaksi ja näihin tulee kyllä helposti himo. Vähän lämpiminä muffinit ovat hyviä myös vaniljajäätelön kaverina, jolloin ne muodostavat jo juhlavan jälkiruoan.

Suklaamuffinsit

Noin 12 kpl uuni 200°C n.10 min

100 g voita

2 munaa

2,5 dl sokeria

1,5 tl vaniljasokeria

hyppysellinen suolaa

4 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta

2 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta

0,5 tl leivinjauhetta

Laita muffinivuoat pellille valmiiksi. Sulata ja jäähdytä rasva. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää jäähtynyt rasva viimeiseksi. Jaa taikina vuokiin, jätä 1/3 osa nousuvaraa taikinalle. Paista uunin keskiosassa noin 10 min. Muffinien kuuluu jäädä kosteiksi keskeltä. Parhaita samana ja seuraavana päivänä.

P.S. Kuvat on napsittu videolta – siksi hiukan pehmeitä!

Nam nam! Ihania herkkuhetkiä sulle ❤️

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin FB FB-blogi

Puutarha kukoistamaan – kädet mullassa

Oi ihana toukokuu – kovaa työtä puutarhassa!

Unelmien palautusta

Tämä on meidän pionipenkki. Sen pituus on 12 metriä ja se ryöppyää pioneja, kun niiden aika on. Aiemmin siinä kukki keväisin näin kauniisti narsisseja ja helmililjoja, mutta nyt sipulikukat ovat miltei kokonaan kadonneet. Pionit onneksi eivät!

Koronakevään iloja on kuvitelma siitä, että olisi enemmän aikaa. Kohdallani on kyllä selkeästi kyse siitä, että käytän aikaani eri tavalla. Nyt olen mm. ajatellut tätä blogia ja sen aiheita. Jatkossa tulen kirjoittamaan selkeämmin muutamista aihealueista kuten isoäitiydestä, sisustuksesta ja designestä, ruuasta, muodista, kauneudesta, kodinhoidosta ja puutarhasta. Ja tietenkin ajankohtaisista asioista, jotka järisyttävät sisintäni.

Tänään alkavat puutarhapostaukset ja tarina alkaakin aika kaukaa.

Mehän asutaan vanhalla alueella Espoossa, Träskändan puiston kupeessa, talossa joka on alun perin rakennettu vuonna 1947. Me ostimme sen vuonna 1998 jolloin siihen tehtiin iso remontti ja laajennus. Piha sai vähän siipeensä siinä rytäkässä, mutta se oli ihan ok. Vanhoja omenapuita ja perennoita, vanha pihasauna ja leikkimökki, mikäs siinä.

Oli kuitenkin kaksi asiaa, jotka ärsyttivät minua tosi paljon – liian kapea pihatie ja muodottomat ruusukvitteni-pensaat ja niiden seassa kasvavat heinät, joita oli mahdotonta kitkeä pois. Lopulta etsin puutarhurin ja pihaan tehtiin vuonna 2011 mittava remontti. Se muotoiltiin uudelleen, liian vanhat omenapuut, pihasauna ja leikkimökki saivat lähteä. Piha täytettiin upeilla taimilla ja siitä tuli yksinkertaisesti jumalainen.

Taimia ennen istutusta vuonna 2011
Kaikkea oli, perennoja, puita, pensaita. Istutus kesti päiviä.

Yhdeksän vuotta piha on saanut kehittyä ja rehottaa oman onnensa nojassa. Se on elänyt omaa elämäänsä ja kuten Juha Metsäportti puutarhaa tehdessään sanoi, ne taimet jotka pihalla viihtyvät, tulevat valloittamaan pihan. Totta, niin kävi, mutta hoitamattomuus on myös latistanut sitä ja paljon kasveja on aivan turhaan kadonnut. Olen ollut siitä tosi surullinen, kun olen nähnyt sen kaiken tapahtuvan, mutta kesät olen ollut töissä ympäri Suomea eikä minulla ole ollut mitään mahdollisuutta antaa pihalle sitä hoitoa, jota se olisi tarvinnut. Puutarhurin palkkaaminen näin suurelle pihalle, jossa kukkia täytyy hoitaa, eikä vain leikata nurmea on valitettavasti liian kallista. (Se on tässä maassa kyllä ärsyttävää, kun kaikki tämän tyyppiset palvelut ovat niin kalliita) Juhan olisin kernaasti pitänyt pihaa hoitamassa, mutta elämä päätti toisin ja hän on nyt toisessa todellisuudessa, mutta aina minulla mukana yhdessä toisen minulle tärkeän puutarhaihmisen, Tommi Heinosen kanssa, kun hoidan puutarhaa.

Nyt ollaan siis tartuttu toimeen ja pienin askelin kevään ja kesän edetessä piha saa aikaamme ja toivottavasti onnistumme palauttamaan jotakin sen loistosta ja kukoistuksesta.

Nurmella kulkeva puro skilloja ja helililjoja, se on nyt vain muisto. Mutta ehkä ensi keväänä se taas kukoistaa!
Tässä kuvassa takana näkyvät myös pionipenkin narsissit. Nyt niitä on siellä kuusi.

Sipulikukat istutetaan syksyllä, mutta jo nyt voi tehdä jotakin. Juha teki etupihan nurmelle puron skilloista ja helmililjoista. Nurmi on muuttunut sammaleksi, mikä on oikeastaan ihanaa. Aiomme ruokkia ja hoitaa pehmeää sammalmattoa, mutta haluan kukkapuron takaisin. Nyt olen poistanut sammalen puron kohdalta ja levitimme siihen kalkkia. Pieniä laihoja sipuleita löytyi vielä maasta, mutta syksyllä laitan niitä lisää paljon paljon. Tahdon puron takaisin.

Sammal lähtee aika helposti pois istutustalikolla (jota mä kyllä kutsun haraksi), mutta siinä on miettimistä mihin viemme sen kaiken! Polvien alla suojana toimii hyvin kaupan kestokassi. Sen sisään voi jopa sujauttaa tyynyn pehmusteeksi ja näillä säillä lämmöneristeeksi.
Näin pieniä sipuleita sieltä löytyy. Mahtavatko kasvaa suuremmiksi? Kalkkia ne nyt ainakin saavat. Ja syksyllä isoja pulleita kavereita!
Tällainen se oli. Onhan tuo nurmikko kaunis, mutta sammalkin on kaunista. Ja taistelu sitä vastaan on väsyttävää. Sekä Juha että Tommi opettivat minulle kuinka tärkeitä ja kauniita pihalla ovat myös varjot. Rakastan niitä, koska ne luovat sekä nurmelle että talvella hangelle omat kuvionsa , jotka muuttuvat koko ajan.
Tulppaanimeri! Oi se on kutistunut nyt noin viiteen yksilöön…
Näin Juha ne istutti. Hänellä oli kaksi saavillista sipuleita, jotka hän heitti kukkapenkkiin. Sitten ne istutettiin niihin kohtiin, jonne putosivat. Luoja se oli hurja homma – mutta niin oli kukintakin hurjaa!
Toinen tulppaanimeri oli talon vieressä
Nyt penkistä nousee vain yksittäisiä tulppaanien lehtiä, joista rusakot tai peurat ovat vielä puraisseet palan pois.

Kovasti on tehtävää. Täytyy muistaa, että varttikin puutarhassa on enemmän kuin ei mitään!

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin FB FB-blogi

Kolme sukupolvea syntymäpäivillä – todellinen juhlahetki

Äitienpäivä ja syntymäpäiväni olivat viikonloppuna ja sain nauttia elämän suurimmista lahjoista. Ihana päivä.

Olen syntynyt toukokuun yhdeksäntenä ja pienenä minulle kerrottiin tarinaa siitä, kuinka syntymäpäiväkseni sattui äitienpäivä ja isäni oli syntymäni hetkellä kalassa. Silkkaa legendaa.  Syntymävuotenani toukokuun yhdeksäs oli perjantai, isä kyllä saattoi olla kalassa, tai sitten ei. Mutta synnytys on niin kova juttu ja onni tällaisesta upeasta pallerosta tietenkin juhlistaa kepeästi yhden viikonlopun ja päivät voivat hyvinkin mennä sekaisin. Eikä sekavat päivänkulut muuten ole ihan ainutlaatuinen juttu meidän perheessä. Yhden sisaristani syntymäpäivää vietettiin aina passin hankintaan asti, päivää ennen kuin mikä päivämäärä virkatodistuksesta löytyi. Mutta ei kai se nyt ole niin päivän päälle!

Menneenä viikonloppuna elämä helli minua. Äitienpäivää ja syntymäpäivää juhlittiin yhtä aikaa lauantaina ja koko ihana perheeni tuli meille. Toivat kukkia, lahjoja ja ennen kaikkea itseensä. Ja kaiken lisäksi ilmoittivat etukäteen, että keittiövuorossa ovat tyttäret. Minun ei tarvitsisi tehdä mitään. Nautin kiireettömyydestä, stressittömyydestä ja näistä ihmisistäni. (Joo olen ominut heidät kaikki, tyttäret, näiden puolisot, lapsenlapsen ja koiran – allihopa!)

Koti oli täynnä lempeää hulinaa. Lapsenlapsi ja ruskea labbis olivat keskipisteinä. Toisen tekemä ruoka maistuu aina parhaalle ja sitä on aivan luksusta saada. Kuinka taitavia kokkeja ovatkaan! En tiedä montaa asiaa, joka olisi ihanampaa kuin istua meidän ruokapöydässä, niin että sen ympärillä on koko perhe. Pelkästään sen ajatteleminen hyväilee koko kehoa ja olemusta. Oikeasti, onni tuntuu vatsassa.

Kohtaaminen (Ja mummin ilme..!)
Kosketus ❤️
Ei tarvinnut tehdä mitään, mutta tursottelin servietit laseihin. Ihanaa ruokaa ja niin rento tunnelma! Parasta!
Pöydän alla on hauskempaa!
Täti suukottaa!

Me ollaan kaikki oltu aika omissa oloissamme tämän koronan kanssa, vain yksi meistä on työssä, jossa kohtaa ihmisiä ja käyttää julkisia liikennevälinetä, joten tuntui turvalliselta tavata. Olen onnekas, tiedän sen ja osaan kyllä iloita siitä syvästi.

Äidistä

Oman äitini merkitys minulle syveni erilaiselle tasolle, kun tulin itse äidiksi. Se muutti paljon, mutta äidin merkitys muuttui vielä enemmän kaksi vuotta sitten, kun oma äitini kuoli. Jotenkin vasta nyt tajuan sen siteen lujuuden. Siinä on jotain, onko se mystiikkaa vai mitä, en tiedä. Minulla on tunne, että oma äitini on edelleen läsnä, kun kaipaan häntä. Ikään kuin hän istuisi selässäni.

Äitini oli rohkea monessa ja osasi pitää salaisuudet, myös omansa. Vasta kauan hänen kuolemansa jälkeen opimme uusia asioita hänen nuoruudestaan. Hän kesti ääneti paljon elämässään, josta olen surullinen. Olisin halunnut, että äidin elämä olisi ollut monessa helpompaa ja hauskempaa. Tosin, hän osasi kyllä pitää hauskaa. Ja äitien surut eivät kuulu lasten kannettaviksi, joten kai kaikki on ihan ok.

Hän osasi olla myös äärettömän ärsyttävä, suorastaan raivostuttava. Ja olenkin sanonut lapsilleni, että jos alan tietyissä asioissa muistuttaa häntä, sanokaa se minulle heti. (Miten tyypillistä, niin moni sanoo samaa ja kun heille huomautetaan asiasta, he suuttuvat!)

Hei! oon näin kaukana!
Kato Äijä, mä syön voikukkia! nam!

Ehkä suurin toiveeni omien lasteni suhteen on terveyden, ilon ja kaikenlaisen hyvinvoinnin lisäksi se, että he pysyisivät aina ystävinä. Että heillä olisi aina turvaa toisistaan ja että perhe pysyisi sillä tavalla yhdessä ja jos lapsenlapsia tulisi lisää, serkut tuntisivat toisensa. Kadehdin perheitä ja sukuja, joissa asia on niin. Omat suhteeni serkkuihini saisivat olla vahvemmat. Lapseni tuntevat kaikki serkkunsa, mutta yhteydenpito ei ole niin vilkasta, kuin se voisi olla.

Tämän surullisen koronavuoden synttäri- ja äitienpäiväjuhlallisuudet olivat ihan ykköset. Olen onnekas ja muistelen viikonloppua vähän väliä. Sitä paitsi minulla on uskomus, että suuret tunteet jäävät leijumaan tilaan. Sen energia takertuu paikkaan. Meillä on onnellinen talo!

Hymyillen

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin FB FB-blogi

Mummini oli drama queen – millainen mummi minusta muokkaantuu?

Alli-Mummi, äitini ja minä Imatrankoskella joskus – ehkä vuonna 65

Tänään on ensimmäinen äitienpäiväni, kun olen myös mummi. Ihana ihmeellinen lahja on olla äiti kolmella tyttärelle ja mummi yhdelle pienelle pojalle.

Tämä on kolmas äitienpäivä, kun en voi enää halata omaa äitiäni, kuin ajatuksissani ja tiedättekö mitä? Kun ajattelen häntä, tunnen aina hänen läsnäolonsa aivan minussa kiinni. Se on ihanaa, vaikka tietenkin se on haikeaa.

Tässä nykyisessä mummin elämässäni ajattelen paljon sitä, millaisia isovanhempia olivat äitini ja mummini. Mummini oli persoonallisuus, hahmo, myrskynsynnyttäjä ja humoristi. Omasta äidistäni hän oli välillä sietämättömän raivostuttava persoona, jota hän silti tietenkin rakasti pohjattomasti.

Mummi oli läsnä kaikkina vuoden juhlapäivinä, jouluna, uutta vuotta juhlimassa, vappuna, pääsiäisenä, juhannuksena, lakkiaisissa, rippijuhlissa – aina. Mummi kuului kuvioihin ja se oli kivaa. Mutta kaikkein parasta oli päästä mummille yöksi.

Me asuimme Jollaksessa isäni rakentamassa rintamamiestalossa ja mummi asui Kruununhaassa, Ritarikadulla pienessä yksiössä. Mummin sänky oli Heteka, metallinen joustinsänky, jonka ominaisuuksiin kuuluu, että sen alta on vedettävissä esiin toinen sänky, jossa minä sain nukkua. Päivisin Heteka naamioitiin sohvaksi.

Mummilassa rituaalit olivat aina samat. Siellä syötiin Elannon palaleipää, jonka päällä oli meetvurstia ja kovaksi keitettyä kananmunaa ja juomana oli Fantaa.

Alli-Mummin työpaikka – ooh se oli kiehtova paikka, jossa sai kokeilla kirjoituskonetta ja kantiinista sai mehua ja pullaa!

Mummin naapurissa asui Kurviska eli professori Kurvinen. Hänellä oli vahvat silmälasit ja hiukan käheä ääni. Iltaisin ystävättäret Kurviska ja Alli-mummi katsoivat televisiosta Payton Placea ja muita sen ajan ohjelmia joivat lasilliset kapernettiä (punaviini Cabernet Sauvignon) ja polttivat tupakkaa. Mummi poltti poskisavuja eli poskareita ja savukemerkki oli filtteritön Boston niin kauan, kun sitä sai. Sen jälkeen oli siirtyminen vihreään Norttiin (North State) Minun, television, Kurviskan ja Alli-mummin välissä oli sermi. Ja voitte arvata, kuinka jännittävää oli kurkistella sen raoista noita kahta katsomassa tellua ja varsinkin katsoa itse salaa telkkaria. Öisin heräsin raitiovaunun ääneen, kun se kolisi pitkin Snellmaninkatua, kaupungin äänet eivtä olleet tuttuja, mutta kiehtovia ne olivat.

On niin huvittavaa ajatella tuota kaikkea nyt! Että joku edes poltti tupakkaa sisällä! Se oli täysin normaalia. Myös vanhempani polttivat. Isä kaksi askia päivässä, äiti muutaman savukkeen.

Punaviiniä mummi piti terveellisenä, eikä todellakaan juonut sitä kuin pikkulasillisen.

Mummin erityisominaisuuksiin kuului tarkkuus, huolellisuus, säästäväisyys ja draama. Jos silloin olisi käytetty termiä drama queen, kukaan ei olisi ansainnut sitä titteliä selkeämmin kuin minun suloinen täpäkkä mummini. Kaikessa oli draamaa. Ja jos olisi ollut niin huono tuuri, ettei olisi ollut, kyllä sen olisi nopeasti siihen kehrännyt. Valitettavasi olin niin nuori, pahnan pohjimmaisena, etten koskaan oikein päässyt niistä kuvioista selville. Mutta ihan arkea oli, että hän saattoi ehdottomasti kieltäytyä tulemasta perhejuhliin sekä isän tarjoamasta kyydistä niihin. Kesken juhlien hän kuitenkin saattoi pyyhältää paikalle taksilla ja ilmoittaa suurieleisesti, että taksi odottaa portilla. ”Käyn vain onnittelemassa päivän sankaria!” Sitä tehdessään äiti kävi maksamassa taksin pois ja yhtäkkiä mummi oli taas läsnä juhlissa, kuten asiaan kuului.

Mummin koti oli aina supersiisti ja hänen ulkoasunsa moitteeton ja tyylikäs. Hän oli Helsingin yliopistollisen sairaalan arkiston hoitaja ja siis teki työtä, jollaista en koskaan, ikinä pystyisi tekemään. Ihailin hänen tarkkuuttaan. Se näkyi myös käsitöissä.

Hän kutoi (neuloi) ja virkkasi kuin kone ja jälki oli täysin tasaista. Jos valmiissa työssä keskellä selkää oli virhe, hän purki ja teki uudelleen. Työt olivat hienoja, mutta minä vihasin niitä. Neulotut mekot kutittivat ja niitä oli hirveä määrä, koska tietenkin perin kaikki kolmen sisareni mekot myös. Hän jopa virkkasi minulle päällystakin tummansinisestä langasta. Siihen tehtiin tikkikankaasta vuori ja takkiin kuului myös damaskit, joita vihasin aivan erityisesti. Mutta mummia rakastin. Luultavasti kudotut vaatteet olivat halpoja ostovaatteisiin verrattuna ja siksi niitä oli. Rahaa meillä ei ollut tuhlattavaksi.

Rakeinen kuva jostain 60-luvulta. Päälläni on mummin virkkaama mekko ja niin ikään hänen virkkaamat irtokaulukset, joita siirrettiin mekosta toiseen. Myös takana oleva ryijy, Helluntaihäät, on hänen tekemänsä. Meidät on Jarin kanssa vihitty sen päällä. (pöydällä on tietenkin Marimekon kankaasta tehty liina)

Muistan, kuinka sitten sain valita kerran kaupasta kankaisen kesämekon. Siihen aikaan Espalla oli tavaratalo, jonka nimi oli URA. Siellä oli froteekankainen mekko, jossa oli värikkäitä kukkia. Sen halusin. Äiti oli tuskissaan, koska se ei ollut tyylikäs. Yhtäkkiä aina tummansiniseen puettu tyttö halusi kirjavan froteemekon. Vääntö oli tiukka, mutta luvattu mikä luvattu – sain mekkoni.

Mitä sitten opin mummilta? Opin pesemään villavaatteet käsin – kuinkas muuten. Opin siisteyttä, säännöllisyyttä, opin mahdollisuuden säästäväisyyteen, mutta en omaksunut sitä. Ehkä tärkeintä mummissa oli kuitenkin se, että tiesin missä hän oli ja että jos ikinä tapahtuisi jotakin, saisin nukkua Hetekassa, juoda Fantaa ja syödä meetvurstileipiä Ritarikadun yksiössä.

Tietenkin mummi oli meillä vappuna. Vuosi lienee 1980.

Kun Alli-Mummi oli jo kuollut, yksiöllä olikin suuri merkitys elämässäni. Mummi antoi suojaisan onnensataman minulle siellä, vielä kerran.

Millainen mummi minusta tulee, sitä en tiedä vielä, mutta jos voin antaa tunteen siitä, että luokseni voi tulla koska tahansa, ovi on auki, se on jo tosi hyvä juttu. On hyvä jos ihmisellä on sellainen paikka omiensa joukossa, vaikka sitä ei koskaan tarvitsisi.

Hyvää äitienpäivää kaikille – huolimatta siitä onko äiti tai ei.

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin FB FB-blogi

Millaista on olla isoäiti?

Minä mummina. Metka juttu, josta en tiedä mitään. Kun kuulin, että tämä hieno arvonimi on tulossa minulle, täytyin onnesta. Olin mielessäni toivonut kovin, että saisin lapsenlapsen tai useita, mutta en hiiskunut asiasta puolta tavuakaan. Niin monta raastavaa tarinaa olen kuullut lapsettomuudesta ja vanhempien ahdistelusta heidän halutessaan lapsenlapsia, että jo varhain päätin olla lausumatta asiasta minkäänlaista mielipidettä. Ja eihän se asia todellakaan minulle mitenkään edes kuulu.

Siskoni Ritva on kutonut tuon ihanan villatakin. Peitoksi kaivettiin kaapista Balmuirin kashmirhuivi ja patjana on untuvatyyny, kun lähdettiin työntämäään tulokasta puistoon liian suurissa lainarattaissa. Ihanaa oli!

Sitten yhtenä päivänä sain videopuhelun, jossa uutinen kerrottiin. Itkin onnesta! Olin riemuissani ja mielettömän jännittynyt. Äitini sanoi joskus, että sitä tunnetta ei voi etukäteen selittää kenellekään, on niin ihmeellistä saada lapsen lapsi syliinsä.

Kun asian sai kertoa julkisesti, kaikki sanoivat, että sekoan ja tulen hulluksi. Odotin innolla sekoamista. Mutta ei se koskaan tullut. Mietin, olinko jotenkin viallinen. Ehkä olen, ehkä en. En tiedä, kun ei ole mitään sellaista mittaria, josta sekoamisen voisi todentaa. Ellei sitten sekoamiseksi lasketa liian kalliiden lastenvaatteiden ostamista ja sitä, että ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla katsomme puolisoni kanssa pikku miehestä kuvattuja videoita. Ja sitä että haluaisin olla rikas pohatta ja jättää työt sikseen, että voisin olla hänen seurassaan kaiket päivät.

Kukapa ei olisi vauvana nukkunut nojatulissa. Niin pieni oli murunen että joka puolella mahtui vielä tyynyt turvaa tuomaan pikkuiseen pesään.

Ihanaa isoäitiydessä on ollut myös katsoa omaa tytärtä äitinä. SE on ihmeellinen, herkkä ja kaunis kokemus.

Aluksi kaikki oli kuin väräjävää perhosen siipien lepatusta. Hentoa ja haparoivaa. Varmasti ikimuistoisin päivä oli äidin ja lapsen ensivisiitti meille, kun vauva oli kaksiviikkoinen.

Koko talo täyttyi rakkaudella ja näin tyttäressäni itseni, ollessani samassa tilanteessa joskus kauan sitten. Muistan hyvin sen turvan, minkä koin, kun tulin oman äitini luo. Nyt sain olla siinä asemassa. Turvana. Kaksikon reissu venyi yli yön ja ensin meinasimme pedata pienokaiselle vuoteen matkalaukkuun, mutta saimmekin lainaksi sängyn.

Olisin halunnut kantaa noita kahta pumpulisiivin ja silittää auringonsäteillä ja tuijottaa kuun lempeässä valossa kahta nukkuvaa aarretta hiiren hiljaa. Olin pakahtua ja olen sitä edelleen, kun ajattelen noita hetkiä.

Tuosta on kulunut nyt kulunut yhdeksän kuukautta aikaa. Pieni poika seisoo jo omilla jaloillaan muutamia kymmeniä sekunteja ja on ottanut muutaman haparoivan askeleenkin. Ja minä mietin edelleen mitä on olla isoäiti.

Osaan ajatella mitä kaikkea tahtoisin opettaa ja kertoa hänelle, mutta kuinkahan se menee? Mikä kaikki kiinnostaa ja mikä jää päähän? Entä mikä on pikku kaverista ihan puuta heinää? Yksi tyttäristäni etsii parhaillaan uutta ruokapöytää. Ostin aikanaan kaikille kolmelle tyttärelleni heidän huoneisiinsa ruokapöydät työpöydiksi, että saavat siitä pöydän, kun muuttavat ensimmäiseen omaan kotiinsa. Yksi kolmesta teki niin. Nyt pöytää etsivä ei ollut ymmärtänyt tarkoitustani. Nauroin, että se on ihan oikein. Ei lapset muista siinä iässä mitään. Heitä kiinnostaa biletopit eikä neljän tai kuuden hengen ruokapöytä. Eli mikä menee hukkaan ja mikä taas on tärkeää?

Yksi elämäni parhaista aamuista! Tytär ja tyttärenpoika tulivat viereeni.

Helposti omasta vinkkelistä katsottuna vanhempi ihminen vaan horisee jotain vanhojen juttuja, tarinoita ja jorinoita. Ja juuri niitä minä rakastan. Rakastan tarinoita ja sitä miksi joku on niin kuin on. Mistä sanat tulevat ja mitä ne tarkoittavat. Miksi maalaistaloihin johtavat puukujanteet? Mitä kukkia voi syödä? Mitä tarkoittaa tinktuura ja mistä tulee sana jolistua ja mitä se tarkoittaa. Kuinka tehdään kermaa ja voita. Mikä on siirtolohkare ja mikä on Salpalinja? Entä mikä on sekrätääri ja siivoustakki ja miksi ne ovat olemassa? Mutta kiinnostaako nuo jutut pientä poikaa? Täytynee antaa ajan kulua ja katsastaa tilanne. Joka tapauksessa yritän parhaani, että poika oppisi rakastamaan leipomista.

Pieni vappuvieras – ei mene kuin kolme kuukautta ja hän on ollut elämässämme vuoden.

Oma mummini oli paljon läsnä elämässäni ja kun nyt mietin mitä häneltä opin, niin ainakin siisteyttä ja tarkkuutta (en välttämättä noudata oppeja aina, mutta tiedän että pitäisi) ja liikunnan välttämättömyyttä, mutta kaikkein tärkeintä oli se, että hän oli aina siellä, pienessä keskikaupungin yksiössään tavoitettavissa, auttamassa jos tarve vaati ja hänen seurassansa sai nauraa ja yllättyä. Siinäpä se tärkein juttu varmaan onkin. Olla läsnä. Ehkäpä keskityn enemmän kuuntelmaan, kuin höpöttämään omiani!

Toivon myös, että suhde olisi sellainen, että nuori poika veisi minua uusiin paikkoihin ja näyttäisi asioita, jotka ovat minulle uusia. Joskus itkettää, kun ajattelen, etten ehkä elä tarpeeksi kauan. Rukoilen että elän.

Hanna-Mummi

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin FB FB-blogi

Churrot ja suklaakastike – vastustamattoman hyvää!

Churrot ja suklaakastike

Kiitos taas kaikille, jotka olitte mukana Instalivessä kokkaamassa mun kanssa sunnuntaina kun tehtiin churrot ja suklaakastike. Kyllä oli hauskaa! Laitan tähän vielä reseptin kaikille.

Churrot tulevat alun perin Espanjasta, josta ne ovat levinneet Latinalaiseen Amerikkaan ja Ranskaan. Arvellaan, että churrot olivat alun perin paimenten ruokaa, koska niitä oli helppo paistaa avotulella öljyssä. Churroja syödään periaatteessa aamiaiseksi, ne maustetaan sokerilla, kastetaan paksuun suklaaseen. Toki koska öljyssä rapeiksi paistetut churrot ja suklaa on ihana yhdistelmä, niitä syödään lopulta kaikkina vuorokauden aikoina ja maustamiseenkin on tullut paljon variaatioita. Myös taikinoissa on eroja. Alun perin taikinassa ei ollut lainkaan munia ja joskus nesteenä on maitoa ja joskus vettä ja tietenkin välillä molempia.

Churrotaikinan voi tehdä myös maissijauhoista tai gluteenittomasta jauhoseoksesta. Itse en ole vielä ehtinyt kokeilla kumpaakaan, mutta kokeilen aivan lähitulevaisuudessa. Kerron sitten, kuinka homma onnistui.

Öljyssä keittämisessä on muutama tärkeä juttu. Vesi ja öljy eivät pidä toisistaan, jos kuumaan öljyyn menee vettä, se räiskyy. Jos öljy kuumenee yli 300 asteen se voi syttyä palamaan. Churrot paistetaan 170-180 asteisessa öljyssä. Jos mahdollista, käytä lämpömittaria. Sopivan lämpötilan näkee kyllä myös niin, että pudottaa öljyyn nokareen taikinaa. Jos se nousee nopeasti pohjasta pintaan ja kihisee kauniisti, öljy on oikeassa lämpötilassa. Silloin voi laittaa levyn keskilämmölle tai vähän alemmaksikin, niin öljy pysyy sopivana.

Pidä kattilan kansi ja patalaput lähettyvillä, äläkä käytä liesituuletinta. Öljypalo sammutetaan tukahduttamalla.

Ei ole tarkoitus pelotella, mutta varmuus on aina paras!

Churrot ja suklaakastike

Churrot

Taikina

2 ½  dl vettä

100 g voita tai leivontamargariinia

ripaus suolaa

2 ½ dl vehnäjauhoja

(2 tl sitruunankuorta,

kanelia, kardemummaa

tai 1 tl vaniljaa)

2 kananmunaa

Paistamiseen

1 l rypsi- tai auringonkukkaöljyä

Pinnalle

1 dl sokeria

1-2 tl kanelia

Suklaadippi

200 g tummaa suklaata

2 dl kuohu- tai vispikermaa

1 tl voita

(chiliä)

Laita kattilaan vesi, rasva ja suola. Kuumenna seos kiehuvaksi. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon jauhot puuhaarukalla sekoittaen. Sekoita rivakasti, kunnes taikinasta muodostuu kiinteä pallo.

Lisää sitten joukkoon kananmuna yksi kerrallaan. Tässä vaiheessa voit myös lisätä joukkoon jonkun makuaineista, jos tahdot. (Ei lankaan välttämätöntä) sekoita taikina tasaiseksi ja laita se pursotinpussiin, jossa on avoin tähtitylla. (Onnistuu myös, vain leikkaamalla pussiin reikä, silloin churrot ovat särmättömiä pötköjä)

Kuumenna litra öljyä paksupohjaisessa kattilassa tai padassa. Öljyä tulee olla ainakin viisi senttiä kattilan pohjalla.

Kuumenna öljy 170 asteeseen ja pursota öljyyn n. 10 cm pätkiä taikinaa. Paista kullanruskeiksi ja rapeiksi ja nosta talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy valuu pois. Kieritä vielä kuumat churrot kanelisokeri seoksessa.

Suklaadippi on helppo valmistaa. Laita kaikki ainekset kattilaan, kuumenna ja sekoita sekoita, kunnes kastike on sileää. Mausta halutessasi chilillä.

Vappupäivänä on taas live klo 12.00 silloin tehdään ja nautitaan sillilounasta ja paistetaan lättyjä. Menun raaka-aineet ja tarvikkeet löytyvät myöhemmin instagramista! Nähdään! Ja pystytään vappuna kotona. Koska korona.

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin FB FB-blogi

Ymmärrän someraivoa – ihmiset ovat epätoivoisia ja vailla apua

Jumala, anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.

Tämä on aika pitkälle mun tapa elää tätä elämää. Nyt kun Business Finland jakoi rahaa erilaisille yrityksille, päätin etten keskity siihen asiaan lainkaan, koska ajattelin ettei asia kuulu minulle. Mietin myös, että yritykset jotka ovat saaneet tukea, ovat varmasti tukensa ansainneet. Minä en tiedä heidän bisneksiään, enkä kuinka heillä menee, miksi eivät ole hakeneet kehitysrahaa aiemmin, kuin vasta koronan aikana jne.

Olen vältellyt uutisten lukemista aiheesta, koska pikkuhiljaa on alkanut tuntua siltä, ettei pääni vaan yksinkertaisesti kestä koko aihetta.

Hyvin menestyvätkin yritykset ovat saaneet osansa 800 miljoonan euron potista. Yritykset ovat kehitelleet kehityskohteita, jotka tuskin ovat olleet agendassa aiemmin.

Samaan aikaan lähelläni on ihmisiä, jotka eivät saa mistään mitään tukea mihinkään. Maksimissaan voivat saada 2000 euroa, jolla sitten pitäisi maksaa yrityksen kuluja ja omaa elämää, sen päivittäisiä pakollisia kuluja.

Samaan aikaan luen myös Apuna Ry:n sivuilta ihmisten hädästä, kun ei ole suuhunpantavaa lainkaan. On nälkä. Sähköt katkaistaan. Ihmisillä on hirveä hätä. Kuilu on syvä.

Eilen romahdin. Luin uutisia siitä kenelle kaikille ja millaisille yrityksille BF-tukea on jaettu ja ajattelin näitä ihmisiä, jotka ovat todellisen akuutin hädän äärellä. Miltä nälkärajalla hoippuvista perheistä tuntuu katsoa näitä tuen saajia, joilta ei ainakaan heidän näkövinkkelistään tunnu puuttuvan mitään, vaan kaikkea on yllin kyllin ja lisää jaetaan?

Hekin saavat – vapaaehtoistyönä jaettavia, usein yksityishenkilöiden rahoittamia, ruokakasseja.

Ymmärrän someraivoa tässä kohdassa erittäin hyvin. Ymmärrän, että ihmiset tulevat raivoihinsa, kun katsovat somevaikuttajien ja julkisuudesta tuttujen ihmisten Instavideoita, joissa he avaavat lahjapaketteja ja näyttävät eri yrityksiltä saamiaan promolahjoja. Kaukana on luksuslahjat näiden ihmisten arjesta, joissa on vaikeaa hankkia koulusta kotona oleville lapsille ruokaa. Eivät he ajattele, että jees, toi on ihan okei, vaikuttaja markkinoi tuotteita ja se on hänen työtään. He ajattelevat, ettei tuon ihmisen runsaudensarvi ehdy koskaan, miksi hän saa vielä valtion ilmaista rahaa, kun itse olen aivan kusessa?

Ymmärrän someraivon siinä kohdassa, kun tuetaan tahoja, joilla ei oikeasti ole mitään hätää. Minä todella ymmärrän, että saa raivarin, kun tuntuu että rahat menevät vääriin paikkoihin, niille joilla on, eikä niille joilla ei ole, koska korona tuli ja kaikki työ loppui kuin salaman iskusta.

Ja siis en syytä todellakaan ketään tuen hakemisesta enkä sen saamisesta. Se on tapahtunut suurimmaksi osaksi lain kirjaimen mukaan. Mutta ajattelen miltä tämä kaikki näyttää ja miltä se tuntuu siellä, missä on todellinen hätä.

Ihan turhaa on hämmästellä ihmisten kuohuntaa. Aloin kuohua minäkin. Kuohuin niin yli äyräitteni, että koko päivä meni, kun koetin tasoittaa fiiliksiä. Toivon todella, että hallitus keksii oikeudenmukaisen tavan auttaa yksinyrittäjiä ja työttömiä ja kaikkia niitä jotka ovat kestämättömässä tilanteessa, sen sijaan että auttavat niitä, joilta ei mitään puutu. Nyt luvassa on lainaa. Maksamansa arvonlisäveron saa käyttöönsä, mutta se on maksettava takaisin kahden vuoden kuluessa.

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin FB FB-blogi

Ricottalla, kesäkurpitsalla ja pinaatilla täytetyt ohukaiset

Melkein viikko sitten tein Instalivessä Ricottalla, kesäkurpitsalla ja pinaatilla täyteyt ohukaiset, jotka kuorrutettiin uunissa tomaattikastikeella ja parmesaanilla. Tässä vielä resepti kirjoitetussa muodossa, koska moni on sitä kysellyt.

Instagram livejen tekeminen on tosi hauskaa ja on tosi mahtava tunne, kun yli tuhat ihmistä kokkaa yhdessä mun kanssa. Mun ilo on myös se, että Jarppa kuvaa nämä livet ja siksi voin liikkua keittiössä vapaasti, kamera seuraa. Ja jos yleisöllä on kysymyksiä, niin hän myös lukee ne mulle ja pääsen vastaamaan.

Lähetyksen jälkeen on ollut myös ihanaa saada kuvia seuraajieni valmistamista herkuista.

Tulevana sunnuntaina klo 17.00 teen livessä churroja ja suklaadippiä. Klassinen espanjalainen herkku. Pitkänomainen munkki, joka friteerataan öljyssä ja kieritetään kuumana kanelisokerissa. Churrot dipataan lämpimään suklaaseen jonka voi maustaa, vaikka chilillä. Parhaat churroni olen yllättäen syönyt Rovaniemellä ravintola Yucassa.

Mutta nyt palataan reseptiin. Ricotta-juusto on yksi lempiraaka-aineistani. Se on raikas, vähärasvainen, proteiinipitoinen tuorejuusto, jota voi käyttää sekä makeissa että suolaisissa ruuissa ja leivonnaisissa. Nämä täytetyt ohukaiset ovat raikkaan makuiset ja todella herkulliset. Ne maistuvat sekä kylminä että juuri uunista otettuina, joten pannut ja kapustat esiin ja hommiin!

Räiskäleet

4 munaa

5 dl kevyt- tai täysmaitoa

3 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

voita paistamiseen

Täyte

2 pientä kesäkurpitsaa

1 rasia babypinaattia

10 cm pala purjoa

4 valkosipulinkynttä

1 (luomu) sitruunan raastettu kuori

2 rkl öljyä

2 prk (500g) Ricottaa

mustapippuria

Kuorrutus

1 prk tomaattimurskaa

50 g Parmesaania

suolaa

sokeria

mustapippuria

Tee ensin lättytaikina ja jätä se turpoamaan. Sitten täytteen kimppuun.

Raasta pestyt ja halutessasi kuoritut kesäkurpitsat karkeaksi raasteeksi. Laita raaste siivilään ja ripottele joukkoon hiukan suolaa, jonka tarkoituksena on saada neste irtoamaan raasteesta.

Halkaise purjo, huuhtele se ja leikkaa sitten ohuiksi viipaleiksi, jotka voit vielä pilkkoa pienemmiksi.

Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet ja silppua babypinaatin lehtiä hiukan. Se käy kätevästi saksilla, jos pinaatti on rasiassa.

Purista kesäkurpitsaraasteesta kaikki neste pois. Laita pannulle hiukan öljyä, sitten valkosipuli ja purjosilppu ja kesäkurpitsa. Kuullota hetki, kunnes kesäkurpitsa tulee hiukan läpinäkyväksi ja pehmenee. Lisää sitten pannulle pinaatti ja sekoittele kunnes se on pehmennyt.

Laita Ricotta suureen kulhoon ja sekoita siihen kesäkurpitsaseos. Raasta joukkoon yhden sitruunan keltainen kuori ja rouhi joukkoon mustapippuria. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.

Laita tomaattimurska kattilaan hiljaiselle tulelle kuumenemaan.

Paista sitten räiskäleitä. Lätty tarvitsee paistaa vain toiselta puolelta kauniin ruskeaksi. Yläpuoli lätystä hyytyy ja kun se on hyytynyt lisää pannulla olevan räiskäleen keskelle reilusti täytettä ja kääri räiskäle pannulla rullaksi lastan avulla. Nosta sitten lätty täytteineen uunivuokaan. Toista sama niin kauan kuin täytettä riittää. Lado räiskäleet vieri viereen vuokaan.

Mausta kuuma tomaattikastike suolalla, mustapippurilla ja teelusikallisella sokeria. Kaada kastike täytettyjen lättyjen päälle ja raasta pinnalle mausteeksi parmesaania. Laita vuoka uuniin noin 20 minuutiksi.

Jos ohukaistaikinaa jää, lisää siihen 2 rkl sokeria ja ripaus vaniljaa, ehkä myös kardemummaa ja paista ne jälkiruuaksi. Tarjoile vasta puristetun sitruunamehun ja tomusokerin kanssa jälkiruokana! Nam!

Jos haluat mukaan tekemään churroja, katso mun Instasta ohjeet, mitä tarvikkeita ja raaka-aineita tarvitset!

❤️

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin FB FB-blogi